29. joulukuuta 2016

ÖVERIKAKKU



Tämän överikakun valmistin jo joulukuun alussa, kun vietimme mieheni kanssani kihlajaistemme vuosipäivää. :) Olin aivan unohtaa päivittää kakun tänne bologiini... No, parempi myöhään kun ei milloinkaan. :) 

Kakku on tehty kahdella 16 cm irtopohjavuoalla. 

Pohjat:
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 muna
1½ dl maitoa
1 dl kahvia
1 dl rypsiöljyä

Täyte + kuorrute:
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kinuskikastiketta
+ piparimuruja täytekerrosten väliin

Suklaakuorrute:
100 g suklaata
1 dl kermaa

Koristelu:
kaikkea mahdollista mitä kaapista sattuu löytymään :)

Valmista vaikka jo edellisenä päivänä kakkupohjat. Vuoraa kaksi 16 cm vuokaa leivinpaperilla; pohjat + reunat. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Yhdistä keskenään pohjien kaikki kuivat aineet. Yhdistä toisessa kulhossa muna, maito, kahvi ja öljy. Sihtaa kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin. Jaa massa kahteen vuokaan ja paista uuni alatasolla noin 30-40 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Jäähdytä hyvin ja leikkaa molemmat pohjat kahteen osaan.

Valmita täyte/kuorrute. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja kinuskikastike ja sekoita hyvin sekaisin. Täytä kakku. Jaa täyte kakun kolmeen väliin ja murusta täyttämisen aikana kerrosten väliin pipareita. Muista jättää täytettä vielä kakun kuorruttamiseen! Kuorruta kakku lopuksi täytteellä ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. 

Valmista suklaakuorrute. Pilko suklaa pieniksi paloiksi kulhoon. Kuumenna kerma melkein kiehumispisteeseen ja kaada suklaan päälle. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Levitä esim. lusikan avulla kuorrutetta kakun reunoille niin, että se alkaa valua reunoja pitkin ja lopuksi levita tasainen kerros kuorrutetta kakun pinnalle. Koristele kakku lopuksi kaikella mahdollisella mita kaapista sattuu löytymään. Itse laitoin mm. pipareita ja suklaapalloja. :)


Oih, tuo täyte/kuorrute oli todella herkullista! Olisin voinut syödä pelkästään sitä... :) Noista suklaakakkupohjista en ehkä niin kovasti välittänyt. Eivät ne pahaa ollut, mutta olisivat voineet olla parempiakin. :)


Överikakut ovat mielestäni kivoja, kun ne voi koristella ihan miten haluaa ja mitä enemmän koristeita niin sen parempi. :D:D


Nuo suklaa-lakritsipallot olivat muuten aikasta hyviä. 
Niitä tuli muutama syötyä koristeluvaiheessa. :D

27. joulukuuta 2016

SUKLAAMUFFINSIT VALKOSUKLAAKREEMILLÄ



No niin, Joulu sitten oli ja meni taas.... Ihan liian nopeaa mun mielestä! Olin vielä kaiken lisäksi kipeä koko joulun, joten sekin vähän verotti omaa joulufiilistä jonkin verran. Kaikista pahinta sairaana olossa oli se, kun en maistanut jouluherkkuja kunnolla. Koko joulukuun olin odattanut kaikkia herkkuja ja sitä että pääsee mässäämään. Mut eipä siinä mitään hohtoa ollut kun ei maistanut mitään ja ruokakaan ei meinannut oikein maistua. Noh, parempi onni ensi jouluna sitten! :)

Nämä suklaiset muffinsit valkosuklaakreemillä leivon jo muutama viikko takaperin. Halusin testata tuota valkosuklaakreemiä, jonka reseptin bongasin jo jokin aikaa sitten Pullahiiren blogista. Pidimmi kaverini kanssa pienet herkuttelupikkujoulut ja se oli mielestäni juuri oikea tilaisuus kokeilla reseptiä. :)

Ohjeella tulee 12 kappaletta tavallisen kokoisia muffinseja. 

Muffinsimassa:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 dl maitoa 
1½ dl suklaarouhetta

Valkosuklaakreemi:
195 g valkosuklaata
300 g voita
1½ rkl tomusokeria
3 rkl vaniljasokeria
1,125 dl kermaa
(+ turkoosia pastaväriä)

Koristelu:
sokerimassalumihiutaleita
sokerihelmiä

Ota esille muffinsipelti ja laita valmiiksi paperiset vuoat siihen. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sulata voi ja se sivuun jäähtymään. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää joukkoon munat, maito ja voisula. Sekoita hyvin sekaisin. Lopuksi kääntele joukkoon suklaarouhe. Lusikoi massa vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla ja lisää tarvittaessa paistoaikaa. Jäähdytä muffinsit hyvin. 

Valmista valkosuklaakreemi. Ota kreemin voi jo hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa. Notkista voita ensin kulhossa. Lisää joukkoon tomusokeria ja vaniljasokeri, sekoita tasaiseksi. Sekoita massan mukaan sulatettu suklaa ja lopuksi kylmä kerma. Sekoita kunnes kreemi on kuohkeaa ja tasaista. Värjää halutessasi kreemi pastavärillä. Pursota valmis kreemi jäähtyneiden muffinsien päälle. Koristele lumihiutaleilla ja sokerihelmillä. Koristeet kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, jos vain mahdollista. 


Joo-o, ihan hyviä näistä tuli. :) Noita suklaamuffinseja olin tehnyt aikasemminkin ja tiesin, että ne ovat hyviä. Testauksessa oli vain tuo kreemi ja olin kyllä ihan tyytyväinen siihen. Melko makeaa se kyllä oli, että ensi kerralla varmaan vähentäisin vaniljasokerin määrää. Tuolla kreemimäärällä tuli todella runsaat pursotukset ja taisi kuorrutetta jäädä vähän ylikin. :)


Koska kreemi itsessään oli kellertävää, niin turkoosilla värillä värjäämisen jälkeen kuorrutteesta tuli tuollaita ihanan hennon vaalean vihreää, aivan mintun väristä. :) 






21. joulukuuta 2016

JOULUINEN VALKOSUKLAA ROCKY ROAD



Ai että, tämä se vasta on herkkua! Niin helppo ja nopea valmistaa ja ennen kaikkea todella herkullista. Tähän jää aivan koukkuun! Valkosuklaasta valmistettu rocky road kuuluu ehdottomasti lemppari herkkuihini. :)

Kuten varmaan olette kirjoituksistani huomanneet, että tykkään käyttää paljon valkosuklaata leivonnassa. Tässäkin tapauksessa pääraaka-aineena on valkosuklaa yhdistettynä muihin suussasulaviin herkkuihin. :) 

Käytin valmistuksessa noin 20x20 cm vuokaa mutta mikä tahansa vuoka käy tämän herkun valmistukseen. 

Ainekset:
250 g valkosuklaata
40 g kuivattuja karpaloita
20 g paahdettuja ja suolattuja pistaaseja (kuorittuna)
20 g suolapähkinöitä
40 g pipareita
20 g minivaahtokarkkeja

Ota esille vuoka ja laita siihen valmiiksi leivinpaperi. Pilko kuivattuja karpaloita hieman pienemmiksi paloiksi. Kuori ja rouhi pistaasit. Voit myös rouhia suolapähkinät pienemmiksi. Murskaa/rouhi veitsen avulla piparit suht karkeaksi paloiksi ja pilko vielä myös vaahtokarkit pienempiin paloihin. 

Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa ja lisää joukkoon kaikki muut ainekset. Sekoita ja kaada valmis massa vuokaan. Levitä massa tasaisesti vuokaan ja tasoita pinta. Anna jähmettyä jääkaapissa parisen tuntia ja leikkaa sitten sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä valmiita paloja jääkaapissa.


Rocky road on siitä kiva herkku, kun siihen voi laittaa oikeastaan mitä aineksia haluaa ja kaapissa sattuu tekohetkellä olemaan. :) 


Makeat ja suolaiset ainekset toimivat kivasti yhdessä. Ja eihän tämä voi pahaa olla kun tässä on niin paljon valkosuklaata. Hmmmmm.... NAM! :)


19. joulukuuta 2016

VALKOSUKLAA-GLÖGI PANNACOTTA



Pitkään aikaan ei ole tullut valmistettua pannacottaa. Tähän asiaan oli tehtävä muutos ja äkkiä. :) 

Muistin, että olin ostanut jokin aika sitten ensimmäistä kertaa intiaanisokeria kokeiltavaksi leivontaan.  Pannacottaan oli mielestäni loistava tilaisuus kokeilla tätä itselleni uutta sokerilaatua. Siskoni on monesti puhunut kyseisestä sokerista ja on myös itse käyttänyt sitä paljon tavallisen valkoisen sokerin sijaan. Olin oikeastaan aika tyytyväinen lopputulokseen, sillä sokeri sopi todella hyvin pannacotan makuun. Nam! :)

Tällä ohjeella tulee neljä reilun kokoista annosta. 

Täyte:
2 liivatetta
2 dl kuohukermaa
1½ rkl intiaanisokeria
100 g valkosuklaata
2 dl maustamatonta jukurttia
1 tl vaniljasokeria

Glögikiille:
2 liivatetta
2 dl glögiä
jäisiä karpaloita

Aloita valmistamalla itse pannaconta täyte. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Kuumenna kiehumispisteeseen sekoitellen koko ajan ja ota kattila pois liedeltä. Lisää joukkoon liivatteet ja sekoita kunnes ne ovat sulaneet massan joukkoon. Lisää mukaan pieneksi pilkottu valkosuklaa ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Anna seoksen jäähtyä jonkin aikaa. Lisää mukaan jukurtti ja mausta seos vielä vaniljasokerilla. Kaada valmis täyte annosmaljoihin/laseihin. Anna hyytyä jääkaapissa noin nelisen tuntia. 

Valmista kiille. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Ota ½ dl glögiä ja kuumenna se mikrossa. Liuota sekaan liivatteet ja yhdisä lopun glögin kanssa. Sekoita hyvin sekaisin. Annostele valmis kiille hyytyneiden pannacottien pinnalle lusikan avulla. Ripottele päälle jäisiä karpaloita. Marjat uppoavat kiilteeseen ja hyytyvät kiilteen joukkoon.  Hyydytä jääkaapissa nelisen tuntia tai yön yli. 


Hmm... Olipas hyvää! Intiaanisokeri oli kyllä oiva valinta tähän herkkuun. :) 


Glögin ansiosta pannacotasta sai kivan jouluisen jälkiruokaherkun. :)


Nami nam! :)

15. joulukuuta 2016

JOULUISET CAKE POPSIT



Nämä pienet pallerot valmistuivat oikeastaan ihan vahingossa, kun tein noita edellisiä joulukuusiherkkuja. Niistä jäi kakkumassaa sen verran ylitse, etten raaskinut hävittää sitä, vaan päätin tehdä siitä näitä pieniä herkkupalloja. :)

Ohjeella tuli 10 kappaletta noin 20 grammaisia palloja. :)

Massa:
loput piparinmakuisesta kakkupohjasta
(ohje edellisessä postauksessa)
noin 100 g appelsiinituorejuustoa

Kuorrutus + koristelu:
100 g maitosuklaata
piparimurua

Sekoita keskenään pohjamuru ja tuorejuusto. Pyöritä massasta palloja (noin 20 g/kpl) ja anna jähmettyä noin tunnin verran jääkaapissa. 

Sulata suklaa ja dippaa pallot suklaaseen. Ripottele päälle murskatun piparin muruja. Anna jähmettyä jääkaapissa jonkin aikaa.


Nam, nämä olivat hyviä! Oikein jouluisia herkkupaloja. :)


Appelsiinitäyte sopi loistavasti yhteen maitosuklaan kanssa. :)


Eipä ainakaan mennyt kakkupohja hukkaan. :)
Näitä voisin kyllä toistekin tehdä, hyvin maistuivat ainakin meikäläiselle. :)


12. joulukuuta 2016

JOULUKUUSET



Jokin aika sitten törmäsin Wiltonin sivuilla tähän hauskaan ideaan valmistaa jäätelötötteröistä syötäviä joukukuusia. :) Idea oli mielestäni niin mainio, että se jäi kummittelemaan takaraivoon. Niinpä päätin sopivan tilaisuuden tullen kokeilla tehä näitä veikeitä joulukuusia. :)
Kuusien sisälle valmistin täytteen piparin makuisesta kakkumurusta ja appelsiinituorejuustosta. Koristeet tein poppareilla ja sokerikoristeilla. Noitten poppareiden kiinnittämiseen meni ikuisuus eikä ne meinannut edes pysyä paikoillaan. :D Kolme kuusta jaksoin koristella poppareilla ja sitten oli pakko vaihtaa koristelua, koska hermot oli mennä! :D:D

Reseptillä valmistuu 6 kappaletta täytettyjä kuusia. 

Kakkumassa:
3 munaa
1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
½ tl kanelia
½ tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
6 kpl jäätelötötteröitä 
50-60 g appelsiinituorejuustoa
100 g kakkumassaa murustettuna

Koristelu:
poppareita
sokerikoristeita

Aloita valmistamalla kakkupohja kääretortun tapaan. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sihtaa vaahdon joukkoon. Kääntele varovasti sekaisin. Kaada valmis massa leivinpaperoidulle pellille ja levitä tasaiseksi levyksi. Paista keskitasolla noin 10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinapaperin päälle ja poista pohjana ollut paperi päältä. Anna jäähtyä täysin.

Ota pohjaa noin 100 g ja murusta se kulhoon. Sekoita joukkoon tuorejuustoa. Painele seos varovasti jäätelövohveleiden sisään ja laita joksikin aikaa jääkaappin jähmettymään. Paista tällä välin popparit, joko mikrossa tai kattilassa. Voit halutessasi pakastaa lopun kakkupohjan myöhempää käyttöä varten tai valmistaa niistä vaikka jouluisia cake popseja. Itse tein juuri näitä popseja, laitan niistä myöhemmin kuvia ja ohjetta. :)

Liimaa popparit vohveleiden pintaan sokerikuorrutteen avulla. Ei ole niin helppoa kuin luulisi!! Liimaa myös muut koristeet kuorrutteen avulla kiinni. Viimeistele kuuset laittamalla latvalle sokeritähdet. 


Aika kova näpertäminen näissä oli, mutta ihan kivaa puuhaa se oli kuitenkin. :)


Koristelutapoja olisi vaikka kuinka paljon. Kuuset voisi esimerkiksi sprayta elintarvikevärillä ja vasta sen jälkeen liimata koristeita. :)


Kuuset maistuivat hyvältä vaikka niitä oli ehkä vähän vaikea syödä, ainakin noita popparikuusia. :)
Näitä voisi myös valmistaa pöytäkoristeiksi ilman täytettä. :)




10. joulukuuta 2016

HERRASVÄEN PIKKULEIVÄT



Mun alko yks päivä tehä mieli ihan kauheasti herrasväen pikkuleipiä. Ehkä tämä johtui siitä, kun toissä tuli tehtyä kyseisiä pikkuleipiä "muutama" kappale tässä jokun aika sitten. :) Eipä siinä auttanut muu kuin ryhtyä tuumasta toimeen ja alkaa valmistaa taikinaa pikkuleipiä varten. Päädyin sitten tekemään kahdenlaisia pikkuleipiä; isompia tähtikeskustalla ja pienempiä sokerikuorrutteella. Niin herkullista! :)

Tein taikinasta 13 kappaletta isoja ja 8 kappaletta pieniä pikkuleipiä.

Massa:
200 g voita
1½ dl sokeria
1 muna
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte + koristelu:
noin 230 g mansikkamarmeladia
hienoa sokeria

Valmista pikkuleipämassa. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri hyvin keskenään. Lisää joukkoon muna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää massan joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkapissa vähintään tunnin verran. Voit myös valmistaa taikinan jo edellisenä päivänä. 

Kaulaa taikinat muutamassa erässä sopivan pakuiseksi ja ota siitä muoteilla palat. Ota ensin isolla muotilla noin 4-5 cm kokoiset ympyrät. Sitten laita toiselle pellille ympyrät, joista olet tähtimuotilla poistanut keskeltä palan. Lopputaikinasta tee pienenpiä ympyröitä (noin 2-3 cm) niin paljon kuin saat tehtyä. :)

Paista pikkuleipiä 200 asteessa, uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Jäähdytä. 

Täytä pikkuleivät mansikkamarmeladilla. Laita pikkulusikan avulla nokara marmeladia pohjaympyrän päälle ja tasoita hieman. Paina hellästi kanneksi tähtipala ja poista mahdollinen ylipursuava marmeladi. Täytä pienet pikkuleivät samaan tapaan ja kieritä ne vielä sokerissa. 


Nam nam, nämä ovat niin klassikoita ja aina yhtä hyviä! :)


Ihan kauheaa, söin kaikki pikkuleivät melkein yksin heti samaisena iltana!!! Kääk! :)


Harvoin tulee tehtyä näitä herkkuja vaikka ei niissä kuitenkaan ole kovin iso työ loppujen lopuksi. Täytyy alkaa useammin tekemään näin kun ne ovat niin hyviä. Ensi kerralla voisin käyttää mansikan sijaan vadelmamarmeladia vaihtelun vuoksi. :) 

7. joulukuuta 2016

JOULUN BANAANI-KINUSKIKAKKU



Jouluteemalla jatketaan. :) Tällä kertaa valmistin tällaisen herkullisen banaani-kinuskikahvikakun jouluisten mausteiden kera. Tämä oli todella hyvää!! Maku senkuin parani vain kakun ollessa kaapissa muutaman päivän. Nam nam!

Kakkuun tarvitaan vähintään 1,8 litrainen vuoka, itse valmistin kakun isommassa noin 2,4 litran vuoassa. 

Massa:
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl soodaa
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssia
½ tl suolaa
2 kypsää banaania
2½ dl banaanijukurttia

Kuorrute:
noin 2 dl Valion laktoositonta leipomo kinuskitäytettä 
tai itse valmistettua kinuskikastiketta

Koristelu:
mantelirouhetta
fudgepaloja (Dr. Oetker)
suolapähkinöitä
tähtikoristeita

Ota esille vuoka, voitele ja korppujauhota vuoka hyvin. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sulata voi varovasti mikrossa ja jätä jäähtymään. Sekoita keskenään kuivat aineet. Survo banaanit mössöksi. Yhdistä banaanimössö, sulatettu voi ja jukurtti, sekoita hyvin sekaisin. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Kaada valmis taikna vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna valmiin kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassa ja kumoa se sitten varovasti ritilälle jäähtymään kunnolla. 

Kuorruta kakku. Valmista itse kinuskikastike tai käytä valmista kinuskia kuten mä tein.  (Laiska kun olen ja käytän valmista kinuskia.) :) Lämmitä kinuski kattilassa ja valuta jäähtyneen kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla ja sitten vaikka kakku paloiksi ja herkuttelemaan. :)


Tämä oli ehkä parasta banskukakkua mitä olen ikuna syönyt. Jouluiset mausteet sopivat kakkuun todella hyvin. Nam, tykkäsin! :)


Makea kinuski oli täydellinen kuorrute kakulle, aivan kuin olisi syönyt banoffeekakkua. :)


Voisin hyvin kuvitella antavani tällaisen kakun jollekin ystävälle joulun alla lahjaksi. :) 


Tuota kinuskikuorrutetta olisi voinut olla enemmänkin kakun päälle. Se oli niin hyvää! :D


2. joulukuuta 2016

PIPARIBROWNIE



Browniet ovat yksi lempparileivonnaisistani ja mielessäni oli jo jonkin aikaa muhinut idea piparin makuisesta suklaaherkusta. Eipä siinä auttanut sitten kun leivontavimman iskiessä päälle ryhtyä tuumasta toimeen ja leipomaan jouluista brownieta. :) 

Brownie on valmistettu 20 x 20 cm vuoalla. 

Massa:
150 g voita
200 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
½ tl kanelia
½ tl kardemummaa
½ tl neilikkaa
1/4 tl inkivääriä
4 munaa
50 g piparkakkuja murustettuna

Ota esille vuoka ja laita siihen valmiiks leivinpaperi. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Mittaa kulhoon voi ja suklaa. Lämmitä mikrossa välillä sekoittaen, kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet ja muodostaneet tasaisen seoksen. Lisää joukkoon sokerit ja anna jäähtyä hetken, mikäli massa on kuumaa. 

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää munat yksitellen jäähtyneeseen voi-suklaa-sokeriseokseen. Älä vatkaa, sekoita vain sen verran että munat ovat juuri ja juuri sekoittuneet massan joukkoon. Sihtaa joukkoon kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi. 

Rouhi piparit pieniksi paloiksi veitsen avulla. Lisää noin puolet muruista massaan ja sekoita. Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Ripottele päälle loput piparimurut ja painele ne kevyesti taikinan pintaan. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Älä paista liikaa, brownie saa jäädä kosteksi ja meheväksi sisältä. 

Jäähdytä brownie ja leikkaan sen jälkeen paloiksi. Itse leikkasin vuoan yhdeksään palaan. 


Lurps, tämä oli hyvää! Ihanasti maistui joululta. :)


Tämä jos mikä oli TODELLA kostea ja mehevä brownie sisältä. Ehkä olisin hitusen verran kauemmin voinut pidentää paistoaikaa. Tuntui kuin brownie olisi sulanut suussa. :) 


Piparin palat brwonien päällä toivat kivasti rapsakkuutta ja maistuivat hyvältä suklaisen pohjan kanssa. Olin niin malttamaton, etten jaksanut odottaa jäähtymistä kunnolla ja maistoin brownieta hieman lämpöisenä. Nam! Herkku oli vielä parempaa kun antoi sen kunnolla jäähtyä ja maut pääsivät tasaantumaan kunnolla. :) 

29. marraskuuta 2016

VALKOSUKLAA-MUSTIKKATRYFFELIT KARDEMUMMA TWISTILLÄ



Olipas nämä pallerot herkullisia! :) Bongasin ohjeen näille mustikkaisilla valkosuklaatryffeleille Kotiliesi lehden joulunumerosta. Tryffelit näyttivät lehdessä niin hyvän näköisiltä, että oli aivan pakko kokeilla tehdä niitä. Tryffeleitä tehdessäni mieleeni juolahti tuunata tryffelimassa kardemummalla ja tämä mauste sopi niihin todella hyvin. Nam! :)

Ohjeella tulee noin 16-18 kappaletta suht pieniä tryffeleitä. 

Massa:
150 g valkosuklaata
½ dl kuohukermaa
50 g voita
1 rkl mustikkajauhetta (Biokia)
ripaus kardemummaa

Kuorrutus: 
100 g valkosuklaata

Pilko suklaa kulhoon ja sulata varovasti mikrossa parissa erässä aina välillä sekoittaen. 
Mittaa kerma pieneen kattilaan ja kuumenna. Lisää pieneksi paloiteltu voi joukkoon ja sekoita kunnes voi on sulanut kerman joukkoon. Lisää mustikkajauhe ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa kunnes se on suunnilleen saman lämpöistä sulan valkosuklaan kanssa. Yhdistä suklaa ja voi-kermaseos, sekoita tasaiseksi. Mausta seos vielä halutessasi kardemummalla. Laita massa pieneen kippoon ja kelmu päälle. Painele kelmu kevyesti massan pintaan kiinni. Anna massan jähmettyä jääkapissa parisen tuntia. 

