30. heinäkuuta 2013

SUKLAALIKÖÖRIJÄÄTELÖ

 
 
Oon jo kauan aikaa halunnut tehä ite jäätelö. Sitä varten oon oikein raahannut kotoa Lappikselta iänikuisen vanhan jäätelökoneen. Mutta kuinka ollakaan, kone on vaan jäänyt pölyttymään kaapin perukoille... :D
 
Onneksi törmäsin Pullahiiren blogissa jo jokin aika sitten todella helppoon jäätelöreseptiin ja nyt päätin viime viikonloppuna kokeilla valmistaa suklaista liköörillä maustettua jädeä. Voin kyllä todeta että tämä oli HYVÄÄ ja ennen kaikkea NIIN helppoa ja nopea valmistaa. :) Vähän muokkailin ohjetta oman makuun sopivaksi ja sen mukaan mitä nyt kaapista sattui tekohetkellä löytymään.
 
Jäätelöseos:
1 dl suklaalikööriä (Mozart Gold)
1 prk kondensoitua maitoa (EI valmiiksi karamellisoitua)
2 dl vispikermaa
100 g suklaata rouhittuna (valkoista ja tummaa )
 
Kiehauta likööri pienessä kattilassa ja anna sen jäähtyä. Sekoita sen jälkeen jäähtynyt likööri, kondensoitu maito ja vispikerma keskenään sekaisin. Laita seos jääkaappiin. Rouhi tällä väkin suklaat rouheiksi.
 
Kun seos on jääkaappi kylmää, vatkaa sähkövatkaimella noin viitisen minuttia, jotta seoksesta tulee ilmavaan. Sekoita varovasti nostelle rouhitut suklaat joukkoon ja kaada valmis seos noin 7 dl vetoiseen astiaan. Itse käytin vanhaa karkkilaatikkoa. :) Seoksen päälle voi vielä laittaa suklaarouhetta koristeeksi. Anna olla pakkasessa seuraavaan päivään saakka.

 
 
 NAM, JÄÄTELÖ ON NIIN HYVÄÄ! :)

 
Käytin valkoista suklaata muistaakseni paljon enemmän jäätelön teossa, koska se on hyvää ja sopi hyvin tähän jääteelöön. Toki jokainen voi käyttää mitä suklaata ite haluaa. Kentis ihan tavallista maitosukltaa tai vaikka esimerkiksi lakritsisuklaata.
 
Itse tehty suklaakastike olisi kruunannut tämän annoksen mutta en millään enää jaksanut sitä alkaa väsäämään. Hyvin tämä maistui ilman mitään kastikkeitakin. Suosittelen kokeilemaan! :)
 
 

24. heinäkuuta 2013

MUSTIKKAPIIRAKKA


 
Nyt tuntuu että kaikilla on kauhea mustikkabuumi päällä. Koko ajan tulee uusia reseptejä erilaisista mustikkapiirakoista ja -herkuista. Enkä meinaa ite olla poikkeus tässä tilanteessa, vaan päivitän tänne oman versioni suussasulavasta piirakasta mustikoiden kera. :)
 
Tämä piirakka oli kyllä nopea ja helppo valmistaa. Yksinkertasilla aineilla saa monesti hyvää aikaiseksi. :)
 
Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
 
Täyte:
200 g mustikoita (pakaste)
1 prk maitorahkaa
1 dl maitoa
1 kananmuna
1 tl sokeria
2-2½ tl vaniljasokeria
 
Aloita valmistamalla piirakkapohjaa varten taikina. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri keskenään. Vatkaa muna sekaan. Lisää joukkoon vehnäjauho-leivinjauhe-vaniljasokeriseos. Sekoita tasaiseksi nopeasti. Voitele piirakkavuoka kevyesti ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Huom! Taikina jää melko tahmeaksi ja tätensormia on hyvä jauhotta aina välilllä painelun lomassa. :)
 
Laita jäiset mustikat vuokaan taikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Sekoita loput täyteaineet keskenään sekaisin ja kaada mustikoiden päälle. Paista piirakkaa noin 30-35 minuuttia 200 asteessa ja anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.


M-M-M-M-M-M.... MUSTIKKAA! :)



 
Piirakan kannattaa tosiaan antaa kunnolla jäähtyä ennen tarjoilua. Lämpyisenä tuo täyte oli vielä melko lötköä, mutta jämäköityy kyllä jäähtyessä.  Melkeinpä voin sanoa, että piirakka oli parasta seuraavana päivänä jääkaappikylmänä. :)

 
Piirakan kyytipojaksi sopisi hyvin esimerkiksi vaniljakastike tai vaniljajäätelö. Mutta hyvää tämä oli ilman mitään lisukkeita. :)
 
 

19. heinäkuuta 2013

KYLMÄSAVULOHIPIIRAKKA


 
Pitkästä aikaa tuli väsättyä jotain suolaista purtavaa. Olen viime aikoina keskittynyt tekemään vain kaikkia makeita herkkuja, niin tämä lohipiirakka oli kyllä oikein mukavaa vaihtelua välillä. :)
 
Piirakka on todella helppo ja nopea valmistaa. Aikaa ei mene alkuvalmisteluineen ja paistoineen kuin noin tunnin verran, jos ihan sitäkään. :) Idean piirakkaan otin Kinuskikissan sivuilta, täyte on oikeastaan suoraan sieltä mutta pohja on itse sovellettu. :)
 
Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
noin 3 rkl kylmää vettä
 
Täyte:
1 sipuli
10 cm pala purjoa
öljyä
300 g kylmäsavulohta
2 dl juustoraastetta (Emmental)
2 kananmunaa
1 ruukku tilliä
1 tl paprikamaustetta
½ valkopippuria

Valmita ensin pohja. Voitele piirakkavuoka kevyesti. Mittaa kulhoon rasva, jauhot ja suola. Nypi keskenään hyvin ja lisää lopuksi vesi ja vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja vähän reunoille.
 
Aloita täytteen valmistus. Silppua sipulia ja purjo. Kuullota näitä hetki pannulla pienessä öljytilkassa. Suikaloi lohi pieniksi paloiksi ja yhdistä sitten kaikki täytteen ainekset keskenään ja sekoita. Kaada täyte vuokaan ja paista 200 asteessa, uunin alatasolla noin 40-45 minuuttia. Valmista tuli! :)


Herkullista! :)


Yleensä en niin kovasti pidä tillistä, mutta tähän piirakkaan se sopii kyllä todella hyvin!

 
Nam! Tämä oli hyvää ja teen varmasti vielä joskus toistekin. Piirakka maistui mielestäni parhaimmalle hieman jäähtyneenä. Ei siis kannata heti uunista oton jälkeen alkaa mussuttaa piirakkaa, siinä palaa vain kieli. :D
 
 

15. heinäkuuta 2013

MANSIKKATÄYTEKAKKU


Jaahas, sitä olis tänään tullut taas vuosi lisää ikämittariin. :) Sen kunniaksi leivoin itselleni perinteisen mansikkakermakakun ja päälle laitoin tuoreita mansikoita. Nam, tästä ei voi kakku enää parempaa olla ja ihanan kesäinen fiilis tulee noista tuoreista mansikoista. Kuten olen tainnut jo ennenkin täällä mainita, että mulla pitää aina synttäreillä olla mansikkakakku, niin eihän sitä nyt tänäkään vuonna voinut perinteestä poiketa. :)

Pohja:
6 kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
Täyte:
valmista mansikkahilloa
tuoreita mansikoita muussattuna
5 dl vispikermaa
3 rkl vaniljakreemijauhetta
 
Kostutus:
noin 2½ dl vaniljasokerilla maustettua maitoa
 
Koristelu:
5 dl vispikermaa
tomusokeria
tuoreita mansikoita

Valmista kakkupohja mielellään täyttöä edellisenä päivänä. Tällöin pohja on huomattavasti helpompi leikata osiin. Valmista kakkupohjaa voi säilyttää jääkaapissa pussiin käärittynä täyttämishetkeen saakka.
 
Valmistele ensin kakkuvuoka. Vuoraa irtopohjavuoka (noin 22 cm) leivinpaperilla, pohja + reunat. Vaahdota sokeri ja munat hyvin kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sihtaa siivilällä munasokerivaahtoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kuivat aineet kannattaa sihdata muutamassa erässä vaahdon joukkoon, ei kaikkia kerralla. :) Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarkista pohjan kypsyys tikulla ja lisää paistoaikaa tarvittaessa. Anna pohjan jäähtyä.
 
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen aikana vaniljakreemijauhe joukkoon. Muussaa mieleisesi määrä tuoreita mansikoita muussiksi ja aloita kakun kokoaminen. Kostuta kaikki pohjaosat molemmin puolin vaniljamaidolla. Laita ohut kerros mansikkahilloa ensin pohjalle, kerros muussattuja mansikoita ja lopuksi reilu kerros vaniljakermavaahtoa. Tee toinen täyttöväli samalla tapaa. Mikäli kermaa jää yli, laita sitä ohut kerros kakun reunoille ja päälle.
 
Koristelua varten vatkaa kerma vaahdoksi ja mauste se tomusokerilla. Pursota suljetulla tähtityllalla kakun reunat. Perkaa mansikat ja puolita ne. Asettele mansikat kakun päälle ja pursota tämän jälkeen kakun päälle reunoille vielä kermaa haluamallasi tavalla. Mansikoita ei kannata asettaa aivan kakun reunoja myöten, jotta reunatpursotukset mahtuvat vielä kakun päälle. :) Sitten ei muuta kuin herkuttelemaan!

 
Nam, tuoreet mansikat ovat NIIN hyviä! :)



 
Mansikoita tuli kyllä napsittua kiitettävä määrä kakkua tehdessä!

 
 Hmmm... NAM! :D
 

Kyllä tällä kakulla kelpaa synttäreitä viettää vaikka itse niin sanonkin. Peruskakku ilman mitään turhia härpäkkeitä tai hienouksia on mielestäni kaikkein parasta. :)

 
 

11. heinäkuuta 2013

VANILJA-PÄÄRYNÄJUUSTOKAKKU

 
 
Töistä innoituksen saaneena mun oli aivan pakko viime viikonloppuna kokeilla tehdä päärynäinen juustokakku. Aivan samoilla aineksilla en pystynyt kakkua väsäämään kuin töissä mutta mielestäni pääsin aikasta lähelle samaa makua töissä tehdyn kakun kanssa. :)
 
Harmittaa vain kun laitoin vähän liian monta liivatelehteä täytteeseen, niin siitä tuli melko jämäkkä. Laitoin tosiaan kuusi kappaletta liivatelehteä ja se oli kyllä vähän liikaa. Sanoisin että neljä tai maksimissaan viisi liivatetta olisi hyvä määrä tähän kakkuun. Nooh, ensi kerralla tiiän sitten vähän paremmin, näin sitä oppii ja viisastuu kantapään kautta. :D

Pohja:
175 g tummia täytekeksejä (Rainbow)
noin 50 g sulaa margariinia
 
Täyte:
6 liivatelehteä (parempi määrä 4 tai 5 kpl!!)
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
150 g vanilja-päärynäjugurttia
½ dl päärynämehua (Juissi)
vihreää pastaväriä
 
Kiille:
2 liivatelehteä
1½ dl päärynämehua
vihreää pastaväriä
 
Koristeluun: tummaa suklaata

Kakussa on käytetty halkasijaltaa 18 cm:n irtopohjavuokaa. Aloita pingoittamalla leivinpaperi vuoan pohjalle. Sulata margariini mikrossa ja anna jäähtyä sen aikaa, kun murskaat keksit. Mursaamisessa voit käyttää apuna pakastepussia ja kaulinta tai sitten tehosekoitinta. Yhdistä sula rasva ja keksimurska ja tapauttele mössö vuoan pohjalle tasaisesti. Älä taputa liian tiiviisti ettei pohjasta tule liian kovaa. :) Laita pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
 
Täytettä varten, laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike kuohkeaksi ja lisää siihen tuorejuusto ja jukurtti. Sekoita tasaiseksi. Voit tässä vaiheessa jo lisätä pastaväriä täytteeseen tuomaan vihreää väriä. Väriä ei tarvita paljon, hammastikun kärjellinen riittää. :) Kuumenna ½ dl mehua mikorssa kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Lisää mehu-liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli.
 
