18. syyskuuta 2015

OMAR-JÄÄTELÖ



Kauppoihin on jokin aika sitten tullut myyntiin Omar-jäätelöä. Tämän innoittamana halusin kokeilla kyseistä jäätelöä itse. Vielä en ole kaupan omaa kerennyt maistamaan, mutta luulen että se on pitkälti saman makuista kuin tämä itsetehty jäätelö. :)

Massa:
2 dl kuohukermaa
noin 1½ pss Omar karkkeja
1 prk (à 397 g) kondensoitua maitoa
3 dl kuohukermaa
noin 20 kappaletta Omar karkkeja

Vuoraa valmiiksi noin 25 x 25 cm vuoka leivinpaperilla. Pilko noin 1½ pussia karkkeja pienimmiksi paloiksi. Laita palat kattilaan ja mittaa joukkoon 2 dl kermaa. Lämmitä ja sekoittele seosta niin kauan, että karkit ovat sulaneet kerman joukkoon. Anna seoksen jäähtyä. 

Vatkaa loppu kuohukerma vaahdoksi. Sekoita keskenään jäähtynyt karkkikermaseos ja kondensoitu maito. Yhdistä sitten tämä ja kermavaahto, sekoita hyvin sekaisin. Pieni noin 20 kappaletta karkkeja pienemmiksi ja sekoita ne massan joukkoon. Kaada seos vuokaan ja laita pakkaseen jähmettymään. Anna olla pakkasessa mielellään yön yli.


Nam! Aijai, kun oli hyvää... Melko makeaa, mutta silti tosi hyvää! :)


Täytyy vielä testata sitä kaupan versiota jäätelöstä ja kahtoa kumpi on parempaa - oma tekemä vai kaupan jäätelö. :)


Kuohukermaa käyttämällä, jäätelöstä saa paljon pehmeämpää rakenteeltaan verrattuna vispikerman käyttöön. Suosittelen kyllä käyttämään enemmin kunnon kuohukermaa kuin vispikermaa, eron kyllä huomaa selvästi. :)

Jäätelömassa oli melko vetelää vuokaan kaataessa ja kaikki karkin palat painuivatkin vuoan pohjalle. Mutta ei se mua ainakaan haitannut. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille