24. helmikuuta 2013

KORVAPUUSTIT

 

 
Aloitin kaksi viikkoa sitten oppisopimukselle työskentelyn ja opiskelun eräässä leipomossa täällä Vaasan lähettyvillä. Melkeinpä ensimmäisiä asioita mitä pääsin leipomon puolella tekemään oli korvapuustien valmistaminen ja siitä lähtien mun on tehnyt ihan hirveesti mieli näitä kanelisia herkkuja. Niinpä rohkaisin itseni ja tein eilen elämäni ensimmäisen kerran pullataikinan ja valmistin ison satsin korvapuusteja. :)
 
Jo ensimmäinen pellillisen jälkeen kämppääni levisi ihana pullan ja kanelin tuoksu, enkä malttanut millään odottaan että pääsen maistamaan itse tehtykä korvapuusteja. Sain kuitenkin hillittyä itseni ja paistoin ensin kaikkia pullat ennen kuin aloin herkutella pullia. Ai että, iso lasillinen kylmää maitoa ja lämpimiä korvapuusteja. Mikä voisikaan olla tämän parempaa! :)
 
Ohjeen pullataikinaan otin Valion sivuilta ja olin oikein tyytyväinen ohjeeseen ja lopputulokseen. Kyllä pullat maistuivat ihan normaalilta pullilta näin ensi kertalaisen tekemäksi. Paistoin kaksi pellillistä näitä korvapuusteja ja yhden pellilisen tein ihan normaale pyöreitä pullia, joihin tuli päälle vain raesokeria. Nam nam! :)


Pullataikina:
 
50 g hiivaa
5 dl maitoa
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
noin 16 dl vehnäjauhoja
noin 200 g margariinia
 
Täyte:
 
100 g margariinia sulatettuna
1 dl sokeria
noin 2-3 rkl kanelia
 
Voiteluun: noin 2 munaa
Pinnalle: raesokeria


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi.
   
Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää lopuksi sulatettu margariini.
   
Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Tässä meni noin tunti, jotta taikina oli kohonnut kunnolla.
   
Korvapuusteja varten kauli taikinasta kaksi noin 60 x 30 cm levyä. Levitä pinnalle sulatettu rasva pullasudilla. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria. Kääri taikinalevyt rulliksi pitkältä sivulta. Jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa rullat veitsellä paloiksi ja paina pullat palojen keskeltä omaan muotoonsa. Kohota pullia liinan alla.
Pyöreitä pullia varten, tee taikinasta tasainen pötkö ja leikkaa se yhtä suuriin paloihin. Pyöritä palat palloiksi ja anna kohota liinan alla.
   
Voitele kohonneet åullat ja ripota pinnalle raesokeria. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 8 minuuttia.

Tästä taikinamäärästä tuli pullia yhteensä noin reilu 30 kappaletta. Määrä riippuu tietysti siitä kuinka suuria pullia haluaa tehdä.

 



Olen aina jotenkin pitänyt pullien leipomista kovin työläänä. Muistan lapsuudestani, kuinka äiti aina valitteli että kyllä pullien tekeminen on sitten vaivalloista ja pitkävetäistä puuhaa. :) Mutta eihän tämä nyt niin vaivalloista ollut. Päinvastoin, pullinen leipominen oli oikein mukavaa ja tällä taikinamäärällä aikaakaan ei mennyt kovin kauaa.

Muistaakseni taikinasta taisi tulla vähän yli 30 pullaa. Osan jätin kaappiin syötäväksi ja suurimman osan laitoin pakkaseen odottamaan seuraavaa herkutteluhetkeä. :)


20. helmikuuta 2013

WHOOPIES

 
 
Tuossa muutaman viikko taaksepäin löysin meidän läheisen Prisman alelaarista Whoopies-leivokset -kirjan. Olihan se mun sitten aivan pakko ostaa kun se oli puoleen hintaan ja muistan että olen aikaisemmin katsonut kyseistä kirjaa mutten ollut vain raaskinut ostaa sitä. Nyt sen sitten sain ja vielä puoleen hintaan! Aika hyvä löytö mun mielestä. :)
 
Kirjan innoittamana tein viime sunnuntaina suklaisia whoopiesseja, joihin tuli mansikanmakuinen voikreemi. Tuosta voikreemistä en itse erityisemin pitänyt, koska se oli mielestäni aivan liian makeaa, mutta itse leivoskeksit olivat todella hyviä. Ensi kerralla täytyy kokeilla vain tehdä erilaisella täytteellä. :)
 
Keksitaikina:
 
175 g jauhoja
1½ tl ruokasoodaa
40 g kaakaojauhetta
iso hyppysellinen suolaa
170 g pehmeää voita
150 g sokeria
1 iso muna vatkattuna
1 tl vaniljauutetta
1½ dl maitoa
 
Voikreemi:
 
115 g suolatonta pehmeää voita
2 rkl sitruunamehua
100 g mansikkatomusokeria siivilöitynä
100 g tavallista tomusokeria siivilöitynä
 
 
Lämmitä uuni 180 asteesaan ja levitä 2-3 pellille leivinpaperit valmiiksi. Siivilöi yhteen jauhot, ruokasooda, kaakaojauhe ja suola.
 
Laita voi ja sokeri kulhoon ja vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon mun ja vaniljauute ja sen jälkeen puolet jauhoseoksesta ja sitten maito. Hämmennä sekaan loput jauhot ja sekoita hyvin.
 
Pursota 20 pyöreää taikinanokaretta pelleille ja jätä reilusti leviämisvaraa. Paista yksi pelti kerrallaan noin 12-14 minuuttia, kunnes taikina kohoaa ja tuntuu sormella kiinteälle. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia ja nosta sen jälkeen ritilälle jäähtymään.
 
Täytettä varten laita voi ja sitruunamehu kulhoon ja vaahdota sähkövatkaimella noin 2-3 minuuttia vaaleaksi ja kermaiseksi. Vatkaan vähitellen joukkoon tomusokerit ja jatka vatkaamista kunnes voikreemi on kevyttä ja kuohkeaa. Levitä tai pursota kreemi yhdelle keksille ja paina kevyesti toinen keksi kanneksi. Säilytä keksejä jääkaapissa.
 

 
 Maitoa ja keksiä, nam!  :)
 
 


 
Nämä olivat kyllä erittäin hyviä mutta mun makuun vain tuo täyte oli liian makeaa. Ensi kerralla voisin tehdä jonkin täyteläiasen suklaatäytteen. :)
 
 
 

14. helmikuuta 2013

MACARONIT

Viimein tohdin pitkän pohdinnan jälkeen kokeilla tehdä kuuluisia macaroneja. Monesti olen ajatellut kokeilevani valmistaa niitä, mutta sitten on iskenyt laiskuus ja pelko että keksit menevät aivan pipariksi. Sitten ajattelin ottaa härkää sarvista ja tehdä elämäni ensimmäiset macaronit. Enkä ole ollenkaan pettynyt lopputulokseen. :)
Sain vanhoilta työkavereiltani läksärilahjaksi Mia Öhrnin kirjan nimeltä "Macaronit, kuppikakut & kakkutikkarit sekä muut pikkumakeat". Ohjeen näihin macaroneihin otin juuri tästä kirjasta. Kirja on kyllä mielestäni aivan huippu, sillä se opastaa todella tarkasti macaronien kaikki työvaiheet ja antaa vinkkejä kuinka välttää epäonnistumiset keksien teossa.
Nämä vaaleanpunaiset herkut sopivat mainiosti näin ystävänpäivän tarjoiluksi rakkaille ystäville. :)
170 g tomusokeria
110 g siivilöityä mantelijauhetta
90 g munanvalkuaista
2 rkl sokeria
rosanväristä pastaväriä
1 rasia Philadelphian suklaa tuorejuustoa (Marabou)


Punnitse tomusokeri ja sekoita se mantelijauheeseen. Siivilöi seo vähintään kerran.
Vatkaa valkuaiset kuohkeiksi. Lisää sokeri lusikallinen kerrallaan ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on jäykkää.
Kääntele vaahdon joukkoon manteli-tomusokeriseos ja pastaväri. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikina ei saa olla liian jäykkää eikä taas liian löysää.
Pursota taikinasta pieniä pyörylöitä (3 cm) kahdelle leivinpaperilla peitetylle pellille. Anna kiekkojen levätä pellille vähintään 45 minuuttia ennen niiden paistamista. (Katso kuvat alla)



Kuumenna uuni 125 asteeseen ja paista pelti kerrallaan kiekkoja alimmalla tasolla noin 20 minuuttia. Kiekkojen ei saisi saada paljoa väriä uunissa. Anna valmiiden kiekkojen jäähtyä. Alla kuva paistetuista kiekoista.

Etsi paistetuista kiekoista toiselleen sopivat parit. Laita toiselle puoliskalle sopiva määrä suklaatuorejuustoa ja paina kevyesti toinen puoliska kanneksi. Säilytä valmiit macaronit jääkaapissa.




 Mielestäni tuo suklaatuorejuusto sopi todella hyvin täytteeksi näille kekseille. Ja mikä kivointa, niin täyte helppo ja nope laittaa keksien väliin. Säästyi paljon vaivalta kun ei tarvinnut enää erikseen valmistaa täytettä. :)


NAMI NAM.... :D






Parhaimmillaan keksit ovat täytöstä seuraavana päivänä. :)



Nyt ei muuta kuin kaikki vain kokeilemaan näitä! Ei se nyt niin vaikeaa ollut mitä olin kuvitellut. Rohkeasti vain kokeilemaan, tekemällä sitä oppii. Eipä nuo munkaan omat ole täydellisen pyöreitä tai symmetrisiä, mutta ehkäpä ensi kerralla onnistuu jo hiukan paremmin. :)


12. helmikuuta 2013

HERKULLISET KOOKOSNAPIT

 
Ostin tuossa vähän aikaa sitten uusimman Leivotaan lehden. Tämä lehti on yksi lemppareista ja mielestäni se ilmestyy aivan liian harvoin, muistaakseni vain neljä kertaa vuodessa. Mutta odotus kyllä palkitaan aina, sillä ilmestyvä lehti on aina pullollaan toinen toistaan herkullisempia reseptejä. Tällä kertaa silmiini osui heti lehden sivuilta resepti kookosnappeihin. Pidän itse todella paljon kookoksesta ja pakkohan tuota reseptiä oli heti testata. :)
 
Alla oleva ohje on mitoitettu noin 30 kappaleelle. Itse olin tosin vähän laiska nappeja tehdessä ja tein niistä niin isoa klönttejä, että kaikki mahtuivat yhdelle pellille. Muistaakseni niitä taisi tulla noin 11-12 kappaletta.
 
50 g voita
2 munaa
1½ dl sokeria
200 g kookoshiutaleita
½ sitruunan kuori raastettuna
100 g tummaa suklaata

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sulata voi mikrossa ja anna sen jäähtyä.
 
Vatkaa munat ja sokeri keskenään vaahdoksi. Lisää joukkoon kookos, sulanut voi ja sitruunankuori raastettuna. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia.
 
Lusikoi taikinasta kekoja leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Nypi varovasti sormin kekoihin terävä kärki.
 
Paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia uunin tehosta riippuen.
 
Anna kekojen jäähtyä kunnolla. Sulata tumma suklaa mikrossa pienissä erissä sekoittaen aina välillä. Dippaa kookoskeot sulaan suklaaseen ja nosta esim. isolle lautaselle tai muulle alustalle asettumaa. Laittamalla keot jääkaappiin nopeutat suklaan kovettumista. Sitten ei muuta kuin herkuttelemaan! :)




 
Nämä herkut maistuivat ihanasti kookokselta ja kekoja olisi voinut syyä vaikka kuinka monta kerralla.  Nam nam... :)

 
Kukas se siellä alhaalla olevassa kuvassa kurkistaa verhon takaa...? TEUVO! Hän on kaikkien herkkujen sankari, Herkku-Teuvo! :D



 
Kookosnapit olivat ehkä himpun verran turhan isoja. Ehkä ensi kerralla jaksan sitten tehdä niistä vähän pienempiä, niin ne olisivat sopivia suupaloja. :)


 

8. helmikuuta 2013

TEXMEX-VOILEIPÄKAKKU

 
 
Vaihteeksi olisi vuorossa jotain suolaista purtavaa makeiden herkkujen rinnalle. :) Kokemukseni voileipäkakkujen parissa ei ole vielä kovinkaan kummoinen mutta halusin kasvattaa kokemustani ja kokeilla tehdä pienen voikkarin viikonlopun kunniaksi. Itse tykkään todella paljon mausteisesta  ja  texmex-tyyllisestä ruuasta. Löysin taas Pirkan nettisivuilta oivan reseptin vähän erilaiseen voileipäkakkuun - texmex-kakkuun, jota olikin sitten pikimmiten kokeiltava. :) Vähän kuitenkin muuntelin taas reseptiä oman maun mukaan.
 
Tällainen voileipäkakku ei välttämättä ole aivan kaikkien mieleen, jos miettiin tekevänsä tätä johonkin muodollisempiin juhliin. Mutta tämä on ehdottomasti hyvä vaihtoehto illanistujaisiin kaveriporukalla. Tästä ainakin tuli heti mun suosikki voileipäkakku! :)

TEXMEX-VOILEIPÄKAKKU
 
1 pkt (pieni) ruispaahtoleipää
 
Broileritäyte:
1 rs (300) maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1-2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
½ tlk Salsa-Mexicana -meksikolaiskastiketta
½ tlk juustodippiä
 
Guacamoletäyte:
½ tlk guacamoledippiä
1 punainen paprika
 
Kostutus:
1 dl vettä
½ dl sitruunanmehua
 
Kuorrutus:
½ tlk guacamoledippiä
150 g ranskankermaa
100 g valkosipulituorejuustoa
 
Koristeeksi:
jääsalaattia
kirsikkatomaatteja
keltaista paprikaa
punasipulia
maissilastuja


Ruskista broilerisuikaleet öljyssä ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Hienonna suikaleet veitsellä ja sekoita joukkoon salsakastike + juustodippi.
 
Kuutioi punainen paprika. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois.laita tarjoiluvadille 3 leipäviipaletta peräkkäin. Kostuta leivät sitruunavedellä. Levitä päälle koko broileritäyte.
 
Lisää toinen leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle guacamoledippiä ja ripottele pinnalle paprikakuutiot.
 
Lado vielä kolmas leipäkerros ja kostuta pinta. Suojaa kakku tuorekelmulla. Pane päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Nosta kakku kylmään ja anna kostua yön yli.
 
Sekoita guacamoledippi, ranskankerma ja valkosipulituorejuusto tasaiseksi tahnaksi. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Koristele kakun reunat ja pinta haluamallasi tavalla käyttäyen esim. jääsalaattia, kirsikkatomaatteja, paprikaa ja punasipulia.
 


 
 
 
 

 

 
Nam nam nam nam ja vielä kerran nam! Voileipäkakku oli kivan tulinen ja maistui erittäin hyvälle kaikkine täytteineen. Mikäli ei halua kakusta oikein tulista, niin silloin voi tuon mexicana-salsan tilalla käyttää jotain muuta miedompaa salsakastiketta. :)
 
 
 

6. helmikuuta 2013

PORKKANAKAKKU

 
 
 
 
"Popsi popsi porkkanaa..." :) Itse en niin kovin paljon välitä popsia porkkanoita sellaisenaan, mutta porkkanoista valmistettu ihanan mehevä kakku maistuu kyllä erittäin hyvin. Olin jo jonkin aikaa miettinyt että haluan tehä porkkanakakun ja niinpä viime viikonloppuna päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Löysin hyvän porkkanakakun ohjeen Pirkan nettisivuilta ja itse kakkuosan tein juuri tuon ohjeen mukaisesti. Kuorrutetta puolestaan tuunasin sitten vähän omaan makuun sopivammaksi. :)


PORKKANAKAKKU
 
6 porkkanaa
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl öljyä
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
 
Kuorrutus:
 
50 g margariinia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 4-5 dl tomusokeria
½ appelsiinin kuori raastettuna
loraus appelsiinimehua
+ mantelirouhetta koristeeksi

Aloita kakun valmistus kuorimalla ja raastamalla porkkanat hienoksi raasteeksi. Vaahdota munat ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon öljy ja porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan sekaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
 
Paista kakku 175 asteessa noin 45-50 minuuttia. Anna kakun hieman jäähtyä ja kumoa.
 
Sulata margariini kuorrutusta varten ja sekoita joukkoon muut ainekset. Levitä kuorrute kakun pinnalle ja koristele mantelirouheella.
 

 

 
Osa kuvista on otettu eripäivinä sekä luonnon valossa että keinotekoisessa valossa. Siksi valoitukset kuvissa ovat erilaisia. Taitaa muuten lautasetkin olla erilaiset kuvissa. Nooh, ei kait se mitään haittaa... :)

 


Jaahas, onhan se Teuvokin taas saanut ängettyä itsensä mukaan kuvaan. Tuossa alakuvassa Teukka järsii innoissaan kuvusrekvisiittana olleita viinirypäleitä. VOI TEUVO!!!! :D



 
Kakku onnistui kertakaikkisen hyvin ja oli erittäin maukasta ja hyvää! Pidin kakkua uunissa sen 45  minuutin verran ja se oli juuri sopiva aika tälle kakulle. Erityisesti pidin tuosta kuorrutteesta, kun siihen lisäsi appelsiinin kuorta ja appelsiinimehua. Nämä toivat raikkautta ja hieman kirpsakkaakin makua kuorrutteeseen. Olisin oikeastaan voinut vaikka syyä pelkästään tuota kuorrutetta! :)