Valmista kiille. Värjää päärynämehua vielä vihreämmäksi pastavärin avulla. Ota mehusta noin ½ dl ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää kylmässä vedessä olleet liivatteet kiehuvaan mehuun ja kaada tämä lopun mehun joukkoon ja sekoita. Anna jäähtyä hetkisen ja sen jälkeen kaada vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkapissa.
 
Koristelin kakun vain perinteisellä tummalla suklaalla tehdyille viivoille, kun kiille oli jähmettynyt kunnolla. Mielestäni yksinkertainen koristelu on joskus kaikista paras tapa koristella kakku. :) Koristelussa saa toki käyttää mielikuvitusta oman mielen mukaan. :)



 
On kyllä aika hurjan värinen tuo päällinen ja se näyttää aivan joltain myrkyltä. :D

 
NAM!

 
 Hyvää oli! :)

 
Taisin syyä melkein koko kakun yksin, kun se oli niin hyvää! :)
 
 
 

Mikäli haluaa, niin täytteen sekaan voisi aivan hyvin laittaa päärynän palasia sinne tänne. Nämä olisivat ikään kuin pieniä yllätyksiä kakun ottajalle. :) Palat kannattaa asettaa pohjan päälle ja sitten vasta kaataa täyte niiden päälle.

Kakku olisi mielestäni saanut maistua vielä enemmän päärynältä. Ehkä ensi kerralla voisi tuplata jugurtin määrän tai laittaa päärynäsosetta täytteeseen. Mikäli omistaa päärynän makuista aromia, niin sitäkin voi aivan hyvin lisätä täytteeseen. :)

 
 



8. heinäkuuta 2013

APPELSIINISUKLAA-KAURACOOKIET



Olen nyt viime aikoina innostunut leipomaan erilaisia keksejä ja pikkuleipiä. Ne on niin helppo säilöä laatikoihin tai isoihin lasipurkkeihin, kuten itse tapaan tehdä. Tosin, keksit vain katoavat turhankin nopeasti purkeista. Kahvin kanssa nämä suklaiset kaurakeksit maistuivat kertakaikkisen hyviltä.
 
Ohjeen näille kekseille bongasin Yhteishyvän ruokalehtisestä ja muokkailin ohjetta hieman kaapista löytyvien aineksien mukaan. Alla olevalla ohjeella tuli muistaakseni noin 18 kappaletta keksejä. Tein niistä suhteellisen isoja, koska tykkään syyä isoja keksejä. :D
 
Taikina:
200 g margariinia
3 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 rkl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 dl kaurahiutaleita
noin ½ dl rusinoita
150 g appelsiinisuklaata (Fazer)
 
Aloita vatkaamalla huoneenlämpöinen margariini ja fariinisokeri kuohkeaksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon muna ja maito koko ajan sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää ne rasvasokeri-seokseen lastalla käännellen.
 
Lisää lopuksi taikinan joukkoon kaurahiutaleet, rusinat ja karkeiksi paloiksi rouhittu suklaa. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Ota taikinasta lusikan avulla nokareita leivinpaperoidulle pellille ja painele niitä hieman littaniksi. Paista keksejä 175 asteessa, uunnin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.
 
 
 
Annoin keksien olla uunissa muistaakseni vähän vajaa 15 minuuttia, jolloin keskusta jäi ihanan pehmeäksi ja reunat olivat rapsakoita. :)
 
 
Ohjetta on helppo muuttaa oman mauan mukaiseksi vaihtamalla esimerkiksi suklaan toiseen makuun tai käyttää kahta eri suklaata (tumma/vaalea). Jos ei niin välitä rusinoista, ne voisi korvata esim. kuivatuilla karpaloilla tai vaikkata cashew-pähkinöillä. Vaihtoehtoja kyllä löytyy! :)
 
 
 
Huomaatteko jotain epämääräistä yllä olevan kuvan vasemmalla ylälaidassa?!?! :D Hahaa... Lollerohan se siinä on päässyt taas kuvaan mukaan. Se tuli taas haistelemaan leipomuksia ja taisi se vähän maistaakin yhtä keksiä vähän reunasta. :)
 
Juups, mut nyt loppu taas tämä koneella istuminen, kun ulkona paistaa aurinko. Taidanpa laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä pienelle juoksulenkille. Tulevana viikonloppuna ajattelin muuten käyä ostamassa itselleni synttärilahjaksi uudet juoksukengät. :D