1. huhtikuuta 2014

CHILISUKLAACOOKIET



Viime viikonloppuna pääsin juhlimaan  hyvän ystäväni poikaystävän synttäreitä. Synttärisankari on todellinen chili-fani ja niinpä päätin tekaiasta hänelle lahjaksi suklaisia chilicookie-keksejä. :)

Alla olevalla ohjeella tuli 18 kappaletta ISOJA keksejä. Mikäli haluaa tehdä pienempi, niin määrä saattaa jopa tuplaantua. :D 

Taikina: 
225 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 munaa
1 tl suolaa
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1-2 tl chilimaustetta
4 kpl Fazerin chilisuklaapatukkaa

Koristelu:
tummaa suklaata sulatettuna + chilimaustetta


Aloita vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan samalla vatkaten. (Tein taikinan monitoimikoneessa, niin minuen lisääminen onnistui helposti.) Lisää taikinaan sitten suola.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhi suklaa pieniksi palasiksi. Siivilöi kuiva-aineseos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää mukaan lopuksi suklaarouhe.

Ota kahden lusikan avulla taikinasta palloja paperoiduille uunipelleille ja paista keksejä 180 asteessa noin 13-15 minuuttia. Huom! Jätä keksien väliin reilusti tilaa, sillä nämä leviävät uunissa kuin pullataikina! :D

Koristele täysin jäähtyneet keksit spritsaamalla sulaa suklaata niiden päälle. Ripottele vielä hieman chilimaustetta keksien päälle suklaan ollessa vielä pehmeää, jotta mauste tarttuisin siihen kiinni.


Nämä olivat ihanan suklaisia, reunoilta rapeat ja keskeltä hieman tahmaiset! NAM! :)


Omaan makuun chili olisi saanut maistua enemmänkin. Ensi kerralla taidan laittaa rankemmalla käellä tuota chiliä taikinaan. :D 


Toivottavasti nämä maistuivat myös synttärisankarille. Itselle ne ainakin maistuivat! ;)

2 kommenttia:

Jätä viesti Herkkukatille