27. huhtikuuta 2014

BIKINI / TISSIKAKKU


Hahaa, viimein pääsin toteuttamaan "tissikakun"! :) Oon jo kauan aikaa halunnut tehä tällaisen kakun, mutta en ole muuten vain viitsinyt alkaa väsätä kakkua, kun siinä on kuitenkin niin paljon tekemistä. Nyt sain kuitenkin siskoltani toimeksiannon tehä kakun hänen miehensä 40-v. synttäreille kahvipöydän koristeeksi. Tämä oli erittäin mieluinen tehtävä! :)

Sain kakun tekoon vapaat kädet. Ainut ohjeistuis oli, että sen pitää riittää suurelle ihmismäärälle. Niinpä päädyin tekemään kakulle myös keskivartolon, niin siitä riitti syömistä useammallekin vieraalle. Kakkuun taisi muistaakseni tulla yhteensä 16 kananmunaa. :)

Täytteiksi päädyin tekemään vaniljamoussea sekä mustikka-mascarponemoussea. Täytteiden väliin laitoin vielä hieman mustikkamarmeladia ja kostutukseen käytin maitoa vaniljasokerilla maustettuna.

Kaikki kakun kuorrutukset ja koristeet on tehty marsipaanista ja marsipaanin alle laitoin kunnon kerroksen sokerikreemiä. :)


Tuo sokerikreemi pitäisi saada tasoitettua mahdollisimman hyvin ennen marsipaanin laittamista. Itseltä tämä osuus ei onnistunut kovin hyvin ja sen kyllä huomaa heti, kun pienetkin epätasaisuudet näkyvät marsipaanin alta. :D 


Meinasin ensin laittaa myös päivänsankari nimen noihin pikkupöksyihin, mutta päädyinkin sitten loppujen lopuksi laittamaan vain iän. :)


Kakusta tuli sen verran iso, että se mahtui juuri ja juuri meiän jääkaappiin. Olisko jäänyt puoli senttiä tyhjää tilaa kakun ja jääkaapinseinien väliin. :D


Kakusta tuli mielestäni aika kiva, vaikka välillä usko meinasinkin loppua omaan osaamiseen. :) Yhessä vaiheessa aattelin jo, että ei tästä mitään tule... mutta kyllä siitä sitten oikeanlainen kakku muovautui loppujen lopuksi. :D Hieman olin vain pettynyt tuohon ihonvärin sävyyn, se jäi ehkä himpun verran liian vaaleaksi. Mut nooh... eikös suomalaiset ovat yleensä aika vaaleita? :)


22. huhtikuuta 2014

MUNAKASRULLA - SIENI/KINKKUTÄYTTEELLÄ



Tein eräs viikonloppu tällaisen suolaisen munakasrullan. Tämä oli ihan kivaa vaihtelua ja helppo tehä! Tätä voisi ihan hyvin sanoa suolaiseksi kääretortuksi. :)

Pohja:
2½ dl vehnäjauhoja
3 munaa
5 dl maitoa
1 tl suolaa
1/4 dl juoksevaa margariinia

Täyte:
1 purjo (pieni)
200 g herkkusieniä
1 paprika (keltainen)
1 rkl öljyä
200 g ylikypsää saunapalvikinkkua
180 g ruohosipulituorejuustoa
noin ½ dl hienonnettua persiljaa
suolaa 
mustapippuria

Päälle: juustoraastetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään sekaisin. Kaada seos voidellulle leivinpaperille uuninpellille. Paista noin 30 minuuttia ja pinta on saanut vähän väriä. Kumoa kypsä pohja toisen leivinpaperin päälle, jolle on ripoteltu vähän juustoraastetta. 

Valmista täyte. Pilko purjo, sienet ja paprika. Kuullota seosta öljyssä pannulla. Anna jäähtyä vähän aikaa. Lisää sitten sekaan kuutioitu kinkku ja tuorejuusto, sekoita. Mausta persiljalla, suolalla ja mustapippurilla. 

Kaada valmis täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa rullaksi kääretortun tavoin. Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja laita uuniin siksi aikaa, kunnes juusto sulaa. Tarjoile lämpimänä. 


Tämä suolapala maistui kyllä hyvin viinilasillisen kera. :D


Täytteen pystyy tuunaamaan juuri sellaiseksi kuin itse tykkää. Ensi kerralla taidan kokeilla tehä kalaversion tästä. :)


17. huhtikuuta 2014

MÄMMIKAKKU



Pitihän sitä näin pääsiäisen kunniaksi väsätä tällainen mämmikakku. Itse pidän mämmistä, joten kakkukin maistui mulle todella hyvin. Jotkut taas eivät voi sietää mämmiä. Kakku jakaa varmasti paljon mielipiteitä. :) 

Pohja;
150 g digestive-keksejä
50 g voisulaa
1/4 dl appelsiinimehua

Täyte:
5 liivatetta
2 dl vispikermaa
200 g sitruunarahkaa
½ dl sokeria
350 g mämmiä
1/4 dl appelsiinimehua

Koristelu:
2 dl vispikermaa
100 g vaniljatuorejuustoa
suklaamuna-karkkeja

Laita eka täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Valmistele myös 24 cm irtopohjavuoka. Voitele ja tomusokeroi vuoan reunat (reunat tulevat siistiksi, kun kakku irrotetaan vuoasta). Pingota vielä leivinpaperi pohjalle. 

Murskaa pohjaan tulevat keksit ja sulata voi esimerkiksi mikrossa. Sekoita kakki pohjan aineet keskenään ja painele seos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon sokeri ja rahka ja sekoita tasaiseksi massaksi. Ota täytteestä noin yhden desin verran täytettä syrjään. Sekoita loppuosaan mämmi. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja liuota puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana mämmiseokseen koko ajan sekoittaen. Yhdistä sitten mämmiseos ja erilleen otettu rahkaseos keskenään kevyesti sekoittaen. Kaada valmis täyte vuokaan, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja laita tarjoiluvadille. Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Pursota seokselle koristeet kakun päälle ja koristele vielä suklaamunilla. 


Herkullista! Täyte oli todella pehmeää ja se aivan suli suuhun! :)


Nuo suklaamunakarkit toivat kivasti väriä kakkuun! 


Kakkua maistui itselle pala jos toinenkin. ;)



Tein kakun tosiaan tuohon 24 cm vuokaan ja mielestäni kakusta tuli aivan liian matala omaan makuun. Mikäli yhtään tykkää korkeammista kakuista, niin suosittelen tekemään tämän pinempään vuokaa. Jokin 18-20 cm vuoka olisi varmaan juuri passeli. :) Muuten kakusta ei ollut mitään moitittavaa. :)

Tähän loppuun on aivan pakko laittaa muutaman kuvan kuvasarja meiän Teuvosta, joka kovasti oli apuna kuvausvaiheessa ja yritti siepata tassullaan karkkeja! :D 


"Jaahas, pöydällä näyttäisi olevan jotain hyvää."


"Taidanpa yrittää täältä takakautta päästä käsiksi kakkuun!"


" Ja nyt isken salaman nopeasti tassullani, niin kukaan ei huomaa mitään. Mau!"

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! :)


11. huhtikuuta 2014

CHORIZOPIIRAKKA


Tämä oli kyllä hyvä suolainen piirakka sanon minä! :) Ohjeen bongasin töistä ja tämä on Valion sivuilta otettu resepti. Piirakan pohja oli maukas ja täyte oli todella helppo valmistaa. Oon joskus aikaisemminkin tehnyt chorizopiirakkaa, mutta vain vähän erilaisella ohjeella. Tämä resepti päätyy kyllä suosikkieni joukkoon. :)

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl juustoraastetta
3/4 dl juoksevaa rasvaa
3/4 dl Mustapekka ruokakermaa

Täyte:
200 g chorizo-makkaraa
1 iso punainen paprika
1 iso purjo
1 rkl juoksevaa rasvaa
1 3/4 dl Mustapekka ruokakermaa
2 munaa
noin 2 ½ dl juustoraastetta

Aloita ensin valmistamalla täytettä. Leikkaa chorizo pieniksi paloiksi tai kuutioiksi. Pese ja silppua purjo ja pilko myös paprika. Paista ensin makkaroita kuumalla pannulla sen verran, että ne saavat hieman väriä. Laita syrjään jäähtymään ja kaada ylimääräinen rasva pois. Kuullota purjo ja paprika rasvassa, nosta myös sivuun jäähtymään.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele noin 26-28 cm piirakkavuoka huolellisesti. Tee pohja. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja juustoraaste. Lisää joukkoon juokseva rasva ja ruokakerma. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Esipaista pohjaa uunin alimmalla tasolla noin 10-15 minuuttia, kunnes on saanut vähän väriä. 

Yhdistä sitten kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Voit halutessasi ripotella vielä hieman juustoraastetta pinnalle. Paista alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Anna jäähtyä ja herkuttele! :)


Slurps, hyvää oli! :D


Valion sivuilta löytyy kyllä paljon hyviä reseptejä - suosittelen käymään joskus heidän sivuillaan ja tutustumaan heidän reseptitarjontaan. :)


Chorizo maistui kivasti piirakassa ja toi myös vähän tulista makua mukanaan. Kyytipojaksi tälle piirakalle sopisi hyvin jokin raikas salaatti. Itse en sellaista jaksanut alkaa väsäämään ja hyvin piirakka upposi ilman salaattiakin. :D


7. huhtikuuta 2014

MAKEAT SITRUUNANELIÖT



Tämän sitruunaneliöiden reseptin bongasin viimeisimmästä Pirkka-lehdestä ja pakkohan sitä oli kokeilla, kun ohje kuulosti niin herkulliselta. :) 

Pohja:
120 g voita
1½ dl fariinisokeria
2½ dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Täyte:
1 prk (á 397 g) kondensoitua maitoa
3/4 dl sitruunamehua
2-3 tl sitruunankuorta raastettuna

Sekoita huoneenlämpöinen rasva ja fariinisokeri. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Sekoita sitten murumaiseksi seokseksi. 

Vuoraa noin 20 x 20 cm vuoka leivinpaperilla ja painele hieman yli puolet taikinasta vuoan pohjalle. 

Pese sitruunat hyvin ja raasta niistä kuori. Purista sitten mehua tarvittava määrä. Sekoita raaste, mehu ja kondensoitu maito keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele loppu pohjataikina täytteen päälle.

Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa sopivankokoisiksi paloiksi.


Neliöt olivat melko makeita tuon kondensoidun maidon ansiosta. Pieni pala riitti kyllä hyvin tyydyttämään makean nälän. :)


Tämä oli kyllä helppo ja nopea leivonnainen! 


Tätä reseptiä on helppo muokata omaan makuun sopivaksi. Mikäli ei niin välitä sitruunasta, sen voisi vaihtaa esimerkiksi vaikka appelsiiniin tai limeen. Hmm... tuo appelsiini kuulostaisi kyllä aika kivalta. Täytyypä laittaa korvan taaksi ja testata joskus! :)


1. huhtikuuta 2014

CHILISUKLAACOOKIET



Viime viikonloppuna pääsin juhlimaan  hyvän ystäväni poikaystävän synttäreitä. Synttärisankari on todellinen chili-fani ja niinpä päätin tekaiasta hänelle lahjaksi suklaisia chilicookie-keksejä. :)

Alla olevalla ohjeella tuli 18 kappaletta ISOJA keksejä. Mikäli haluaa tehdä pienempi, niin määrä saattaa jopa tuplaantua. :D 

Taikina: 
225 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 munaa
1 tl suolaa
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1-2 tl chilimaustetta
4 kpl Fazerin chilisuklaapatukkaa

Koristelu:
tummaa suklaata sulatettuna + chilimaustetta


Aloita vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan samalla vatkaten. (Tein taikinan monitoimikoneessa, niin minuen lisääminen onnistui helposti.) Lisää taikinaan sitten suola.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhi suklaa pieniksi palasiksi. Siivilöi kuiva-aineseos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää mukaan lopuksi suklaarouhe.

Ota kahden lusikan avulla taikinasta palloja paperoiduille uunipelleille ja paista keksejä 180 asteessa noin 13-15 minuuttia. Huom! Jätä keksien väliin reilusti tilaa, sillä nämä leviävät uunissa kuin pullataikina! :D

Koristele täysin jäähtyneet keksit spritsaamalla sulaa suklaata niiden päälle. Ripottele vielä hieman chilimaustetta keksien päälle suklaan ollessa vielä pehmeää, jotta mauste tarttuisin siihen kiinni.


Nämä olivat ihanan suklaisia, reunoilta rapeat ja keskeltä hieman tahmaiset! NAM! :)


Omaan makuun chili olisi saanut maistua enemmänkin. Ensi kerralla taidan laittaa rankemmalla käellä tuota chiliä taikinaan. :D 


Toivottavasti nämä maistuivat myös synttärisankarille. Itselle ne ainakin maistuivat! ;)