24. joulukuuta 2013

VANILJAINEN ROMMIRUSINA-HYYDYKEKAKKU



Nyt täytyy sanoa, että NAM! :D Olen aina kammonnut rommirusinaa ja kaikkia siitä tehtyjä tuotteita. Muutama päivä sitten päädyin kuitekin ostamaan kaupasta Valion rommirusinalla maustettua rahkaa ja päätin, että teen siitä jonkin jouluisen kakun. 

Ryhdyin tuumasta toimeen ja väsäsin hyydekekakun rahkasta. Mukaan laitoin myös vähän vaniljan makuista siirappia, jota sain synttärilahjaksi hyvältä ystävältäni. :) Tämä makusiirappi sopi todella hyvin kakkuun ja se toi ihanan vaniljan maun, jonka maistoi selvästi jokaisella suupalalla. Näin joulun teemaan sopien, liuotin liivatteet oikein rommiin, josta tuli myös hyvää potkua kakulle. :) 

Pohja:
150 g piparkakkuja
noin 70-80 g voita sulatettuna

Täyte:
4 liivatelehteä
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (200 g ) Valion rommirusinarahkaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl vaniljasiirappia
2 rkl rommia (Brugal)
1 rkl vettä

Koristelu:
tummaa suklaata raastettuna
pehmeitä hopeakuulia

Laita ihan ekana täytteen liivatteet kylmään veteen. Valmistele irtopohjavuoka (20 cm) laittamalla pohjalle leivinpaperi ja reunoilla reunakalvo. Sulata voi mikrossa. Murskaa keksit ja sekoita sula voi keksimurskan joukkoon. Taputtele seos vuoan pohjalle tasaisesti ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Vaahdota vaniljakastike kulhossa. Lisää joukkoon rahka ja sekoita. Lisää sitten vaniljasokeri ja vaniljasiirappia, sekoita taas. Mittaa lasiin rommi ja vesi. Kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi mikrossa ja liuota liiavatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada valmis täyte vuokaan ja anna hyytyä mielellään yön yli jääkaapissa. Jos tähän ei ole aikaa, niin luulisin 3-4 tuntia riittävän. :) 

Koristele kakku. Raasta juustohöylällä suoraan tummasta suklaalevystä lastuja kakun pinnalle ja ripottele päälle vielä muutama hopeahelmi. Sitten ei muuta kuin kakkua leikkaamaan ja herkuttelemaan! :)


Aivan käsittämättömän herkullinen kakku, rommirusina pääsi kyllä nyt täysin yllättämään mut! :)


Täytyy vielä kiittää Saanaa tuosta vaniljasiirapista!! Tulen kyllä jatkossakin käyttämään kyseistä siirappia leivonnaisissa. :) 

Tämän kakun saattelemana toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulua! Muistakaa syyä paljon kinkkua ja muita herkkuja. Niin mä ainakin meinaan tehä! Tämän jälkeen voikin olla etten kovin paljoa kerkeä blogia päivitellä muuttoopuuhien takia. ;)

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELISTA UUTTA VUOTTA!


20. joulukuuta 2013

PORKKANAMUFFINSIT


Nämä herkulliset porkkanamuffinsit syntyivät Pirkan ohjeen mukaan ja täytyy kyllä sanoa, että nämä veivät kielen mennessään. Sen verran hyviä ne olivat! :)

Ilman turhia löpinöitä, alla resepti 12 kappaleen satsille porkkanamuffinseja. 

Massa:
4 dl porkkanaraastetta
4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1½ tl kanelia
3/4 dl mantelirouhetta
100 g margariinia sulatettuna
3 kananmunaa

Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuutosta
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua

Koristelu:
mantelirouhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja asettele paperiset vuoat muffinsipellille. 

Pese, kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä.

Riko munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon rasva ja porkkanaraaste. Lisää sitten kuivat aineet sekoittaen. Lusikoi taikina vuokiin, saat täyttää vuoat melko täyteen. Paista uunin keskitasolla noin 18-20 minuuttia. Jäähdytä.

Kuorrutetta varten sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja levitä lusikalla jäähtyneiden muffinsien päälle. Ripottele kuorrutteen päälle vielä mantelirouhetta korsiteeksi. Säilytä valmiita muffinseja jääkaapissa.


Nami nam.... :D


Kuorrute oli ihan raikasta sitruunan ansiosta ja siihen jäi aivan koukkuun. :D


Massaa tuli aika paljon tuolla ohjeella. Käytin täten vähän normaaleja isompia vuokia ja näin massa mahtui 12 vuokaan. Jos käytät pienempiä vuokia, saat enemmän muffiseja ja osan voit vaikka pakastaa. 

Mulla kävi hassu juttu näitä muffareita tehdessä. Otin valmiit herkut pois uunista ja jätin ne keittiön pöydällä olevalle ritilälle jäähtymään. Kävin tällä välin vessassa ja sieltä tullessani, huomasin että muffinsit olivat ritilällä ihan vinksin vonksin ja yksi oli lattialla puoliksi syötynä. Ja kukas se vieressä maiskutteli ja nuoli huuliaan... TEUVO!!! :D

16. joulukuuta 2013

PAKKASUKKOKAKKU



Tämän kakun tein oikeastaan vain hetken mielijohteesta löydettyäni kaapista joulupipariukon-mallisen kakkuvuoan. Tarkoituksenani oli tehä tästä ruskea pipariukko, mutta toisin kävi. Kaapissa ollut ruskea sokerimassa oli kuivanut niin pahasti, ettei sitä pystynyt millään kaulimaan. Onneksi mulla oli myös ihan tavallista valkoista massaa ja sain sillä sitten päällystettyä kakun. Näin sai alkunsa valkoinen talvinen pakkasukko-kakku. :)

Täytteessä käytin Arlan piparkakun makuista rahkaa. Mieleni oli jo kauan tehnyt maistaa tätä rahkaa ja päätinpä sitten käyttää sitä kakun täytteessä, kun olin purkin kerta ostanut kaappiin jemmaan. :)

Kakkupohja:
2 munaa
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
( ½ tl leivinjahetta)
1-2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
2 dl vipsikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 prk (200 g) piparikakkurahkaa (Arla)
kanelija ja kardemummaa

 ½ prk aprikoosimarmeladia (Saarinoinen á 230 g)

Kostutus: vaniljamaitoa

Kuorrute ja koristelu:
250 g valkoista sokerimassaaa
pehmeitä hopeahelmiä
syötäviä sokerikoristeita 

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele kakkuvuoka. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa vaahdon joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kaada vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarkista kypsyys ja anna jäähtyä kunnolla. 

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan ja valmsita täyte. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoks. Sekoita joukkoon rahka ja lisää kanelia ja kardemummaan oman maun mukaan. Kostuta kakkupohjan palat molemmin puolin vaniljamaidolla. Laita ensin kerros aprikoosimarmeladia ja sitten yksi paksi kerros täytettä marmeladin päälle. Laita kansipala päälle ja sivele vielä kerros marmealadia kakun pinnalla sokerimassalle tarttumapinnaksi. 

Kaulaa sokerimassa isoksi levyksi ja siirrä se kakun päälle. Siloita pinta ja taputtele reunat niin, ettei massaan jää laskoksia. Leikkaa ylimääräinen massa pois ja koristele kakku helmillä ja syötävillä sokeripaperikoristeilla. 


En oikein tiedä tykkäsinkö tuosta piparirahkasta vai en. Kuitenkin kakkua oli vain pakko ottaa aina lisää pieni palanen... :D 



Oli hauska testata tuota ukon mallista kakkuvuokaa. Tosi helppo sitä oli käyttää ja vaivatta sai kakun oikeaan muotoon, kun ei tarvinnut leikellä kakkupohjasta oikeanmallista palaa. :) Tuon vuoankin taisin joskus ostaa jostain ale-laarista. :)


10. joulukuuta 2013

JOULUISET MUFFINSIT


Joulun lähestyessä on kiva leipoa teemaan sopivia herkkuja. Tällaiset joulun makuiset muffinsit syntyivät eräänä iltana tylsyyden seurauksena. Ei ollut mitään tekemistä ja mietin, että pakko keksiä jotain muuta tekemistä, kuin kahtoa vain teeveetä. :D Niinpä muistin, että olin jokin aika sitten kirjoittanut reseptivihkooni ohjeen jouluisille muffinseille ja kaapistakin sattui löytymään kaikki tarvittavat ainekset. Siispä ryhdyin tuumasta toimeen ja pian keittiössä tuoksuikin ihanasti joululle. :)

Massasta tulee noin 12 normaalin kokoista muffinsia. 

Massa:
3 dl vehnäjauhoja
1½ fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kuivattuja karpaloita
1 tl soodaa
2 tl jauhettua kanelia
½ tl jauhettua inkivääriä
100 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
½ dl tummaa siirappia
½ prk (100 g) kermaviiliä

Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
2 dl tomusokeria
kanelia 
ripaus kardemummaa

Koristelu: syötäviä sokeripaperilumihiutaleita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja laita muffinsivuokaan valmiiksi paperiset vuoat. Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita. Tee kuivien aineiden keskelle kuoppa. Laita kuoppaan sulatettu rasva, munat, siirappi ja kermaviili. Sekoita tasaiseksi massaksi. 

Nostele lusikan avulla taikian vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 15-18 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä tikun avulla ja lisää paistoaikaa tarvittaessa. Anna muffinsien jäähtyä kunnolla. 

Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki kuorrutteen ainekset keskenään. Pursota kuorrute pyöreäpäisen tyllan kanssa muffinsien päälle ja laita koristeeksi yksi lumihiutalekoriste. 


