6. marraskuuta 2014

SUPERPIZZA



Siskoni teki tässä jokin aika sitten niin hyvää pitsaa, että mun oli nyt aivan pakko yrittää tehä samanlaista! :) Aivan en yrityksessä onnistunut ja en saanut mielestäni pitsasta yhtää hyvää kuin siskoni, mutt ei tämä kyllä pahaakaan ollut. :)

Pohja:
1 prk (á 250 g) maitorahkaa
150 g Emmental punaleima-juustoraastetta
2 munaa
4 rkl kolmen viljan leseseosta
3 rkl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täytteet:
450 g hunajamarinoituja kanasuikaleita
1 pkt Atrian pekonikuutioita
tomaattipyrettä
grillauskastiketta
½ pss Aurajuustomurua
1 pss tomaatti-mozzarella juustoraastetta
1 pss Tex Mex- juustoraastetta (Valio)


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja levitä taikina lusikan avulla paperoidulle pellille ohueksi levyksi. Paista pohjaa uunissa ensi noin 10 minuuttia. 

Paista kanasuikaleet pakkauksen ohjeen mukaan. Tee samoin myös pekonikuutioille. Imeytä pekoneista ylimääräinen rasva talouspaperiin. Sekoita keskenään lautasella paistetut kanat ja pekonit. 

Tee tomaattipyreestä ja grillauskastikkeesta sopivan tuntuinen seos ja levitä esipaistetun pohjan päälle. Laita sitten ohut kerros tomaatti-mozzarella juustoraastetta. Levitä kana-pekoni - seos tasaisesti pohjalle. Ripottele aurajuustomuru ja loppu tomaatti-mozzarellaraaste sekä koko pussillinen tex mex -juustoraastetta pitsan päälle.

Paista vielä 200 asteessa noin 10.15 minuuttia, sen verran että pinta saa kauniin värin. Leikkaa pitsa paloiksi ja nauti lämoöisenä. :)



Tältä pohja näytti ennen uunissa paistamista. (Ylä ja alakuva)


Pitsan paistamisesta levisi ihana tuoksu kämppään! :)


 Herkullista, tämä oli kyllä hyvää vaikkakin ei nyt ihan samalta maistunut kuin siskoni tekemä. :)


Tuo pohja oli mulle aivan uusi tuttavuus! Luulenpa et teen jatkossa aina tämän pohjan. Se oli paljon parempi tavalliseen hiivalla tehtävään pohjaan verrattuna. Suosittelen kyllä kokeilemaan! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille