26. toukokuuta 2014

LOHIHYYDYKEKAKKU


Ohoh... Onpas edellisestä päivityksestä päässyt jo vierähtään aikaa! Olen tosin päättänyt, että näin kesän tullessa en pahemmin sisällä viitti märehtiä, kun voi ulkona nauttia auringosta ja hyvästä ilmasta. Tällaiset kylmät ja sateiset päivät ovat hyviä päiviä kirjotella tänne. :)

Tein viikonloppuna koeversion lohihyydykekakusta siskon pojan rippijuhliin. Tämä oli ihan ensimmäinen suolainen hyydykekakkuni. :) Kyselin töissä vähän vinkkejä kakun tekoon ja sainkin yhdeltä työkaverilta reseptin tähän kakkuun. Täytyy kyllä sanoa, että kakusta tuli TODELLA hyvää! :)

Pohja:
200 g maalahden limppua
75 g voisulaa

Täyte:
5 liivatelehteä
300 g kylmäsavulohta
200 g cream fraichea
400 g raejuustoa
2½ dl kermaa
1 nippu ruohosipulia silputtuna
1-2 tl sitruunamehua
suolaa
pippuria

Koristelu:
tilliä
kurkkua 
sitruunasiivuja


Laita täytteen liivatteet kylmään veteen. Valmistele 24 cm irtopohjavuoka pingottamalla leivinpapaperi pohjalle. 

Sulata pohjaan tuleva voi mikrossa. Revi leipäpalat hieman pienemmiksi ja tee niistä monitoimikoneella pientä leipämurua. Yhdistä voi ja leipämurut keskenään. Taputtele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin noin 15 minuutiksi. 

Silppua lohi monitoimikoneessa pieneksi. Yhdistä cream fraiche, raejuusto, ruohosipuli ja lohi ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos täytteeseen ja sekoita. Lisää tämän jälkeen vatkattu kerma varovasti täytteeseen. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. 

Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jaakaapissa mielellään seuraavaan päivään saakka. Irrota valmista kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Koriste haluamallasi tavalla. 


NAM! :D 


Tämä on kakku mun makuun! :)


Sekä pohja että täyte oli pehmeää ja helposti leikattavaa. Koristelut ovat aika aneemiset, mutta tuohon hätään kaapista ei muita koristeita löytynyt. Oikein juhlaversioon ajattelin laittaa koristeeksi vielä noiden lisäksi katkarapuja ja ehkä vielä pari lohisiivua. :)


Olis varmaan Tepallekin maistanut kakku. Sen verran kovasti se yritti haistella kakkua. :D


Tällainen hyydytetty voikkarikakku on mielestäni kivaa vaihtelua perinteiselle versiolle. Ja mikä parasta, tämä on huomattavasti nopeampi tehä kuin perinteinen voileipäkakku. :) 

Ajattelin tehä vielä tästä myös kinkkuversion rippijuhliin herkuteltavaksi. :)


13. toukokuuta 2014

KEKSIPALLOT


Tämän keksi/karkkipallo ohjeen idean nappasin Kinuskikissan sivuilta. Muokkailin hieman pallojen ulkoasua, kuorrutamista sekä koristelua ja näin sain aikaiseksi pieniä suupaloja. :)

Massa:
200 g digestivekeksejä
40 g tummaa suklaata
100 g valkosuklaata
100 g vaniljatuorejuustoa

Kuorrute + koristelu:
130 g valkosuklaata
noin 60-70 g tummaa suklaata
strösseleitä

Murskaa keksit pieneksi muruksi ja rouhi tumma suklaa. Sulata valkosuklaa mikrossa. Lisää sula suklaa keksimurskan joukkoon ja sekoita. Lisää sitten mukaan suklaarouhe ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Pyörittele massasta pieniä palloja ja anna niiden jähmettyä jääkapissa muutaman tunnin ajan.

Sulata ensi valkosuklaa ja kuorruta sillä niin monta palloa kuin mahdollista. Kuorruta aina yksi pallo kerrallaan, laita se pieneen paperivuokaan ja ripottele heti strösselit päälle. Kuorruta jäljelle jääneet pallot sulalla tummalla suklaalla samaan tapaan. Laita kuorrutetut pallot hetkeksi jääkaappiin, jotta suklaa jähmettyy hieman. Säilytä jääkapissa. 



Namskis! :D 


Nämä olivat hyviä makeanhimon sammuttajia!