Nuo lumihiutalekoristeet löysin Lidl: stä, eikä ne edes maksaneet paljoa! :)


Nam nam nam... Tuo kuorrute oli NIIN hyvää!! :D


Näihin muffinseihin tuli kauhea himo. Yhden syötyään, oli pakko ottaa toinen, kolmas ja vielä  neljäskin... :D


Jotkut eivät välttämättä pidä kardemummasta ja sen voikin aivan hyvin jättää kuorrutteesta kokonaan pois. Itse olen aina pitänyt kardemummasta ja sen ihanasta tuoksusta! Mielestäni se tuo hyvin makua leivonnaisiin ja varsinkin pullataikinaan kardemumma sopii kuin nenä päähän. :D 

Kuivattujen karpaloiden tilalle voisi myös laittaa pähkinöitä pieneksi murskattuna. Ne sopisivat varmasti hyvin muffinsien makuun. Aina voi varioida ja tehdä massasta sellaisen kuin itse haluaa! :)


8. joulukuuta 2013

BAILEY'S PANNA COTTA


Tällaisen herkku panna cotan ohjeen bongasin jokin aika sittenValion ruokalehtisestä ja olihan mun heti pakko testata, kun kaapissa sattui juuri sopivasti olemaan avattu Bailey's pullo. Panna cotat kuuluvat myös yksiin lempi jälkiruokaherkkuihini, sillä ne valmistuvat niin vaivattomasti ja ovat vielä kaiken lisäksi todella hyviä. :) 
Tällä ohjeella tulee noin neljä annosta panna cottaa, riippuen tietty kuinka isoja annoksia tekee. :D

Massa:
1½ liivatelehteä
1 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
3/4 dl Bailey's kermalikööriä
½-1 tl vaniljasokeria

Koristelu:
kuivattuja karpaloita
cashewpähkinöitä paahdettuna

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan maito, kerma, sokeri ja likööri. Kuumenna seos kiehumispisteeseen. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kattilaan. Lisää joukkoon myös vaniljasokeri ja sekoita niin kauan että liivatteet ovat sulaneet seokseen. 

Kaada valmis seos annosmaljoihin tai -laseihin ja laita ne jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. Kun maljat ovat hyytyneet, koristele annokset laittamalla niiden pinnalle kuivattuja karpaloita ja pannulla paahdettuja pähkinöitä oman maun mukaisesti. 


Karpalot ja pähkinät sopivat todella hyvin yhteen kermaisen liköörin kanssa! 


Mikäli et pidä Bailye's likööristä, niin sen tilalla voi käyttää muutakin likööriä. 


Panna cotassa maistui kyllä todella selvästi tuo liköörin maku. Itse ainakin tykkäsin paljon tästä herkusta. :) 

Täytyy kyllä tunnustaa että vähän lipsuin ite tuosta ohjeesta. En jaksanut millään alkaa paahtaa pähkinöitä vaan ripottelin niitä sellaisenaan koristeeksi. Suosittelen kyllä paahtamaan pähkinät, sillä ne ovat paljon parempia niin. Laiskuus vain pääsi iskemään omalla kohdalla! Hah.... :) 


1. joulukuuta 2013

LIME-VALKOSUKLAAHYYDYKEKAKKU


Oon nyt kyllä ihan innostunut tekeen näitä hyydykekkuja! Taas tekasin viikonlopun kunniaksi pienen valkosuklaisen kakun limellä maustettuna. :) Tällaisia kakkuja on niin kiva tehä, kun ne valmistuvat niin nopeasti ja kakun teossa ei tarvita uunia ollenkaan. Ja ennen kaikkea hyydykekakut ovat niin herkullisen hyviä! :)

Pohja:
100 g digestive-keksejä
50-60 g voita tai margariinia

Täyte:
4 kpl liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
1-2 tl vaniljasokeria
1 prk (200 g) Valion valkosuklaa-limerahkaa
100 g Fazerin sitruunanan makuista valkosuklaata
1 limen kuori raastettuna
1 limen mehu puristettuna 

Koristelu:
noin 50 g valkosuklaata 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Ota 18 cm irtopohjavuoka, pinnota pohjalle leivinpaperi ja laita reunan sisäpuolelle reunakalvo. Murskaa keksit pakastepussissa kaulimen avulla. Sulata rasva mikrossa ja sekoita keksimurskan joukkoon. Kaada seos vuoan pohjalle ja taputtele tasaiseksi. Laita pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Laita kulhoon vispikerma ja vaniljasokeri. Vispaa vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja sekoita. Sulata tässä välissä suklaa varovasti mikrossa ja anna jäähtyä. Pese lime hyvin ja raasta sene kuori täytteeseen, sekoita hyvin. Purista raastetusta limesta mehu lasiin jo valmiiksi. Sekoita jäähtynyt suklaa täytteeseen hyvin vatkaten. Kuumenna limen mehu mikrossa kiehuvaksi ja liuota liivaatteet siihen. Kaada liemi ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita tasaiseksi. Anna hyytyä kaapissa noin 3-4 tuntia tai mielellään yön yli.

Koristele kakku, kun täyte on hyytynyt kunnolla. Ota valkosuklaalevy ja raasta siitä juustohöylällä suklaalastuja kakun pinnalle. Valmista tuli ja sitten ei muuta kuin herkuttelemaan! :)


Juustohöylän avulla saa todella nopeasti ja helposti tehtyä näyttävän näköisen koristelun kakun pintaan. Suosittelen kokeilemaan! :)


Limen kuoren ja mehun ansiosta kakusta tuli raikkaan ja kevyen makuinen. :)


Jos ei niin välitä digestiveistä, niin niiden tilalla voi käyttää oikeastaan mitä keksejä vain. :)


Nam nam, oli kyllä hyvää kakkua... tai ainakin omaan makuuni sopivaa ja kyllä tuo Janikin näytti tykkäävän kakusta. :D Valkosuklaa on kylläkin aikasta makeaa. mutta eihän kakkua tarvi montaa palaa yhdellä kertaa syödä! :)

Voi kamala... Nyt on jo ensimmäinen päivä joulukuuta ja pian on jo jouluaattokin edessä! Kohta pitäisi väsätä piparitaikina ja tehdä taas koko vuodeksi pipareita varastoon. Taidankin ensi viikonloppuna laittaa joulupiparitehtaan pystyyn! :)


27. marraskuuta 2013

ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU




Mielessäni on pitkään pyörinyt ajatus leipasta vanhan kunnon perinteinen arabialainen maustekakku. Muistan aina kuinka mummu ja äiti tapasi aina tehdä tätä  kuivakakkua kahvin makuisella herkkukuorrutuksella. Ohjeen tähän kakkuun katsoin mummullani olleesta vanhasta Kotilieden Onnistuneet Juhlat - kirjasesta. Kirjasessa oli tämän lisäksi paljon muitakin herkullisen kuuloisia reseptejä, joita täytyy kyllä joskus testata. :)

Massa:
200 g voita tai margariina
3 3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl mantelijauhetta/ rouhetta
2 dl kevytkermaa

Kuorrute:
6 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
3-4 dl tomusokeria
2 ½ tl kanelia
2-3 rkl kahvia

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja valmistele tilava torvivuoka voitelemalla. 

Vaahdota keskenään rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään vehäjauhot, sooda, leivinjauhe, kaneli, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja mantelijauhe/rouhe ja lisää nämä massan joukkoon. Sekoita lopuksi joukkoon kerma. 

Kaada valmis massa voideltuun vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 50-60 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä tikulla ja lisää tarvittaessa paistoaikaa. Anna kakun olla vähän aikaa vuoassa uunista oton jälkeen ja kumoa sitten kakkuritilälle jäähtymään. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista. 

Kuorrutteen valmistus. Keitä kahvi hyvissä ajoin ja anna sen jäähtyä kylmäksi. Sulata voi mikrossa ja sekoita sitten kaikki kuorrutteen aineet sekaisin keskenään. Päällystä kakku kauttaaltaan kuorrutteella tai tee raidat kaatamalla kuorrutetta kakun yläpinnalle ja anna sen valua reunoille. Sitten pääsetkin herkuttelemaan! :)


Vähän kakku pääsi pohjasta kärtsäämään ja tuosta keskeltä se kohosi jotenkin omituisesti! :D


Leikkasin pohjasta palaneet kohdat pois ja tasoitin pohjan sahalaitaisella puukolla. Päältä puolin kakku näyti mielestäni oikein onnistuneelta. :)


Tässä kakku on saanut ylleen herkullisen kuorrutteen. NAM!! :)


Vähän tuosta kuorrutteesta tuli liian löysähköä omaan makuuni. Tämän takia sillä ei olisi pystynyt vuoraamaan koko kakkua, vaan tekemään vain tuollaiset raidat. Taisin olla liian malttamaton ja laitoin kahvin kuorrutteen joukkoon vähän lämpimänä. Ehkä siinä syy löysyyteen tai sitten voita lorahti liikaa. Mutta hyvää kakku oli näinkin! :)


25. marraskuuta 2013

APPELSIINI-SUKLAAJUUSTOKAKKU



Tykkäätkö Fazerin valmistamasta Fazeriina-suklaasta? Mikäli vastasit kysymykseen kyllä, niin tämä juustokakku on sinun makuun mieluinen. :) Viikonloppuna innostuin tekemään tällaisen suklaisen juustokakun, jota piristin raikkaalla appelsiinilla. Laitoin kakkuun oikeestaan mitä vaan kaapista sattui sillä hetkellä olemaan ja aika hyvä kakusta kyllä tuli. :)

Pohja:
200 g kaakaotäytekeksejä
noin 10 kpl digestive-keksejä
100 g voita tai margariinia

Täyte:
5 liivatetta
5 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 prk Valion appelsiinituorejuustoa
1 appelsiinin kuori
200 g tummaa suklaata
½ appelsiinista puristettua mehua

Koristelu:
appelsiiniviipaleita
tummaa suklaata

Valmistele 24 cm irtopohjavuoka. Pinnota leivinpaperi pohjalle ja laita reunanauhaa vuoan reunaan sisäpuolella. Laita täytteen liivatteet veteen likoamaan.

Murskaa keksit pussissa kaulimen avulla. Sulata voi mikrossa ja sekoita keksimurskan joukkoon. Painele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen. 

Kaada vispikerma kulhoon ja laita joukkoon vaniljasokeri. Vatkaan vaahdoksi.  Sekoita joukkoon tuorejuusto. Pese ja raasta appelsiinin kuori hienoksi raasteeksi. Purista appelsiinista mehu. Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä hetken aikaa. 

Sekoita kermatuorejuusto-seoksen joukkoon appelsiininkuori ja sula suklaa. Kuumena puristettu mehu mikrossa ja liuota siihen liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä kaapisaa muutaman tunnin tai yön yli. 

Valmista sulasta suklaasta koristeta pursottamalla ja kovattamalla ne jääkaapissa. Koristele suklaakoristeilla ja appelsiiniviipaleilla mielesi mukaan. :)


Nami nam... :) 


On muuten tosi kurja ottaa näin talvisaikaan kuvia, kun luonnonvaloa on niin huonosti. Kuvista tulee ihan typerän näköisiä keinovalolla otettuna. :( Onneksi tämä ei kuitenkaan vaikuta makuun millään leivonnaisten makuun. :D


18. marraskuuta 2013

JOULUINEN VALKOSUKLAA-GLÖGIKAKKU


Otin jo vähän varaslähtöä joulun leipomuksiin ja tekasin viikonloppuna valkosuklaisen glögikakun. Viime vuonnakin taisin tehä glögikakun mutta hieman erilaisella reseptillä. Tämä oli kyllä hyvä ohje ja suosittelen testaamaaan, mikäli tykkää glögistä. 

Pohja:
200 g digestivekeksejä
100 g margariinia tai voita
1-2 tl piparkakkumaustetta

Täyte:
6 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 prk (200 g) vaniljarahkaa
200 g valkosuklaata
noin 50 g hasselpähkinärouhetta
½ dl glögiä

Kiille ja koristelu:
2 liivatelehteä
2-3 dl glögiä
valkosuklaata 
kanelitankoja
tähtianiksia

Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Ota 24 cm irtopohjavuoka ja pinnota pohjalle leivinpaperi. Laita reunan sisäpuolelle reunanauhaa. Tämän avulla saat kakun reunasta siistin ja kakku irtoaa hyvin vuoasta. 

Murskaa keksit pussissa kaulimen avulla ja sekoita joukkoon piparkakkumaustetta oman maun mukaan. Sulata voi/margariini mikrossa ja sekoita keksimurskan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteeen.

Laita kulhoon vispikerma, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka ja sekoita. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa ja anna jäähtyä hetken aikaa. Sekoita suklaa täytteeseen hyvin. Lisää hasselpähkinärouhe mukaan ja sekoita taas. Kuumenna glögi kiehuvaksi mikrossa ja liuota liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaa ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin hyytymään noin neljäksi tunniksi tai yön yli. 

Valmista kiille. Laita liivatteet taas ensin kylmään veteen. Kuumenna glögistä noin ½ dl ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos lopun glögin sekaan ja sekoita. Kaada varovasti hyytyneen täytteen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. 

Irrota kakku vuoasta ja poista reunanauha. Aseta kakku tarjoiluvadille ja koriste sulatetulla valkosuklaalla ja esimerkiksi tähtianiksilla ja kanelitangoilla.


Mikäli ei niin piittaa hasselpähkinöistä, ne voi korvata jollain toisilla pähkinöillä tai jättää kokonaan pois. :)


Jos kaapista löytyy oikein joulupipareita, niin niitä voi käyttää myös kakun pohjassa. Silloin ei tarvitse laittaa tuota piaparkakkumaustetta ollenkaan. 

Kyllä onkin kiva kun joulu alkaa lähestyä ja voi taas leipoa kaikkia jouluaiheisia herkkuja. Tässähän pitää kohta leipasta piparkakkuja jouluksi varastoon. :)



11. marraskuuta 2013

TRAKTORIKAKKU


Tällainen traktorikakku lähti lauantaina maailmalle ystävän tilauksesta. :) Tämä oli ihka ensimmäinen traktoriaiheinen kakkuni. En ole edes autokakkua tehnyt ennen. :) Kakkua oli tosi kiva tehä ja sain itelle vähän uusia haasteita. 

Kakku pitää sisällään kaakaosokerikakkupohjan ja mokka/kahvi-suklaatäytteen. Täyte on melkeipä samanlainen kuin halloweeni aiheisessa haamukakussakin oli. :) Pientä päänvaivaa aiheutti ensin, miten toteutan traktorin renkaat. Sit keksin tehdä ne isoista muffinseista. :)

Pohja:
6 kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2-3 rkl kaakaojauhetta

Muffinsitaikina: (4 isoa muffisia=traktorin renkaat)
115 g pehmeää margariina
115 g sokeria
2 isoa kananmunaa
115 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
1 pss chokocappucino-kaakaojauhetta
1 rkl pikakahvijauhetta (tai enemmän oman maun mukaan)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
200 g tummaa suklaata rouhetta

Kostutus: vaniljamaitoa

Kaakaokreemi:  
200 g suolatonta voita
1½ tomusokeria
½ dl kaakaojauhetta
2-3 tl vaniljasokeria
muutaman ruokalusikka maitoa

Koristelu:
500 g punaista sokerimassaa
250 g mustaa sokerimassaa
valkoista- ja keltaista sokerimassaa
4 kpl cake pops- tikkaritikkuja
spagetin pätkä