Ota jähmettyneestä massasta pikkulusikan avulla nokareita ja pyörittele ne palloiksi. Anna pallojen levätä jääkaapissa puolisen tuntia. 

Kuorrutusta varten sulata valkosuklaa mikrossa ja pyöritä pallot siinä kahden haarukan avulla. Nosta lautaselle ja laita jääkaappiin kunnes pinta on kovettunut. Säilytä valmiita tryffeleitä jääkaapissa. 


Kardemumma toi kivasti jouluista makua tryffelihin. Nams! :)


Tryffelit olivat pehmeitä ja makoisia, tuntui kuin ne olisivat aivan sulaneet suuhun. 
Tykkäsin kyllä tosi paljon näistä pienistä herkuista. :D


Kardemumman voi ihan hyvin jättää pois massasta, toimii vallan mainiosti ilman sitäkin. Tykkään kovasti noiden tryffeleiden väristä. :) 

Nämä sopisivat kivasti jollekin lahjaksi tai sitten vain ihan itselleen pieniin herkkuhetkiin. :) 

26. marraskuuta 2016

UUNISSA PAISTETTU PUOLUKKA-PIPARIKAKKU


Seilailin tuossa yksi päivä Liisa Westerbergin ensimmäistä leivontakirjaa - Makeaa - ja bongasin sieltä aika kiva reseptin leivottavaksi näin joulun lähetyessä. Kyseessä on uunissa paistettava juustokakku, joka maistui ihanasti piparkakuille ja puolukoille. On muuten todella herkullinen yhdistelmä! :)

Kakku on tehty 20 cm irtopohjavuokaan.

Pohja:
175 g piparkakkuja
75 g voita

Täyte:
500 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
1 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
½ tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
3 munaa
2 dl puolukoita

Koristelu:
fudgepaloja (Dr. Oetker)
puolukoita
piparimurua

Ota esille vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja voitele hyvin reunat. Lämmitä uuni 160 asteeseen.

Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä keskenään. Painele seos vuoan pohjalle ja esipaista pohjaa keskitasolla noin 10 minuuttia. Valmista täyte sillä välin, kun pohja paistuu uunissa. 

Sekoita keskenään tuorejuusto, ranskankerma, sokerit ja mausteet tasaiseksi seokseksi. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen, mutta älä kuitenkaan vatkaa. Nostele lopuksi joukkoon puolukat. Kaada valmis täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle ja jatka paistamista keskitasolla noin 40-45 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä kakku vielä kypsymään jälkilämpöön tunnin ajaksi. 

Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita se jääkappiin yön ylitse. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele fudgepaloilla, puolukoilla ja piparimurulla. Namskis! :)


Kakku maistui aivan joululle, nam! :)


Jouluiset mausteet yhdistettynä pipareiden ja puolukoiden kanssa on todella toimiva yhdistelmä. 
Voin suositella kokeilemaan tätä. :)


Tämä kakku sopisi hyvin esimerkiksi pikkujoulujen herkkupöytään tai miksei myös jouluaaton herkuksi. :)

Itselleni tuli mieleen, että puolukat voisi koittaa vaihtaa myös karpaloihin. Luulen että ne toimisivat myös hyvin tässä reseptissä. :)

23. marraskuuta 2016

NINJAGO-KAKKU


Pääsin tekemään ystäväni lapsen synttäreille tällaisen Lego-aiheisen Ninjago-kakun. Mitään tarkkoja vaatimuksia ei kakun suhteen ollut muuta kuin, että sen piti liittyä jotenkin legoihin. Synttärisankari oli nimittäin iso lego fani. :) Hetken mietittyäni teemaa, mieleeni tuli Ninjago legoukko ja se sopi mielestäni todella hyvin kakun aiheeksi. Niinpä sitten tein vihreän ninjan synttäreiden herkkupöytään. :)

Kakku on mitoitettu noin 15 hengelle ja välistä löytyy perinteistä mansikkahilloa ja vaniljalla maustettua kermaa. Kuorrutus ja kaikki koristeet on tehty sokerimassasta. :)


