28. kesäkuuta 2016

BRITAKAKKU RAPARPERILLA JA MANSIKOILLA


Juhannuksena meidän herkkupöytää koristi muun muassa tämä ihanan kesäinen britakakku. Oli muuten ihka ensimmäinen kerta, kun tein britakakkua. Aina olen miettinyt, että sitä pitää tehä mut sitten se on vain jäänyt. Nyt kuitenkin valmistin tätä makeaa herkkua kakun muodossa runsaalla täytteellä. Nam, hyvä oli! :)

Kakkupohjat on paistettu kolmella 18 cm irtopohjavuoalla. 
Halutessaan tämän voi myös valmistaa uunipellillä, puolittaa pohja ja koota puolikkaista kakku. :)

Pohjat:
150 g huoneenlämpöistä voita
1,25 dl sokeria
4 munan keltuaista
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,25 dl maitoa

Marenki:
4 munan valkuaista
2 dl sokeria

Täyte:
tuoreita mansikoita
2½ dl vispikermaa
noin 250-300 g vaniljatuorejuustoa

Raparperihilloke:
500 g raparperia pestynä, kuorittuna ja paloiteltuna
tilkka vettä
2 dl sokeria
1 dl ruokokidesokeria

Koristelu:
tuoreita mansikoita
pensasmustikoita
tomusokeria

Aloita kakun valmistelu tekemällä raparperihilloki valmiiksi. Tämän vaiheen voi tehdä jo hyvissä ajoin, päiviäkin etukäteen. :) Mittaa kattilaan raparperit, tilkka vettä ja sokerit. Kiehauta seos ja alenna lämpöä. Keitä noin 10-15 minuuttia kunnes raparperit ovat pehmenneet.Ota kattila pois liedeltä, jäähdytä seos ja purkita esim. lasipurkkiin.

Valmista kakkuun pohjat. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon yksitellen erotellut keltuaiset. Yhdistä keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää seos vuorotellen maidon kanssa vaahdon joukkoon nuolijalla käännellen. Aloita ja lopeta jauhoseoksella. Jaa pohjamassa leivinpaperoituihin vuokiin (pohja+reunat) tai uunin pellille ja tasoita pinta tasaiseksi.

Valmista marenki. Huom! Tarkista että kaikki työkalusi ovat ehdottoman puhtaita tässä vaiheessa. Vaahdota valkuaiset ja lisää sitten sokeri ruokalusikallinen kerrallaan joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes marenki on paksua ja kiiltävää. Jaa marenki pohjien/pohjan päälle ja tasoita. Paista 175 asteessa, keskitasolla, noin 25-30 minuuttia kunnes pohjat ovat kypsiä ja marenki on kauniin väristä. Jäähdytä pohjat.

Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Jaa täyte kakun kahteen väliin, levitä päälle raparperihilloketta ja upota täytteen joukkoon tuoreita mansikan paloja. Kannen päälle asettele koristeeksi tuoreita mansikoia, pensasmustioita ja sihtaa vielä vähän tomusokeria. Valmista tuli, ei muuta kuin herkuttelemaan! :)


Joo-o, herkkua oli tämäkin kakku. Ihan kivasti kakku onnistui näin ensimmäiseksi britaksi. :)


Kakku kannattaa täyttää vasta hiukan ennen tarjoilua, jotta marenki pysyy hyvänä ja rapsakkana. 


Kakkupohjat voi aivan hyvin tehä ennakkoon pakkaseen ja ottaa sieltä juuri ennen täyttöä. Pakastettuja pohjia on huomattavasti helpompi käsitellä, eivätkä ne mene niin helposti rikki. Itse tein juuri näin, että tein pohjat jo täyttöä edeltävänä päivänä ja laitoin ne pakkaseen. :) 

Kakku oli ihanan raikas raparperin ja maniskoiden ansiosta. Erittäin hyväksi havaittu yhdistelmä britassa; mansikka + raparperi. :) Täytyy tunnustaa että söin koko kakun melkein kokonaan yksin!! :)

Palakuvaa en kakusta kerennyt siinä juhannuskiireiden keskellä ottamaan. :/ Leikkauspinta oli mielestäni tosi kivan näköinen, kun tuoreet mansikat pilkottivat täytteen seasta. :) 

TILAUSKAKKUJA; MUSTIKKA-VANILJAKAKKU JA VANILJAINEN KÄÄRETORTTU (gluteeniton)



Tilauksesta sain tässä vähän aikaa sitten valmistaa mustikka-vaniljatäytekakun ja sen kaveriksi gluteenittoman kääretortun, joka piti sisällään mansikkahilloa ja vaniljaisen kermatuorejuustotäytteen. :) Herkut menivät Janin työkaverille ja se on onkin ollut kiva kun olen hänen työkavereiltaan alkanut saamaan kakkutilauksia. Ei huono ollenkaan! :) 

Mustikkakakkuun valmistin viiden munan sienikakkupohjan, jonka kostutin vaniljasokerimaidolla. Täytteinä oli mustikkahilloa, vanilja- ja mustikkamousset. Pursotukset tein vispikerman ja bravon sekoituksella ja koristeena kakun päällä ovat tuoreet pensasmustikat. Kakun pursotuksiin käytin koripunostyllaa, jolla tei kaikki pursotukset. :) 



Harmi, kun ei voinut valmista kakkua maistaa, mutta ainakin täytteet maistuivat hyvältä, kun niitä maistelin kakun täyttövaiheessa. :)


Gluteenittomaan kääretorttuun tein neljän munan pohjan perunajauhoista. Täytteiksi tuli aika perinteiset mansikkahillo ja kermavaahto vaniljatuorejuustolla höystettynä. Pursotukset tässäkin tehty vispikerman ja bravon sekoituksella ja koristeina käytin tuoreita vadelmia, pensasmustikoita ja hieman rouhittua valkosuklaata. :) 


Nam nam, kovin pahasti ei makumaailma voi mennä pieleen, kun yhdistää mansikkaa ja vaniljaa. :)




On se aina vain kiva tehä herkkuja oikein tilauksesta jollekin. Silloin ainakin tietää, että leipomukset tulevat suurilta osin syötyä. Itselle kun vain huvikseen leipoo, niin suurin osa meinaa mennä vain suoraan roskiin, kun itse ei kaikkia jaksa yksin syödä. :D

24. kesäkuuta 2016

VADELMA-SUKLAAKAKKU (gluteeniton)






Mieleni oli jo tovin himoinnnut oikein kunnon suklaakakkua. Nyt sain sitten viimein aikaiseksi ryhtyä tuumasta toimeen ja leipomaan suklaista herkkua. :) 

Tein kakusta gluteenittoman valmistamalla kääretortun tapaan suklaisen pohjan uunin pellille. Väliin halusin laittaa jotain herkullista suklaa- ja vadelmatäytettä, johon upotin myös tuoreita vadelmia joukkoon. Kakun kruunasi vielä sitten täyteläinen suklaakuorrute sekä tuoreet mansikat koristelussa. Tämä oli todella hyvä ja herkullinen kakku, nam! :)

Kakun pohja valmistettu uunin pellillä ja kakku on koottu 16 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
5 munaa
1½ dl sokeria
½ dl kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus: vaniljasokerimaitoa

Suklaatäyte:
120 g maitosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl tomusokeria

Vadelmatäyte: 
2½ dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
3 rkl vadelmamarmeladia (Saarioinen)
+ tuoreita vadelmia (kotimaisia)
+ vadelmamarmeladia kakun vuoraamiseen
(täytteeseen ja vuoraamiseen riittää yhteensä 1 prk vadelmamarmeladia 230 g)

Suklaakuorrute:
150 g tummaa suklaata
25 g voita
1 dl kermaa

Koristelu:
tuoreita mansikoita
suklaarouhetta (valko+tummasuklaata)

Aloita valmistamalla kakkupohja. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kaakaojauhe, perunajauhot ja leivinjauhe. Sihtaa parissa erässä munasokerivaahdon joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kaada valmis massa leivinpaperoidulle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinpaperille, poista päältä pohjana ollut leivinpaperi ja jäähdytä kunnolla. 

Leikkaa jäähtyneestä pohjasta 16 cm vuoan pohjaa apuna käyttäen neljä pyöreää pohjapalaa. 

Valmista suklaatäyte. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon sulatettu suklaa ja tomusokeri. 

Valmista vadelmatäyte. Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljakreemijauheen kansssa. Sekoita joukkoon vadelmamarmeladi. 

Kokoa kakku. Jaa suklaa- ja vadelmatäytteet kakun kolmeen väliin niin, että ensin tulee kerros suklaatäytettä ja sitten vadelmatäytettä, johon painellaan kevyesti tuoreita vadelmia joukkoon. Kostuta kakkua kokomisvaiheessa vaniljasokerimaidolla. Kun kakku on täytettä, sivele kakun reunoille ja pinnalle peittävä kerros vadelmamarmeladia. 

Valmista suklaakuorrute. Pilko suklaa pienemmiksi paloiksi. Mittaa kattilaan voi ja sulata se miedolla lämmöllä. Kaada joukkoon kerma ja kuumenna sen verran, että seos alkaa höyrytä. Älä anna seoksen kihahtaa.  Ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon suklaapalat. Sekoittele kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Kaada valmis kuorrute kakun päälle ja levitä suklaakuorrute kauttaaltaan kakun päälle ja reunoille. Tasoita pinta ja reunat siisteiksi. Anna kuorrutteen jähmettyä hetken. Koristele kakun pinta sitten tuoreilla mansikoilla ja suklaarouheilla. Anna kakun seistä jääkaapissa sen aikaa, että suklaakuorrute on jähmettynyt. Sitten vain herkuttelemaan! :)


Nam, ei voi muuta sanoa! Tämä oli todella hyvää. :)


Suklaa ja vadelma on kyllä aika lyömätön makuyhdistelmä! :)


Tässä taas nähdään, kuinka tuoreilla marjoilla saa kivan koristelun aikaiseksi. :)


Tuoreet vadelmat täytteessä toi kivasti purutuntumaa ja ne maistuivat vain niin hyviltä kakun välissä. :)


Kakun leikkauskuva on mielestäni tosi kauniin näköinen. 
Runsat täytekerrokset ja tuoreet vadelmat välissä saa aikaan todella näyttävän leikkauspinnan. :)


Luulen, että tätä kakkua tulee vielä tehtyä toistekin. :)


Kuvia ainakin tuli otettua tästä kakusta! Mut jotenkin ei vain voinut lopettaa kakun kuvaamista. :) Onneksi kakkua on vielä muutaman palan verran jäljellä... Taidanpa mennä vielä nauttimaan viimeisistä suupaloista. Slurps! :)


21. kesäkuuta 2016

JUUSTOKAKKUPALAT MUSTIKOILLA JA VADELMILLA




Törmäsin jokin aika sitten Yhteishyvän lehdessä marjaiseen juustokakkupiirakan reseptiin. Resepti kuulosti sen verran herkulliselta ja houkuttelevalta, että ei auttanut muu kuin ryhtyä leipomaan. :) Sopivasti vielä siskoni oli tulossa kylään tulevana lauantaina, niin ajankohta oli juuri täydellinen ohjeen kokeiluun. Siskoni tykkää nimittäin kovasti paistetuista juustokakuista. :)

Reseptissä oli pohjassa käytetty digestivekeksejä. Itse laitoin pohjaan sekoituksen kaikista keksipakettijämistä, mitä kaapista löytyi. Aina kun leipomisen jäljiltä jää vajaita paketteja keksejä, niin tässä oli oiva tilaisuus käyttää nämä jämäpaketit. Laitoin pohjaan muun muassa digestivekeksejä, murokekesejä ja kaurakeksejä. Kunnon keksikimara. :)

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty pelkästään maustamatonta tuorejuustoa, mutta itse laitoin sekä vanilja- että maustamatonta tuorejuustoa. Mielestäni massasta tulee maukkaampaa kun laittaa mukaan myös tuota vaniljatuorejuustoa. :) Lisäsin vielä myös tuorejuustotäytteeseen rouhittua valkosuklaata ja se kyllä kannatti. Kakkupaloista tuli aivan älyttömän hyviä!! :)

Kakku/piirakka on tehty neliskulmaiseen noin 22 x 32 cm vuokaan. 

Pohja:
300 g digstivekeksejä (tai sekalaisia keksejä) 
150 g voita

Tuorejuustotäyte:
200 g vaniljatuorejuustoa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
4 munaa
2 dl sokeria
130 g valkosuklaata rouhittuna
300 g pakastemarjoja (mustikka+vadelma)
2 rkl perunajauhoja

Ranskankermatäyte:
300 g ranskankermaa
1½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Koristelu:
mustikoita + valkosuklaarouhetta

Ota esille vuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Murskaa keksit pussissa kaulimen avulla tai monitoimikoneessa. Sulata voi ja yhdistä keksien kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja esipaista pohjaa uuni keskitasolla 10 minuuttia. Pudota uunin lämpötila esipaiston jälkeen 175 asteeseen.

Valmista esipaiston aikana tuorejuustotäyte. Notkista tuorejuustot kulhossa ja sekoita joukkoon sokeri ja munat. Rouhi suklaa paloiksi ja lisää massan joukkoon. Kaada massa esipaistetun pohjan päälle. Lisää marjojen joukkoon perunajauhot ja riopottele marjat tasaisesti täytteen päälle. Jatka paistamista keskitasolla vielä noin 40-45 minuuttia. Ota piirakka uunista ja anna jäähtyä noin 5 minuuttia.

Valmista vielä ranskankermatäyte. Yhdistä keskenään kaikki täytteen aineet ja levitä paistetun piirakan päälle. Jatka taas paistamista keskitasolla noin 15 minuuttia kunnes täyte on jähmettynyt kunnolla piirakan päällä. Jäähdytä piirakka ja anna olla mielellään yli jääkaapissa.

Siirrä piirakka pois vuoasta ja leikkaa reunat siistiksi. Leikkaa piirakka noin 20 palaan. Itse leikkasin palat noin  5 x 6 cm kokoisiksi herkkupaloiksi. Halutessasi voit vielä koristella palat valkosuklaarouheella tai mustikoilla. Välttämättä palat eivät koristelua edes kaipaa. :) Sitten vain kahvit keittämään ja herkuttelemaan! :)


Oijoi, kun nämä olivat herkullisia!
Kertakaikkisen hyviä ja ennen kaikkea todella helppotekoisia herkkupaloja. :)


Täytteessä voi aivan hyvin käyttää muitakin marjoja kuin mustikoita ja vadelmia - niitä vain sattui itsellä olemaan pakkasessa valmiina. :)


Tuo ranskermatäyte toi kivaa lisämakua paloihin, sitä ei missään nimessä kannata jättää pois. 
Palat hupenivat nopeasti jääkapista ja siskonikin tykkäsi niistä kovasti. :) 



19. kesäkuuta 2016

FETA-PESTOPIIRAKKA



Pitkästä aikaa tuli leivottua jotain suolaista! En tiiä miksi olen viime aikoina vain keskittynyt noihin makeisiin leivonnaisiin, vaikka suolaisetkin leipomukset ovat niin herkullisia. Jotenkin vain tykkään makeista enemmän. :) 

Nyt tuli kuitenkin testattua tällaista feta-pestopiirakkaa ja voin todeta, että tämä oli SUPERHYVÄÄ! :) Söin vastaavanlaista piirakkaa tässä jokin aika sitten yhden kaverini synttäreillä ja piirakka jäi kummittelemaan mieleeni. Tutkailin netistä kaiken maailman reseptejä ja kaikista parhaimmalta kuulosti Hellapoliisin resepti. En tohtinut lähteä soveltamaan ohjetta juuri lainkaan, sillä suolaiset herkut ovat jonkin verran tuntemattomia meikäläisellä ja niinpä päätin seurata reseptiä orjallisesti. Aurinkokuivattuja tomaatteja laitoin vain hitusen verran enemmän kuin Hellapoliisi. Alkuperäisen reseptin voit bongata täältä. :) 

Piirakan voi tehdä noin 24-26 cm vuokaan. 

Pohja:
150 g voita
½ tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl siputtua basilikaa
noin ½ dl vettä

Täyte:
noin 150 g salaattijuustoa/fetaa
6 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuina
2 dl kuohukermaa (Flora)
3 munaa
3/4 dl vihreää pestoa
150 g mozzarellajuustoraastetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja voitele piirakkavuoka. Nypi keskenään pehmeä voi, suola ja vehnäjauho. Silppua basilika pieneksi ja lisää taikinaan veden kanssa. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja vähän myös reunoille. Pistele haarukalla reikiä pohjaan ja esipaista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Valmistele täyte esipaiston aikana. Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi (jos et ole ostanut valmiiksi paloiteltuja). Yhdistä keskenään kuohukerma, munat, pesto ja juustoraaste - sekoita tasaiseksi massaksi. 

Kun pohja on esipaistettu. Ripottele pohjan päälle salaattijuustot ja aurinkokuivatut tomaatit. Kaada päälle munakerma ja jatka paistamista 200 asteessa vielä noin 30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Jäähdytä ja koristele halutessasi. 


Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään tuota ihanaa piirakkavuokaani. Mielestäni se on niin kiva, vähän erilainen kuin tavallinen pyöreä vuoka. :)


Piirakka maistui aivan tajuttoman hyvältä ja siitä tuli meikäläisen lemppari heti kättelyssä. :) Niin helppo valmistaa ja maku on kertakaikkisen herkullinen. Pala-kuvaa en kerennyt piirakasta valitettavasti ottamaan, kun vein sen kavereilleni herkuteltavaksi. :)

Mikäli vain yhtään tykkäät pestosta, niin takuuvarmasti tykkäät myös tästä piirakasta. Namskis! :)

17. kesäkuuta 2016

PAAHDETTUVALKOSUKLAA-VADELMAKAKKU



Tässä on taas yksi sellainen hyydykekakku, jota olen suunnitellut pitkän aikaa kokeilevana. Hyvä tilaisuus kokeiluun tuli, kun hyvä ystäväni tuli käymään kylässä ja pitihän sitä tehä kakku jälleennäkemisen kunniaksi. :)

Paahdettuvalkosuklaa oli aivan uusi tuttavuus itselle ja todeta voin, että oli todella herkullista. Valkosuklaan maku muuttui paahtamisen myötä ihanan kinuskiseksi ja oli aivan viedä kielen mennessään. Hyväksi kaveriksi sopi myös tuo pehmeän vadelmainen täyte. Namnam! :)

Kakku tehty 16 cm + 20 cm irtopohjavuoilla.