Valmista ensin kakkupohja noin 27x30 cm muotoiseen suorakulmaiseen vuokaan. Laita leivinpaperi vuokaan. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sihtaa ne varovasti sekoittaen vaahdon joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla, noin 35-40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä esim. hammastikulla. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista muffinsit traktorin renkaiksi isokoloisella muffinsipellillä. Kuumennä uuni 180 asteeseen. Asettele neljä isoa paperista vuokaa muffinsipellille. Vatkaa sokeri ja margariini kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa munat seokseen pienissä erissä. Siivilöi joukkoon leivinjauhe ja jouhot, kääntele ne varovasti taikinaan. Lusikoi taikina vuokiin ja paista keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Kokeilen tässäkin muffinsien kypsyyttä tikulla ja lisää paistoaikaa tarvittaessa. Jäähdytä muffinsit kunnolla. 

Valmista sitten täyte. Laita kippoon kerma, vaniljasokeri, pikakahvijauhe ja cappucinojauhe ja vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Rouhi suklaa ja lisää täytteen joukkoon. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun leikkaat pohjapalat.

Leikkaa pohjasta sopivakokoisia paloja ja muotoile ne traktorin muodon mukaan. Leikkaa jokainen pala kahtia. Kostuta kaikki palat vaniljamaidolla ja laita halkaistujen palojen väliin täytettä. Näin kakku alkaa hiljalleen muotoutua. :) Laita kakku jääkappiin kun olet saanut sen kasattua ja täytettyä. 

Valmista kaakaokreemi. Notkista pehmeä voi. Lisää joukkoon tomusokeri + kaakaojeuhe + vaniljasokeri ja sekoita hyvin keskenään. Lisää lopuksi maito ja sekoita. 

Ota kakku kaapista ja muotoile sitä vielä enemmän traktorin muotoon sahaamalla kakkupaloja pois ja pyöristämällä reunoja. Tee sen muotoinen traktori kuin haluat. :) Kun olet tyytyväinen kakun muotoon, kuorruta se kaakaokreemillä ja laita jähmettymään jääkaappiin. 

Koristeluvaiheessa kaulaa sokerimassat ja asettele ne siististi kakun päälle ja tasoita pinnat. Tee seillaiset koristelut kakkuun kuin haluat. Renkaita varten, pienennä kahta muffinsia, jotka tulevat eturenkaiksi ja jätä kaksi muffaria isommiksi takarenkaiksi. Päällystä muffinsit kreemillä ja päällystä mustalla sokerimassalla. Kiinnitä renkaat kakkutikkaritikkujen avulla traktorin runkoon. Savupiipun voi kiinnittää spagetin avulla kakkuun kiinni. Säilytä valmista kakkua jääkappissa. :)


Traktorin voi tuunata juuri selleseksi kuin itse haluaa! :)


Wrummm, wruuuuummm..... :D


Olin suht tyytyväinen lopputulokseen, vaikkakin parntamisen varaa on vielä paljon viimeistelyssä. Mut ensimmäiseksi traktoriksi tämä onnistui ihan hyvin. :) Ensi kerralla voisin kokeilla tehä autokakun. :) 




2. marraskuuta 2013

HALLOWEEN: MONSTERIKAKKUTIKKARIT



Tässä tulisi vielä yksi halloween päivitys ja siinä onkin sitten kaikki halloween herkut tälle vuotta. Voi että kun mä niin tykkään tehä kaikkia halloweeniin liittyvä juttuja ja varsinkin leivonnaisia. Oon aina jotenkin pitänyt halloweenista, vaikkakin se ei ole niin suomalainen juhla. Jokin siinä on vain aina kiehtonut! :)

Näissä popseissa käytin edellisen haamukakun levypohjajämät. Tähän tarkoitukseen ne sopivat aivan loistavasti. Alla olevalla ohjeella tuli noin 15 kappaletta monsteripopseja.

Massa:
kaakaolevypohjan jämäpalat
200 g kaakaotäytekeksejä (Pirkka)
3-4 rkl mangotuorejuustoa

Koristelu:
15 kpl kakkutikkareita
mustia / oransseja Candy Meltsejä
valkoista sokerimassaa
musta elintarviketussi

Valmista massa murskaamalla keksit pieneksi muruksi. Murusta keksien joukkoon levykakkupalat ja sekoita. Laita joukkoon mangotuorejuusto ja sekoita se hyvin joukkoon. Pyörittele massasta palloja ja laita ne jääkaappiin joksikin aikaa jähmettymään.

Sulata pari mustaa candy meltsiä mikrossa. Kasta jokaisen kakkutikkarin pää sulatettuun candy meltsiin ja työnnä tikku varovasti jokaisen massapallon sisään. Varo, ettet riko palloa laittamalla tikun liian syvälle! :) Laita sitten taas pallot jääkaappiin. 

Sulata sitten isommat satsit oranssia ja mustia candy meltsejä ja kuorruta jokainen pallo kauttaaltaan. Osan kuorrutin pelkästään mustalla ja osan sekä mustalla että oranssilla. Pyörittele valkosiesta sokerimassasa silmät jokaiselle monsterilla, kiinnitä samoilla candy meltseillä palloihin kiinni ja piirrä elintarviketussilla silmiin mustuaiset. Säilytä valmiita popseja jääkappissa.


