30. kesäkuuta 2015

MANSIKKALEIVOS (GLUTEENITON)



Viime viikonloppuna saimme vieraita, joista yksi oli gluteenittomalla ruokavaliolla. Pähkäilin kauan, että mitä hyväskää sitä oikein leipoisi gluteenittomana versiona. Sitten mieleeni juolahti kesäiset mansikkaleivokset, jotka oli helppo toteuttaa ilman jauhoja. :)

Tällä ohjeella tulee noin 7 leivosta. Riippuen toki minkä kokoisia leivoksia haluaa tehä. :)

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
mansikkahilloa
2½ dl mansikkakermaa (Valio)
1 rkl vaniljakreemijauhetta
200 g vaniljatuorejuustoa (Valio)
mansikkamarmeladia

Kostutus: maitoa+vaniljasokeria

Koristelu:
tuoreita mansikoita
kiiwiä

Valmista ensin leivospohja (kääretorttu). Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot ja leivinjauhe. Sihtaa ne vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti nuolijan avulla sekaisin. Kaada massa leivinpaperoidulle pellille ja paista uunin keskitasolla, 225 asteessa noin 8-10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista pinnalta pohjalla ollut leivinpaperi. Anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen yhtä isoon palaan pitkittäissuuntaisesti. Vatkaa kerma vaniljakreemijauheen kanssa vaahdoksi ja lisää loppuvaiheessa joukkoon tuorejuusto. Aseta yksi pohjapala pöydälle ja kostuta molemmin puolin. Levitä kerros mansikkahilloa ja täytettä. Laita päälle toinen pohjapala, kostuta, laita mansikkahilloa ja täytettä. Aseta päälle viimeinen pohjapala ja kostuta. Sivele pinnalle tasainne kerros mansikkamarmeladia. Siisti leivospötkön reunat ja päädyt siisteiksi. Leikkaa pötkö paloiksi ja koristele mansikoilla ja kiiwillä.  


Namskis, kyllä se on vain niin että mansikka ja kaikki siihen liittyvät leivonnaiset kuuluvat kesään! :)


Marjojen päälle olisi vielä voinut laittaa hyytelösokerista kiilteen, mutta laiskuus iski enkä jaksanut alkaa kiillettä keittelemään. :D Mutta hyviä nämä olivat ilman kiillettäkin, vaikkakin se olisi tuonut vielä viimeisen silauksen leivoksen ulkonäöllle. :)


Kyllä tuo gluteeniton pohja onkin sitten vain hyvää! Ehkä jopa parempaakin normi pohjaan verrattuna. Ehkä jatkossa päädyn tekemään vain gluteenittomia pohjia. :)

Pienenä vinkkinä voisin antaa sellaisen, että kannattaa käyttää tuota mansikkamarmeladia myös pohjien välissä. Itsellä ollut hillo oli niin liukasta, että täytettä ei meinannut saada levitettyä kunnolla hillon päälle. Täten tuo marmeladi olisi parempi vaihtoehto myös leivosten väliin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille