28. joulukuuta 2012

MANSIKKA-BANAANI TÄYTEKAKKU

 
 
Ai niin, olin aivan unohtaa laittaa tämän jouluksi tehdyn täyskärin tänne sivuilleni. Harvemmin tulee nykyään enää tehtyä perinteisiä kermatäytekakkuja, mutta täytyy kyllä sanoa että tämä oli todella hyvää pitkästä aikaa. :)

MANSIKKA-BANAANI TÄYTEKAKKU

LEVYKAKKUPOHJA (yksi pellillinen)
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
 
TÄYTTEET
1 prk Bona pilttiä - Hedelmiä
mansikkahilloa
2 banaania
sitruunamehua
2½ dl vispikermaa
2 dl maitoa
1 pss Dr. Oetkerin vaniljan makuista kakkutäytettä
 
+ kostutukseen noin 1½ dl vaniljasokerimaitoa
 
KORISTELU
2½ dl vispikermaa
1-2 rkl tomusokeria
viinirypäleitä
hopeisia kuulia

Vatkaa ensiksi huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota sokeri ja munat hvyin keskenään. Vaahto on valmista, kun vatkaimella valuttamasi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Sekoita sitten kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla sekoittaen.
Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia riippuen uunin tehosta. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota leivinpaperi pohjasta. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuin jatkat kakun tekoa. :)
 
Kun pohja on jäähtynyt kunnolla, leikkaa se kolmeen yhtä suureen osaan ja ala koota kakkua. Muusaa banaanit haarukan avulla mössöksi ja valmista kermasta, maidosta ja vaniljanmakuisesta kakkutäytteesta täyteläinen vaahto pussin ohjeen mukaan. Laita ensimmäinen pohjapala tarjoilualustalle ja kostuta vaniljasokerimaidolla. Laita pohjan päälle kerros hedelmäpilttiä, mansikkahilloa, banaanimössöä ja vaniljavaahtoa. Banaanikerroksen päälle voi laittaa muutaman tipan sitruunamehua niin se estää banaania tummumasta. Jatka näin kunnes kaikki pohjapalat on käytetty.
 
Itselläni tuli ainakin tuota vaniljavaahtoa sen verran paljon, että laiton sitä vielä kakun päälle ja reunoille ohuen kerroksen ennen koristeluvaihetta. Koristelun pursotuksia varten vispaa kerma ja tomusokeri vaahdoksi. Valitse haluamasilainen tylla ja laita kermavaahto pursotuspussiin ja pursota kakkuun reunoille ja pinnalla kuvioita. Koristele kakun päällinen vielä puolikkailla viinirypäleillä ja hopeakuulilla. Tadaa, valmista tuli! Laita valmis kakku jääkaappiin ja ota esille tarjoilun ajaksi. :)

 



 

 
Nyt onkin kaikki joulun herkut päivitetty tänne sivustolle. Nyt saakin alkaa jo miettiä mitä hyvää sitä tekisi uuden vuoden kunniaksi. Hmm... siinä onkin pulma! :)



 

26. joulukuuta 2012

VALKOSUKLAINEN PANNACOTTA KARPALOMEHUKIILTEELLÄ

 
Laitan heti perään toisen postauksen joulun pyhinä tekemästäni herkusta. Valmistin jouluruuan jälkkäriksi valkosuklaapannacottaa, jonka päälle tein karpalomehusta joulunpunaisen kiilteen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein pannacottaa. :) Olin jo kauan aikaa halunnut tehdä tätä kyseistä herkkua ja mielestäni tämä sopi hyvin meidän jouluaaton herkkupöydän jälkiruuaksi. Olin aina jotenkin mieltänyt, että pannacotan tekeminen on työlästä ja vaikeaa mutta itse asiassa valmistus oli todella helppoa ja aikaa tähän ei tainnut mennä kuin noin 10-15 minuuttia. :)

VALKOSUKLAINEN PANNACOTTA KARPALOMEHU KIILTEELLÄ

3 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
1 tl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria

KIILLE
1 liivatelehti
1½ dl karpalomehua

Laita liivatteet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Rouhi valmiiksi valkosuklaa pieniksi paloiksi. Laita kuohukerma kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon rouhittu valkosuklaa, sekoita niin kauan että suklaa on sulanut kerman joukkoon. Liuota liivatteet kerman joukkoon ja mausta seos vielä sokerilla ja vaniljasokerilla. Anna seoksen hieman jäähtyä ja kaada sitten tarjoiluastioihin. Laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi tai yön yli. Itse annoin massojen hyytä seuraavaan päivään saakka.