Pohja:
160 g murokeksejä
75 g voita
1½ rkl kaakaojauhetta
noin 1 rkl sokeria

Paahdettuvalkosuklaatäyte:
150 g valkosuklaata
½ rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
2½ dl täysmaitoa
2 dl kermaa
2 liivatetta (jos haluat tiivimmän täytteen, laita 3 liivatetta)
0,25 dl sitruunamehua

Vadelmatäyte:
5 liivatetta
2 rkl situunamehua
300 g vadelmia
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristelu:
tuoreita vadelmia
pensasmustikoita
muutama pala vadelmamuru-valkosuklaata (Panda)

Aloita paahtamalla valkosuklaa. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pilko valkosuklaa pieniksi paloiksi ja laita leivinpaperoidulle pellille. Paahda uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia kunnes suklaa on saanut kauniin vaaleanruskean värin. Varo ettei suklaa pääse palamaan! Jäähdytä ja pilko mahdollisimman pieneksi muruksi tai pyöräytä muutaman kerran tehosekoittimessa. 

Ota esille 16 cm vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaan reunakalvo. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mittaa kattilaan sokeri, perunajauho ja maito. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Ota pois levyltä ja sekoita joukkoon paahdettusuklaa. Sekoittele kunnes suklaa on täysin sulanut seoksen joukkoon. Jäähdyttele seosta sekoittamalla ja voit myös laittaa kattilan kylmään veteen, mikä nopeuttaa jäähtymistä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana valkosuklaakiisselin joukkoon koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto varovasti. Kaada valmis täyte vuokaan ja laita vuoka pakkaseen noin 4-5 tunniksi tai kunnes täyte on pakastunut kunnolla. 

Voit pakastuksen aikana tehdä jo keksipohjan valmiiksi 20 cm vuokaan. Laita pohjalle leivinpaperi ja reunaan reunakalvo. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä sitten keskenään kaikki pohjan ainekset. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin. 

Kun valkosuklaatäyte on pakastunut. Valmista vadelmatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta vadelmat ja paseeraa jos et halua joukkoon siemeniä. Huom! Mikäli käytät ulkomaisia vadelmia, kiehauta ne ensin soseuttamista. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto erillisessä kulhossa ja sekoita joukkoon soseutetut vadelmat. Sekoita joukkoon vielä sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana vadelmatuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto. 

Ota pakkasesta pakastunut valkosuklaatäyte. Irrota se vuoasta ja aseta se isompaan vuokaan keksipohjan päälle. Täytä iso vuoka aivan täyteen vadelmatäytteellä ja tasoita kakun pinta esimerkiksi palettiveitsellä tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään mieluiten yön yli. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja laita tarjoilulautaselle. Koristele tuoreilla marjoilla ja valkosuklaarouheella. Sitten vain herkuttelemaan! :)


Siis tämä oli todella herkullista! :)


Harmi kun en kerennyt ottamaan palakuvaa kakusta, mutta pala oli tosi kivan näköinen kun sisältä paljastui herkullinen paahdettuvalkosuklaatäyte. :) 


Nami nam! Herkkua oli ja tulen kyllä varmasti vielä tekemään jatkossa tuota paahdettuavalkosuklaata kakkujen täytteiksi, kun se oli niin hyvää. 

Itse tosiaan laitoin siihen valkosuklaatäytteeseen vain kaksi liivatetta ja täyte jäi täten todella pehmeäksi ja suussasulavaksi. Jos kuitenkin haluaa täytteestä vähän tiivimmään niin sitten suosittelen käyttämään kolmea liivatetta. :) 





14. kesäkuuta 2016

SUKLAINEN KÄÄRETORTTU (gluteeniton)



Tämä suklainen kääretorttu jos mikä valmistui ennätysajassa! :) 

Viime viikolla eräs päivä töistä lähtiessäni, mieheni soitti mulle ja kysyi josko tekisin hänen työkaverilleen kuorrutetun kääretortun. Vastasin, että mikä jottei, tottakai voin tehä. :)  Sitten kun kysyin, että milloin tortun pitäisi olla valmis, niin vastauksena oli että samaisen päivänä!! Ensiksi ajattelin, että en mä kerkeä sitä tekemään, kun mulla oli vielä salipäivä ja kaikkea muutakin puuhattavaa kotona, mutta lupauduin sitten kuitenkin tekemään tortun. Kaahasin tuhatta ja sataa töistä suoraan kauppaan ostamaan tarvittavat ainekset ja kotiin päästyäni laitoin heti uunin päälle ja aloin tekemään kääretorttu massaaa. :)

Ei siinä sitten mennyt kuin noin puolitoista tuntia ja torttu oli valmiina noutoa varten. Kerkesin vielä jopa nappaamaan pari kuvaakin tänne blogiin. :) 

Pohja:
5 munaa
1½ dl sokeria
½ dl kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
noin ½ - 1 dl vaniljasokerimaitoa kostutukseen
noin 450 g aprikoosihilloa
2 dl kylmää maitoa
1 pss suklaamoussejauhetta (Dr. Oetker)
2½ dl vispikermaa

Kuorrutus + koristelu:
2½ dl vispikermaa
kaakaojauhetta
vaniljakreemijauhetta
tuoreita mansikoita 
pensasmustikoita
pari palaa valkosuklaata rouhittuna

Valmista pohja. Leivinpaperoi uunipelti ja lämmitä uuni 225 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä keskenään kaakaojauhe, perunajauhot ja leivinjauhe. Sihtaa munasokerivaahdon joukkoon parissa erässä ja nostele varovasti sekaisin nuolijan avulla. Kaada valmis massa pellille ja paista keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista päältä leivinpaperi. Jäähdytä kunnolla.

Kostuta jäähtynyt pohja vaniljasokerimaidolla ja levitä päälle kunnon kerros aprikoosihilloa. Valmista suklaamousse pussin ohjeen mukaan maidon ja kerman kanssa. Levitä valmis mousse pohjan päälle ja rullaa torttu rullallle. Laita hetkeksi jääkaappiin paperiin käärittynä. 

Valmista kuorrutus. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se kaakaojauheella ja vaniljakreemijauheella. Levitä kuorrute tortun päälle kauttaaltaan ja koristele mansikoilla, mustikoilla ja valkosuklaarouheella. 


Kovin kauaa en kerennyt tortun ulkonäköä suunnittelemaan kun oli niin tiukka aikataulu. Mut ihan kiva siitä tuli ainakin omasta mielestäni. :)


Tuoreet marjat ovat kyllä hyviä koristeita leivonnaisiin.
 Niillä saa näyttävän näköistä pienellä vaivalla. :)


Sain vielä samaisena iltana palautetta, että tortusta oli tykätty todella paljon ja se oli ollut erittäin maittavaa. Kuten täällä Vaassa on paikallisilla tapana sanoa, torttu oli ollut YLIhyvää. :) 

 Hyvää palautetta on aina mukava saada ja vielä näin tällaisista pikatilauksista. :D


12. kesäkuuta 2016

RAPARPERIPIIRAKKA



Nam.... Nyt sitä taas saa, suussasulavaa raparperipiirakkaa! :) Tämä on kyllä yksi kesän suosikeistani. Oli pakko laittaa piirakasta yli puolet pakkaseen, sillä olisin varmaan muuten syönyt koko piirakan yhdeltä istumalta. :D

Kunniaa en voi itse ottaa reseptistä, vaan olen bongannut ohjeen äiti kautta, joka oli puolestaan löytänyt ohjeen maku.fi - sivuilta. Sieltä siis löytyy alkuperäinen ohje tästä piirakasta. :) 

Reseptillä tulee pellillien herkullista piirakkaa. Pellin koko noin 35 x 42 cm.

Muruseos:
250 g voita sulatettuna
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

Pohja:
2 dl piimää
1 muna

Täyte:
10 dl raparperia (kuorittuna ja paloiteltuna)
200 g kermaviiliä
250 g maitorahkaa
2 dl sokeri
2 munaa
3 tl vaniljasokeria

Tarjoiluun: valmista vanhan ajan vaniljakastiketta

Aloita ensiksi kuorimalla ja pilkkomalla täytteen raparperit. Jätä sivuun odottomaan omaa vuoroaan. Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Valmista muruseos. Sulata voi mikrossa. Yhdistä loput aineet keskenään ja lisää sula voi joukkoon. Nypi murumaiseksi seokseksi. Ota tästä noin 1/4 toiseen kippoon piirakan kourrutusta varten. 

Lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen piimä ja muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperoidun pellin päälle tasaiseksi kerrokseksi. 