Oli muuten pikkasen vaikea saada tuota massaa rypytettyä kakun pinnalle. Kun on tottunut siihen, että massan pitää aina olla niin tasaisesti ja siististi laitettua kakun päälle, niin meinasi tämä rypytys tuottaa meikäläiselle kyllä ongelmia. Onneksi selvisin siitä kuitenkin suhteellisen kiitettävästi. :D:D 


22. marraskuuta 2016

MASUKAKKU BABY SHOWER JUHLIIN (GLUTEENITON)



Viime viikonloppuna sain tilauksen tehdä vauvakutsuille masukakun. Otin tilauksen ilomielin vastaan, sillä pitkään aikaan ei ollut tullut tehtyä masukakkua. :) Halusin kokeilla tehdä kakusta hieman erilaisen, kuin aikaisemmat masukakkuni ovat olleet. Päätin tehdä rypytetyn mekon isolla rusetilla ja olin kyllä aika tyytyväinen lopputulokseen. :)

Kakku oli gluteeniton ja piti sisällään valkosuklaa- ja vadelmamousset. Kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua maitoa. Kuorrutus oli kokonaan sokerimassaa ja sokerimassan alle tuli vaniljainen voikreemi. :)


Oli kiva taas pitkästä aikaa päästä näpertämään masukakkua. :)


Käytin muuten tuohon rusettiin lakritsin makuista sokerimassaa, kun sitä sattui olemaan kaapissa. 
Oli muuten tooooosi hyvän makuista. :D

17. marraskuuta 2016

VALKOSUKLAA-PISTAASI-KARPALOKEKSIT


Slurps! Tulipas taas pitkästä aikaa tehtyä herkullisia keksejä. :) Valkosuklaa-karpalokeksit ovat olleet pitkään lemppareitani ja niitä onkin tullut leivottua useaan otteeseen. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla vähän tuunata perinteistä reseptiä ja heitin taikinan sekaan suolattua & paahdettuja pistaasipähkinöitä. Ei muuten ollut huono idea laisinkaan! Ai että kun nämä keksit olivat hyviä! Suolainen ja makea toimivat tälläkin kertaa hyvin yhdessä. :)

Reseptillä tulee noin 25 kappaletta keksejä.

Massa:
200 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita
100 g valkosuklaata
100 g kuivattuja karpaloita
noin 1 dl suolattuja & paahdettuja pistaasipähkinöitä

Vatkaa pehmeä voi ja kaikki sokerit keskenään kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja sekoita hyvin sekaisin. 

Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kaurahiutaleet. Pilko valkosuklaa suht karkeaksi rouheeksi. Pieni myös karpaloita vähän pienimmiksi paloiksi. Kuori ja rouhi myös pistaasit. 

Lisää massan joukkoon jauhoseos, valkosuklaapalat, karpalot ja pähkinät. Sekoita nopeasti sekaisin vain sen verran, että aineet ovat juuri ja juuri sekaisin. Voit antaa taikinan levätä hetkisen jääkapissa, noin 15 minuuttia. Tai sitten tehdä niin kuin mä, eli tehdä taikinasta heti palloja ja paistaa ne. :D:D

Pyörittele massasta palloja ja litistä niitä hieman pellillä. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 10-15 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja saaneet vähän väriä pintaan. Anna jäähtyä hetken aikaa pellillä ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään. Sitten vain herkuttelemaan! :)


Joo-o, kyllä keksit ovat vain niin mun herkkua! Voisin melkeinpä elää pelkästään keksien voimalla. :)


Keksejä tehdessä taikinaa tuli syötyä aika paljon, sillä se oli niin hyvää. Tämän seurauksena toisesta pellillisestä tuli huomattavasti pienempiä keksejä ensimmäiseen satsiin verrattuna. :D:D


Voin kyllä lämpimästi suositella näitä keksejä! :)


En malttanut odottaa kunnolla keksien jäähtymistä ja oli aivan pakko maistaa kuumaa keksiä. 
Eihän siitä seurannut muuta kuin palanut kieli. :)