Kun massat ovat hyytyneet kunnolla, valmista niiden päälle kiille. Laita liivate kylmään veteen ja anna olla siellä taas noin viitisen minuuttia. Ota karpalomehusta ensin ½ dl ja kuumenna se mikrossa kiehuvaksi. Lisää liivate joukkoon ja sekoita liivate-mehuliuos lopun karpalomehun joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna mehun jäähtyä hieman ja sitten laita lusikalla mehua hyytyneiden massojen päälle haluamasi määrä. Anna kiilteen hyytyä jääkapissa muutaman tunnin.

 

 
Mielestäni elämäni ensimmäiset pannacotat onnistuivat hyvin ja nämä olivat kyllä melkoisen hyvää herkkua! Ehkä hitusen liian makeaa omaan makuuni mutta hyvin nämä tekivät kaupan. :)
 
 

APPELSIINIKROKANTTIFUDGE

 
 
 
Tein hyvälle ystävälleni tänä jouluna lahjaksi itsetehtyä fudgea. Joulun makuun sopivaksi tein fudgen Maraboun appelsiinikrokanttisuklaasta. Ja olihan valmista tuotetta aivan pakko itse maistaa ja testata että voiko sitä antaa lahjaksi eteenpäin ja todettua tuli että HYVÄÄ OLI. :) Fudge oli tosin aikasta makeaa, joten kovin montaa palaa tätä ei voinut yhellä kerralla syyä.
 
APPELSIINIKROKANTTIFUDGE
 
400 g appelsiinikrokanttisuklaata
1 prk kondensoitua maitoa
3/4 dl kaakaojauhetta
 
Mittaa kaikki ainekset kerroskattilaan ja kuumenna vesihauteessa niin kauan että suklaa on sulanut ja massa on tasaista. Vuoraa noin 10x15 cm mittainen vuoka leivinpaperilla ja kaada suklaamassa vuokaan. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään mielellään yön yli. Itselläni suklaa oli jääkappisa pari yötä. Halusin ottaa varman päälle että suklaa kerkeää kunnolla jähmettyä. :)
 
Kun massa on ollut tarpeeksi kauan jääkapissa, leikkaa fudgesta haluamasi laisia paloja. Itse leikkasin valmiista levystä pieniä neliön muotoisia paloja.
 
 
 
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin tehdä itse fudgea ja vähän jännitti millainen koostumus tulisi olemaan. Ajattelin että massasta tulisi liian kovaa ja sitä olisi vaikea leikata paloiksi mutta toisin kävi. Fudge oli ihanan pehmeää ja siitä oli todella helppo leikata pieniä herkkupaloja. Tätä ohjetta tulen kyllä käyttämään jatkossa, mutta kokeilen käyttää jotain toista suklaamakua esimerkiksi ihan tavallista maitosuklaata tai sitten valkosuklaata. :)
 
 

19. joulukuuta 2012

SUKLAALIKÖÖRIKAKKU

 
 
 
Selailin toissapäivänä Pullahiiren leivontablogia ja löysin sieltä aivan loistavan kakkuohjeen. Ohje oli tehty suklaiselle hyydykekakulle, jota oltiin maustettu ihana pehmeällä Mozart Gold-suklaaliköörillä. Noh, ohjeen innoittamana mun oli aivan pakko seuraavana päivänä ampaistava Alkoon ostamaan tätä kyseistä suklaalikööriä. :)
 
Tuo suklaalikööri oli aivan taivaallisen hyvää! Yleensä en pidä likööreistä kun ne ovat niin makeita, mutta tämä oli kyllä todella hyvää ja suosittelen kyllä testaamaan. Kyllähän tuota likööriä tuli sitten hiukkasen maisteltua siinä leipomisen ohessa. Valmiin kakun kiikutin tänä aamuna yllätykseksi vanhoille työkavereilleni ja toivotin heille samalla hyvää joulua. Kakku sai paljon positiivista palautetta, mikä lämmitti kovasti mieltäni. :)