Ripottele pohjan päälle raparperit. Yhdistä sitten kermaviili, maitorahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri keskenään. Levitä seos raparperien päälle tasaisesti. Ripottele vielä päälle erilleen otettu muruseos. Paista uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa piirakka paloiksi. Itse leikkasin piirakan 20 palaan. Tarjoile piirakka vaniljakastikkeen kera, nam. :D


Aijai, tämä vain on niin hyvää! :)


Piirakka on mielestäni kaikista parasta leivonnasta seuraavana päivänä aivan jääkaappikylmänä. 
Nam nam nam! :) 

Mietin tuossa, että raparperin tilalle voisi aivan hyvin laittaa vaikka omenaakin. Tällöin tuohon muruseokseen voisi lisätä hieman kanelia. Luulen että siinä olisi aika hyvä yhdistelmä kasassa. :) 


8. kesäkuuta 2016

SÄHKÖMIEHEN VALMISTUJAISKAKKU (gluteeniton, laktoositon)



Viime viikonloppuna vietettiin siskoni pojan valmistujaisia sähkömieheksi. Mullehan se sitten napsahti nakki tehä aiheeseen sopiva kakku tarjoilupöytään. :) Tämä oli kiva kakku tehä, tykkäsin paljon vaikka noiden koristeiden teossa meinasikin välillä mennä hermot. :)

Kakku on mitoitettu noin 40 hengelle ja se on myös gluteeniton että laktoositon. Välistä löytyy mansikkamousse tuoreilla mansikoilla höystettynä sekä ihanan makoinen valkosuklaamousse. Kakun päälinen ja kaikki koristeet on valmistettu sokerimassasta. 


Kakkupohjat: (valmista ohje x 3 --> kolme peltiä levypohjia)
5 munaa
1½ dl sokeria
2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus: appelsiinimehua

Mansikkamousse:
3 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
2½ dl vispikermaa  (laktoositon)
200 g ranskankermaa (laktoositon)
250 g maustamatonta tuorejuustoa  (laktoositon)
1½-2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
250 g mansikoita soseutettuna
230 g mansikkamarmeladia
+tuoreita mansikoita


Valkosuklaamousse:
3 liivatetta
2 rkl vettä
200 g valkosuklaata
2½ dl vispikermaa  (laktoositon)
200 g vaniljatuorejuustoa  (laktoositon)
200 g ranskankermaa  (laktoositon)
1 tl vaniljasokeria

Voikreemi:
250 g voita  (laktoositon)
2½ dl tomusokeria
2 rkl appelsiinimehua

Kuorrute + koristelut:
noin 6-7 dl vispikermaa
keltaista pastaväriä
noin 500 g valkoista sokerimassaa
+ sokerimassaa koristeiden tekoon

Aloita paistamalla kakkupohjat. Valmista pohjat kääretortun tyyliin. Vatkaa munat ja sokeri todella kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä keskenään perunajauhot ja leivinjauhe. Sihtaa munasokerivaahdon joukkoon parissa erässä nuolijalla varovasti nostellen. Kaada valmis massa leivinpaperoidulle pellille ja tasoita. Paista 225 asteessa, keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Kumoa valmis levy sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista päältä pohjalle ollut leivinpaperi. Anna levyn jäähtyä. Valmista vielä kaksi pohjaa samalla tavalla. Jäähdytä pohjat täysin, ennen kuin alat täyttämään kakkua. 

Ota esilla iso tarjotin tai alusta, jolle kokoat kakun. Sinulla olisi hyvä olla tässä vaiheessa säädettävä suorakaiteen muotoinen reunvuoka, jonka avulla kokoat kakun kasaan. Ilman reunoja, täytteet voivat valua kakun välistä ikävästi ennen kuin ne kerkeät hyytyä täyttövaiheessa. Aseta vuoka oikeaan kokoonsa tekoalustaan nähden ja leikkaa sen avulla pohjalevyistä oikean kokoiset palat. 

Valmista mansikkatäyte. Soseuta mansikat kevyesti. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita erillisessä kipossa keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokerit ja mansikkasose. Lisää sokeria tarpeen mukaan oman maun mukaan. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan vatkaten. Viimeiseksi sekoita joukkoon varovasti kermavaahto. Tuoreet mansikat riopotellaan sitten täyttövaiheessa täytteen päälle. Aseta ensimmäinen pohjapala vuoan sisään ja kostuta kunnolla. Levitä pohjan päälle mansikkamarmeladi ja kaada valmis täyte sen päälle, tasoita pinta. Perkaa ja leikkaa tuoreet mansikat pieniksi paloiksi ja ripottele niitä mansikkatäytteen päälle. Paina toinen pohjapala kevyesti täytteen päälle ja kostuta. 