Tuli noista kyllä aika dorkan näköisiä omasta mielestä! Mutta eikös sitä halloweenina ole aina jos jonkin näköisiä otuksia liikkeellä?! :)


Alunperin mun piti tehä näistä hämähäkki popseja, joille olis tullut lakunauhasta jalat. Jalkojen kiinnitys ei vaan tahtonut oikein sujua mallikkaasti ja hermot vain meinasi mennä siihen touhuun. Näin tikkareista syntyikin sitten monstereita! :D 

Happy Halloween!! 


HALLOWEEN: HAAMUKAKKU


Tämä halloweeniaiheinen haamukakku on varmasti kahvin ja suklaan ystävän mieleen. Kakku pitää sisällään kaakaopohjan ja suklaa-mokkatäytteen. Vielä en ole itse kerennyt kakkua maistamaan, mutta täytettä tehdessäni tuli sitä vähän siinä samalla maisteltua ja todettua, että aikasta hyvää tuli. Ainakin omaan makuun täyte oli juuri hyvä! :)

Kaakaolevykakkupohja:
4 munaa
1½ sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Suklaa-mokkatäyte:
2½ dl vispikermaa
noin 1 rkl pikakahvijauhetta
1-2 rkl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
100 g tummaa suklaata
50 g valkosuklaata

Kostutus: vaniljamaitoa

Sokerikreemi:
100 g suolatonta voita (huoneenlämpöistä)
½ dl tomusokeria
½ dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
loraus maitoa

Koristelu:
250 g valkoista sokerimassaa
mustaa sokerimassaa

Valmista ensin levykakkupohja. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita uuninpellille valmiiksi leivinpaperi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sihtaa ne parissa erässä muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kaada massa pellille ja paista uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Tarkkaile ettei pohja pääse palamaan. Jäähdytä pohja täysin ennen kuin alat työstää sitä eteenpäin.

Valmista pohjan jäähtyessä täyte. Mittaa kulhoon vispikerma, vaniljasokeri ja pikakahvijauhe. Vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuustoa ja sokeri. Rouhi tumma- ja valkosuklaa rouheesti ja sekoita täytteen joukkoon. Valmista! :)

Ota esille 2 litran muovikulho ja vuoraa se sisältä kelmulla. Leikkaa levykakkupohjasta sopivan kokoisia pyöreitä paloja, jotka saat asetettua hyvin kulhoon. Kostuta palat vaniljamaidolla ja lado kulhoon vuorotellen pohjia ja täytettä. Kostuta vielä myös viimeinenkin pohjapala ja käänne kelmujen reunat tiiviisti kakun pohjan ympärille. Anna kakun olla jääkaapissa yön yli. Huom! Älä heitä pohjan jämäpaloja pois! Niitä käytetään seuraavassa reseptissä! :)

Seuraavana päivänä valmista sokerikeemi sekoittamalla kaikki kreemin aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista kelmut ympäriltä. Laita kreemiä tasainen kerros kakun ympärille ja laita kakku hetkeksi jääkaappiin, jotta kreemi hieman jähmettyy.

Kaulaa valkoinen sokerimassa isoksi levyksi ja tarkista että siitä tulee oikean kokoinen kakun päälle. Aseta kaulatty levy kakun päälle. Nyt ei tarvi murehtia, että kakun reunat jäävät rypylle, sillä nyt ne saakin jäähä niin. :) Tee vielä ylimääräisiä laskostuksia massan mikäli tarpeen. Leikkaa mustasta massasta haamulle silmät ja suu. Ja näin saatiin aikaisesksi haamukakku! :)


HU-HUUUU...... :D 


Vielä en tosiaan ole tätä luomusta kerennyt maistamaan, mutta enköhän sit illalla tai viimeistään huomenna pääse herkuttelemaan! 



1. marraskuuta 2013

HALLOWEEN: SITRUUNA-TURKINPIPPURIMUFFINSIT


Löysin netistä tällaisen kivan idean halloweeniaiheisiin muffinseihin. Taikinaan tulee sitruunarahkaa sekä turkinpippurirouhetta. Tykkään todella paljon turkkareista ja niinpä päätin kokeilla tällaista yhdistelmää muffinseihin. Ohje on tosi helppo, ei tarvitse muuta kuin laittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoittaa tasaiseksi taikinaksi. :)

Ohjeella tulee noin 12-15 muffinsia, riippuen muffinsivuokien koosta.

Taikina:
2 kananmunaa
2 dl ruokosokeria
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia
1 prk (200 g) sitruunarahkaa
95 g turkinpippurirouhetta

Kuorrute ja koristelu:
125 g margariinia
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
oranssia pastaväriä
mustaa sokerimassaa
mustaa lakunauhaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja aseta paperiset vuoat valmiiksi muffinsipellille. 

Rouhi turkinpippurit rouheeksi pakastepussissa kaulimen avulla. Mittaa sitten kaikki taikinan aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina vuokiin ja paista noin 20-25 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä!! Anna muffinsien jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista. 