SUKLAALIKÖÖRIKAKKU

POHJA
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 dl maitoa
 
TÄYTE
5 dl vispikermaa
300 g ranskankermaa
200 g tummaa suklaata
3 liivatelehteä
1 dl Mozart Gold -suklaalikööriä
2 tl vaniljasokeria
 
KORISTELU
Kaakaojauhetta
 
 
Kakun leipominen aloitetaan tekemällä pohja.Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja mittaa maito. Lisäile kuivat aineet sekä maito vuorotellen vaahdon sekaan. Levitä taikina noin 22 cm irtopohjavuokaan. Vuoan pohjalle kannattaa pingottaa leivinpaperi. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Nosta valmis pohja pois uunista ja anna jäähtyä.
 
Täytettä varten mittaa vispikerma ja ranskankerma kulhoon. Sulata suklaa mikrossa ja  anna sen jäähtyä kunnolla. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa vispikerma ja ranskankerma keskenään vaahdoksi. Lisää jäähtynyt suklaasula vaahdon joukkoon ja nostele hyvin sekaisin. Kuumenna suklaalikööri kiehuvaksi ja sulata siihen liivatelehdet. Sekoittele seosta ja anna sen jäähtyä noin 5 minuutin ajan. Lisää hieman jäähtynyt likööri vaahdon joukkoon yhdessä vaniljasokerin kanssa ja sekoita täytemassa hyvin sekaisin.
 
Laita 22 cm kakkupohja noin 24 cm vuoan sisälle ja kaada täytemassa vuokaan. Anna hyytyä kylmässä ainakin noin neljän tunnin ajan. Itse annoin kakun hyytyä yön yli.
 
Pullahiiren ohjeessa oli kakulle tehty vielä kiille, jossa oltiin käytetty myös tuota samaista likööriä. Itse en halunnut tällä kertaa tehdä kakulle kiillettä vaan päädyin hieman helpompaa ratkaisuun. Kun kakku oli saanut jähmettyä yön yli jääkaapissa, siivilöin kaakaojauhetta siivilän läpi kakun pinnalle. Tuli ihan nätti lopputulos. :)
 
 

 
NAM, tämä oli kyllä aivan sairaan hyvää kakkua vaikka itse niin sanonkin. :) Täyte oli ihanan pehmeää ja vain suli suussa. Tätä teen kyllä ehdottamasti toistekin!
 
 
 


17. joulukuuta 2012

JÄTTI KINUSKIPIPARI

 
 
 
Edellisen kakun jälkeen halusin testata myös toista ostamaani hieman erikoisempaa reunavuokaa ja näin joulun alla teemaan sopien syntyi jättiläis kinuskipipari. En tiiä viitinkö ees sanoa mistä tämän ohjeen olen katsonut kun taidatte jo arvatakin alkuperän. Aivan oikein, Kinuskikissaltahan olen taas ohjeen bongannut. :) Mielestäni tämä ohje sopii niin hyvin jouluun ja kakku on myös hyvin paljon joulupiparin näköinen.
 
Kakku oli ihanan pehmeää ja siinä maistui ihanasti kinuski ja muut joulun maut. Joukkoon lisätty sitruunamehu toi myös kivasti raikkautta ja pientä kirpeyttä kakkuun. Tykkäsin itse oikein paljon tästä kakusta ja jopa miehenikin tykkäsi tästä. :)

JÄTTI KINUSKIPIPARI
 
POHJA
noin 340 g joulupipareita
100 g margariinia
 
TÄYTE
6 liivatelehteä
4 ½ dl kuohukermaa
1 ½ dl tomusokeria
3 tl piparkakkumaustetta
300 g vaniljarahkaa
5 valkuaista
½ dl sitruunamehua
¼ dl vettä
 
KINUSKIKIILLE
3 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
2 ¼ dl fariinisokeria
 
KERMAPURSOTUS
1 ½ dl Flora Vispiä
1 tl sokeria
2 tl vaniljakreemijauhetta

Sivele reunavuoan sisäreunoille öljyä ja aseta tarjoilulautasen päälle.
 