Nämä olivat sitten TOOOSI hyviä! Itse tykkäsin enemmän noista valkosuklaapäällysteisistä palloista, jotenkin sen maku sopi mielestäni paremmin keksimassan kanssa kuin tuo tummasuklaa. Mutta eivät nuo toisetkaan mitään pahoja olleet! :)

Näitäkin pallukoita pystyy helposti muokkaamaan ja varioimaan omaan makuun sopiviksi. Voit käyttää esimerkiksi toisenlaisia keksejä ja käyttää erilaisia makusuklaita. Mahdollisuuksia löytyy vaikka kuinka paljon! :D



5. toukokuuta 2014

PORKKANADONITSIT


Siis nyt en voi muuta sanoa kuin NAM! Nämä porkkanadonitsit oli ihan viedä kielen mennessään. :) Eksyin tässä jokin aika sitten Kakkukatrin blogiin ja bongasin tämän ohjeen sieltä. Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä reseptiä! :)

Taikina:
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3-4 tl kanelia
4 dl porkkanaraastetta
150 g voita sulatettuna

Kuorrute:
100 g huoneenlämpöistä voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
muutama tippa sitruunamehua

Koristelu: mantelirouhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Raasta porkkanat raasteeksi ja sulata voi mikrossa. 

Lisää sitten muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineita, porkkanaraastetta ja sulaa voita. Sekoita tässä vaiheessa lastalla aineet vaahdon joukkoon. 

Voitele donitsi pelti. Laita valmis taikinamassa pursotuspussiin ja pursota taikina vuoan koloihin tasaisesti. Paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna donitsien olla vähän aikaa vuoassa ennen niiden irrottamista. Siirrä sitten ritilälle jäähtymään. 

Huom! Itsellä taikinaa jäi aika paljon vielä yli, kun donitsipellin kaikki kolot oli täynä. Laitoin lopun taikinan muffinsivuokiin ja paistoin niitä noin 20 minuuttia. Tarkista tässäkin vaiheessa tikulla muffinsien kypsyys. 

Kuorruta täysin jäähtyneet donitsit ja muffinsit. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto kuohkeaksi. Lisää joukkoon tomusokeria desi kerrallaan. Lisää lopuksi vaniljasokeria ja sitruunamehu. Sivele esimerkiksi veitsen avulla kunnon kerros kuorrutella donitsien päälle ja koristele mantelirouheella. 

Muffinsien kuorruttamisessa tein niin, että porasin omenaporalla reiän muffiensin keskelle ja täytin kolon kuorrutteella ja tein vielä ison kuorrutekeon keskelle. Päälle ripottelin myös mentelirouhetta. 


Nam nam nam! :P


Leivontavaiheessa meinasi taikinaa tulla syötyö jo vaikka kuinka paljon, kun se maistui NIIN taivaallisen hyvältä. :D


Tämä resepti menee taas muiden suosikkieni joukkoon! :D


Tuo kuorrute oli kyllä ihan sairaan hyvää! Laitoin vaniljasokeria enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa oli ja lisäsin omaan mieltymyksen mukaan tuota sitruunamehua. Mehu toi mielestäni raikkautta kuorrutteeseen! :D Hmmm... Onneksi näitä on jääkaapissa vielä muutama! ;)


1. toukokuuta 2014

VAPUN PIKAMUNKIT


Tämän ihanan ja ennen kaikkean nopean munkkireseptin löysin Pullahiiren blogista. Perinteisellä hiivataikinalla en olisi millään jaksanut alkaa munkkeja tekemään, joten tämä pikamunkkiohje tuli itselle kuin tilauksesta. :D 

Ohjeella tulee suurinpiirtein 10-15 pyöreää munkkia, riippuen tietty minkä kokoisia palleroita haluaa tehä. :)

Taikina:
250 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1/3 tl ruokasoodaa
50 g voita
50 g sokeria
150 g maitorahkaa
2 munaa
½ dl maitoa

Paistoon: noin 1 l ruokaöljyä
Koristelu: hienosokeria

Sulata ensin voi mikrossa. Mittaa sitten kaikki aineet yhteen kulhoon paitsi maito ja sekoita. Lisää sitten maito vähitellen taikinaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. 

Paista munkkeja 165-170 asteessa. Nostele esimerkiksi kahden lusikan avulla taikina palloja kuumaan öljyyn ja paista noin 3 minuuttia per puoli. Paistoaika riippuu munkkien koosta. Voit myös laittaa taikinan pursotuspussiin ja pursottaa taikinapallot suoraan öljyyn ja katkaista taikinapallot saksilla. :) 

Nosta valmiit munkit lautasella olevan talouspaperin päälle, jotta suurimmat öljyt valuu pois ja sokeroi munkit lopuksi hienosokerissa kierittämällä. Sitten ei muuta kuin herkuttelemaan!


Munkeista tuli kivan pieniä ja niitä oli kiva herkutellan vapun kunniaksi! :)


Taikinaan laitetti maitorahka antoi kivasti makua pikkumunkeille. Mikäli välillä haluaa munkkeihin vähän vaihtelua, niin taikinan voi maustaa esimerkiksi kardemummalla tai vaikkapa appelsiinin kuorella. Vaihtoehtoja kyllä löytyy. :)


Kyllä näitä kelpasi tarjota vappupöydässä! Tippaleipiä en tällä kertaa tehnyt ite, vaan nappasin ne töistä lähtiessäni mukaan. Jotain hyötyä siitäkin, että on leipmossa töissä, niin voi välillä tuoda sieltäkin herkkuja kotiin. :)

Nyt taidan mennä valmistelemaan vappubrunssia! 

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE! :)