Valmista kuorrute vatkaamalla lämmin margariini, tomusokeri ja vesi keskenään. Lisää joukkoon oranssia pastaväriä oman mielen mukaan. Pursota muffinsien päälle kuorrutetta isolla pyöreällä tyllalla varustetulla pursotuspussilla. Muotoile mustasta sokerimassasta pirunsarvet, leikkaa lakunauhasta noin 5 cm pala hännäksi ja tee vielä sokerimassasta hännän pää. 

Säilytä valmiita muffinseja jääkaapissa. 


Happy Halloween!


Alunperin olisin halunnut tehä tuosta kuorrutteesta punaisen, mutta kaapista olikin päässyt loppumaan punainen pastaväri ja jouduin täten tyytymään oranssiin väriin. :)


Raaka-aineiden perusteella aattelin, että nämä ovat varmaan tosi hyviä. Petyin ehkä kuitenkin hieman muffinsien makuun. :( Eivät nämä nyt mitään aivan kauheita ollut, mutta ei nyt mitään super hyviäkään omaan makuuni. Niinpä pakkasin muffarit laatikkoon ja kiikutin ne vanhalle työpaikalle syötäviksi. Heille näytti nämä halloween muffinsit maistuvan! Tai sitten he eivät vain kehdanneet sanoa pahaa muffinseista! :D 

Näiden lisäksi tulossa on vielä muitakin Halloweenin liittyvä leipomuksia. Katsotaan mitä saan vielä aikaiseksi tämän viikonlopun aikana. :)


31. lokakuuta 2013

KINKKU-MEETWURSTIVOILEIPÄKAKKU


Tässä tuleepi vielä heti perään toinenkin voileipäkakkupäivitys. :) Tämä kakku pitää sisällään herkulliset ja maistuvat kinkku- ja meetwurstitäytteet. Olen itse asiassa tehnyt samaisella resptillä voikkarin aikaisemmin, mutta tällä kertaa tein kakusta pyöreän ja vähän muuntelin täytteiden määriä.
Leipä:
noin 24 palaa täysjyväpaahtoleipää

Kostutus:
2½ dl lihalientä

Kinkkutäyte:
noin 300 g palvikinkkua
1½ maustekurkkua
100 g purjoa
2 prk piparjuurituorejuustoa (á 125 g)
200 g ranskankermaa 
2 tl sinappia

Meetwurstitäyte:
200-250 g meetwurstinsiivuja
2 punaista paprikaa
200 g ruohosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa

Kuorrutus ja koristelu:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ruohosipulituorejuustoa
maitoa
kurkkua
keltaista paprikaa
kirsikkatomaatteja
punaisia viinirypäleitä
kinkku- ja meetwurstisiivuja
persiljaa

Aloita keittämällä lihalieni pakkauksen ohjeen mukaan ja ota siitä tarvittava määrä. Anna liemen jäähtyä ennen käyttöä.

Vuoraa 26 cm kokoinen irtopohjavuoka kelmulla. Leikkaa leivistä reunat pois.

Valmista täytteet. Kinkkutäytettä varten kuutioi kinkku pieniksi paloiksi. Tee samoin myös maustekurkulle ja purjolle. Sekoita sitten kaikki täytteen ainekset keskenään sekaisin ja laita täyte jääkaappiin odottamaan. Tee seuraavaksi meetwurstitäyte. Pilko paprika ja meetwurstisiivut pieniksi paloiksi. Sekoita tässäkin sitten kaikki täyteaineet keskenään. Helppoa vai mitä? :)

Kostuta leipäpalat molemmin puolin lihaliemellä. Itse käytin apuna pullasutia. :) Laita leivistä ensimmäinen kerros vuoan pohjalle. Joudut taas tekemään vähän palapeliä, jotta saat paloista pyöreän muodon vuoan pohjan mukaisesti. Laita päälle koko kinkkutäyte ja lado päälle uusi leipäkerros. Tämän päälle laita koko meetwurstitäyte. Kakussa on täten vain kaksi täyteväliä! Vuoraa vielä leipäkerroksella ja kostuta hyvin. Kääri kelmu tiivisti kakun ympärille ja laita kakku kevyen painon kanssa jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän kuorrutusta ja koristelua.

Kuorrutusta varten, notkista tuorejuustot maidolla. Levitä se sitten tasaiseksi kerrokseksi kakun päälle ja reunoille. Koristele haluamallasi tavalla. Ja sitten pääsetkin nauttimaan aikaansaannoksestasi! :)


Jos en muuten vielä kerennyt mainostamaan... niin tämäkin kakku oli tarjottavana viime viikonlopun synttäribileissä ja hyvin kakku maistui viraille. :)


Muistan miten ennen aina pelkäsin voileipäkakkujen tekemistä, kun ajattelin että ne on niin vaikeita tehä. Näin ei todellakaan ole asian laita! Kyllähän näihin vähän turhraantuu aikaa, mutta eivät ne missään nimessä ole vaikeita tehä. Rohkeasti vain kokeilemaan jos yhtään mieli tekee! :)