Murskaa piparkakut kaulimella pakastepussin sisällä. Sulata margariini ja piparimurskan joukkoon. Painele muruseos vuoan pohjalle ja laita pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahdon joukkoon piparkakkumauste ja vaniljarahka.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhhdistä kerma-rahkaseoksen kanssa.
 
Mittaa lasiin sitruunamehu ja vesi ja kuumenna miksossa kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatelehdet ja lisää ohuena nauhana sekoittaen täytteeseen.
 
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia.
 
Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi välillä sekoitellen. Tässä välissä laitoin tiskialtaaseen kylmää vettä ja laitoin kattilan vähäksi aikaa veteen, jotta kerma-sokeri seos jäähtyisi nopeampaa.
 
Kaada jäähtynyt kinuskikastike täytteen päälle ja hyydytä kylmässä parisen tuntia.  
 
Kun kakku on hyytynyt kunnolla, poista raunavuoka kakun ympäriltä. Tässä voi apuna käyttää veistä irrottamaan kakku vuoasta. Itse kuitenkin venytin vain vuokaa pikku hiljaa kakun ympäriltä ja nostin vuoan varovasti pois kakun ympäriltä. Onnistui näinkin hyvin ja reunoista tuli siistit. :)
 
Sitten valmistetaan kakun päälle kermapursotus. Mittaa kulhoon vispikerma ja sokeri. Vatkaa vaahdoksi ja sihtaa vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe. Laita valmis kermavaahto pakastepussiin ja leikkaa pussin kulmasta pala pois. Näin sinulla on valmiina hieno pursotuspussi. :) Pursota kakun reunan mukainen kuvia noin parin sentin päähän reunasta. Sitten ei muuta kuin herkuttelemaan! :)




 
 




 

 
Olisi tehnyt mieli syödä koko kakku itse mutta en nyt sitten kuitenkaan viittinyt. :)
 
 
 
 

13. joulukuuta 2012

PUOLUKKAINEN VALKOSUKLAA-GLÖGIKAKKU

 
 
 
 
Jouluinen teema sen kuin jatkuu leipomuksissani. Tällä kertaa väsäsin kokoon valkosuklaisen glögikakun, joka piti sisällään kokonaisia puolukoita. Idean kakkuun sain jälleen kerran Kinuskikissalta. :) Ohje oli tehty normaaliin 24 cm pyöreään irtovuokaan, mutta itse käytin tuossa syksyllä ostamaani kukan muotoista reunavuokaa. Vuoka sopi mielestäni hyvin jouluiseen teemaan ja toi mukavasti vaihtelua perinteisiin pyöreisiin kakkuihin. En ollut aikaisemmin käyttänyt tuollaista reunavuokaa, jossa ei ole pohjaa mukanaa - vain pelkät reunat. Täten meinasi vähän jännittää millaisen valmiista kakusta oikeen mahtoi tulla. :)

PUOLUKKAINEN VALKOSUKLAA-GLÖGIKAKKU
 
POHJA
Joulupipareita (mutu-tuntumalla)
noin 100 g sulatettua margariinia
 
TÄYTE
6 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
400 g vaniljarahkaa
½ dl vettä
200 g puolukoita (1 pss Pirkka puolukoita)
 
KIILLE
3 liivatelehteä
3½ dl glögiä
 
Ota esille tarpeeksi iso tarjoilualusta, jolle kukanmuotoinen reunavuoka mahtuu hyvin. Kakku tehdään suoraan tarjottavalle alustalle, koska kakkua on todella vaikea siirtää kun vuoassa ei ole ollenkaan pohjaa. Sivele vuoan sisäreunat ruokaöljyllä, niin kakku irtoaa vuoasta helpommin. Murskaa piparkakut kaulimella pakastepussin sisällä. Sulata margariini ja kaada piparimurskan joukkoon ja sekoita tasaisesti. Painele seos reunavuoan pohjalle ja laita jääkappiin jähmettymään.Itse tykkään paksuista keksipohjista, joten tein pohjasta melko paksun. Aivan tarkkaa piparimäärää en osaa sanoa, kun murskasin keksejä vain mutu-tuntumalla. :)
 
Pohjan ollessa jääkapissa jähmettymässä, on hyvä aika valmistaa kakun täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma vaahdoksi. Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Yhdistä suklaasula ja vaniljarahka. Lisää seos kermavaahdon joukkoon. Kiehauta vesi mikrossa ja sulata siihen liivatelehdet ja lisää täytteeseen ohuena nauhana. Sekoita joukkoon lopuksi nuolijalla käännellen jäiset puolukat. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
 
Kun täyte on hyytynyt tehdään kakulle glögikiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta ½ dl glögiä mikrossa ja sulata siihen liivatelehdet. Lisää seos lopun glögin joukkoon ja kaada täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa pari sen tuntia.  Lopuksi irrotetaan kakku vuoasta veistä apuna käyttäen tarpeen mukaan.

 

 





 
Aivan tyytyväinen en ollut kakun lopputulokseen. Tuosta glögikiilteestä tuli mielestäni jotenkin oudon makuista, en tiiä mikä siinä oli. Mutta muuten tykkäsin kakusta oikein paljon. Mielestäni kakkua oli myös aika hankala saada irti vuoasta vaikka vuoka oli voidelta öljyllä.

10. joulukuuta 2012

PIPARKAKUT




 
"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on...." Lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni pipareita aivan itse alusta lähtien. Enne olen vain päätynyt nauttimaan äitin tekemistä piparkakuista mutta nyt tänä vuonna halusin haastaa itseni ja tehä piparit itse. Kun olin pieni, kotona oli aina tapana leipoa piparit äitin kanssa itsenäisyyspäivä ja samalla piti aina vähän napsia salaa äitiltä taikinaa. Itse aina väsähti leipomiseen puolen tunnin jälkeen mutta äiti se aina jaksoi ahertaa pipareiden kimpussa monta tuntia. :)
 
Halusin tehdä piparit samalla reseptillä, jolla lapsuudessanikin piparit oli valmistettu. Joten ei auttanut muu kuin rimpauttaa äitille ja pyytää respetiä häneltä. Alla olevalla ohjeella valmistui meidän perheen perinteiset piparkakut.

PIPARKAKKUTAIKINA
 
2 munaa
400 g sokeria
3 dl siirappia
3 dl kuohukermaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl inkivääriä
3 tl soodaa
750 g karkeita vehnäjauhoja
500 g hienoja vehnäjauhoja
 
Vatkaa ensin munat sokeri keskenään. Lisää tämän jälkeen ohjeen muuta aineet sokeri-muna vaahdon joukkoon ja sekoita taikina hyvin. Valmis taikina peitetään kelmulla ja annetaan olla viileässä seuraavaan päivään asti. Itse laitoin taikinan vain jääkaappiin kelmuttamisen jälkeen.

Ota taikinasta aina sopivan kokoinen pala kerralla käsittelyä varten. Taikinan käsittelyssä kannattaa käyttää reilusta jauhoja ettei taikina tartu pöytään tai kaulimeen kiinni. Kauli taikinasta ohuehko levy ja ota muoteilla halutunlaisia paloja. Paista pipareita uunin keskitasolla 200 asteessa noin 5-7 minuuttia riippuen uunin tehokkuudesta. Itse huomasin parin ekan pellillisen jälkeen että 5 minuuttia oli juuri sopiva aika paistamiseen.
 
Taikinan tein tosiaan jo perjantaina päivällä ja paistopuuhiin pääsinkin sitten heti lauantaina. Aloitin leipomis ja paistamis operaation muistaakseni siinä kahdeksan aikaan aamulla ja viimeisin pellillisen sain pois uunista noin yhdentoista aikaan. Silloin ymmärsin miksi äiti aina sanoi pipareiden leipomista niin kovin työlääksi puuhaksi. :)
 
Tekemäni taikina oli kyllä aika iso ja valmiita pipareita taisi tulla reilu 200 kappaletta. Eiköhän tuolla määrällä selviä tämän joulun yli. Voipi olla että pipareita löytyy kaapista vielä ensi joulunakin. :)
 
 
 

 
Glögi + piparit = NAM!
 

 
Omasta mielestäni ensimmäiset piparini onnistuivat melkoisen hyvin ja olin aika tyytyväinen lopputulokseen. Taikinaan taisi kuitenkin lorahtaa ehkä hieman liikaa kardemummaa mutta ei toisaalta haittaa mitään. Onpa ainakin makua näissä pipareissa. :)