Valmista valkosuklaatäyte.  Sulata suklaa varovasti mikrossa ja jätä jäähtymään. Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita erillisessä astiassa keskenään vaniljatuorejuusto, ranskankerma ja vaniljasokeri. Lisää joukkoon sula suklaa ja sekoita hyvin sekaisin. Kuumenna vesi tai sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita varovasti joukkoon kermavaahto. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Aseta kanneksi viimeinen pohjapala ja kostuta se. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin noin 3-4 tunnin ajan. Mikäli sinulla on aikaa, kakku voi hyytyä kauemmin. Itsellä ei ollut enemmän aikaa kuin tuo vähän reilu kolme tuntia ja kakku oli juuri ja juuri kerennyt siinä ajassa hyytyä. Irrota hyytyneen kakun ympäriltä reunavuoka varovasti. 

Valmista voikreemi. Vatkaa pehmeää voita sen verran että siitä tulee kuohkeaa, noin 10-15 minuuttia. Lisää tomusokeri parissa erässä voin joukkoon ja vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja sekoita hyvin sekaisin. Levitä voikreemi kakun pinnalle mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappin kunnes pinta on jähmettynyt.

Kaulaa valkoinen sokerimassa isoksi levyksi ja siirrä se kakun päälle jähmettyneen voikreemin päälle. Tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi. 

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sivele sitä ohuet kerros kakun reunoille. Siirrä valkoista kermaa pursotinpussiin, jossa on koripunostylla. Pursota reunaan ensin vakoiset koristeet. Jätä valkoista kermaa päälle tuleveen ruusupurstuksiin ja värjää loppu kerma keltaisella. Pursota keltainen kerma reunoille ja viimeistele kakun päällinen ruuspursotuksilla. Kiinnitä koristeet esim. sokerikuorrutteella kakun päälle. 

Huom! Kakkukoristeet kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin kuivumaan ennen kakun koristelua. Itse tein koristeet ja noin viittä päivää aikaisemmin, jotta ne varmasti kerkesivät kuivaa kuumina kesäpäivinä. :) Vaivaa ja muotoile sopivan värisistä sokerimassoista haluamasilaisia koristeita kakun päälle. Itse päädyin tuollaisiin koristeisiin. :)


Tuolla koripunostyllalla saa kyllä aikaiseksi kivan näköiset pursotukset. :)


Ei ollut muuten ihan helppo tehdä tuo sulake!! :D En meinannut saada sitä mitenkään onnistumaan ja meinasinkin jo luovuttaa... Mutta onneksi nyt sain kuintekin jonkilaisen sulakkeen väsättyä. :D

Kakku oli kyllä mielestäni aika onnistunut niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin.
 Luulen että päivänsankari tykkäsi myös kaakusta. :)



5. kesäkuuta 2016

VANILJA-LAKRITSIKAKKU



Tämän pienoisen kakun valmistin tuosta kerroskakusta ylijääneestä vaniljatäytteestä. Olin vissiin pihillä päällä kerroskakun tehohetkellä, enkä raaskinut heittää ylijäänyttä täytettä roskiin. Niinpä tekaisin siitä sitten tällaisen pienen kakun. :) 

Kaapissa sattui olemaan vielä pari patukkaa sitä Pandan uutus lakritsifudgea, niin siitä sai oivan kuorrutuksen kakulle. Oli muuten toooosi hyvää, nam! :)

Kakku on tehty 16 cm irtopohjavuokaan. 

Pohja:
100 g digestivekeksejä
45 g voita 

Täyte:
vaniljatäytteen jämät kerroskakusta 

Kuorrute + koristelu:
½ dl kermaa
2 patukkaa lakritsifudgea (Panda)
keksimurua
pehmeitä lakritsikarkkeja (Fazer)

Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaan reunakalvo. Sulata voi mikrossa, murskaa keksit ja yhdistä nämä. Painele seos vuoan pohjalle. Kaada päälle yli jäänyt vaniljatäyte, tasoita pinta ja laita jääkaappiin hyytymään noin 4-5 tunniksi. 

Valmista lakritsikuorrute. Pilko patukat pieniksi paloiksi. Kuumenna kerma kattilassa ja lisää joukkoon lakupalat. Keitä miedolla lämmöllä kunnes lakut on sulanut kerman joukkoon. Jäähdytä hetki. 

Irrota kakku vuoasta, aseta tarjoilulautaselle ja irrota reunakalvo. Kaada lakukerma kakun päälle ja ohjaa kuorrutetta valumaan kakun reunoja pikin alas. Koristele keksimurulla ja lakukarkeilla. 


Ajai, kun tuo vaniljatäyte sopi hyvin yhteen lakukuorrutuksen kanssa. Niin herkullista! :)


Oli muuten aivan älyttömän hyviä nuo Fazerin uudet lakukarkit, jotka on päällystettu salmiakkimurulla. Nam, kannattaa kyllä maistaa noita karkkeja! :)


Pienellä vaivalla sai aikaiseksi kivan pienen herkkukakun. 
Onneksi en vain heittänyt ylijäävää täytetä roskiin. :)