4. syyskuuta 2016

RISTIÄISKAKUT JA -KEKSIT


Kulunut viikko on ollut kyllä kiireinen ja kaikki vapaa-aikani on oikeastaan mennyt näiden ristiäisherkkujen valmisteluihin. Kaverini pyysi tekemään lapsensa ristiäisiin kaksi kakkua ja sitten vielä koristeltuja pikkuleipiä. :)

Pienen yhteisen pohdinnan jälkeen päädyimme siihen, että teen yhden sokerimassapäällysteisen kakun, yhden kermakakun ja sitten 60 kappaletta pikkuleipiä; sydämiä, vaunuja ja perhosia.

Kakut on mitoitettu yhteensä 30 hengelle ja tein niihin sienikakkupohjat. Sokerimassakakussa täytteenä on valkosuklaa- ja mustikkamousset. Kermakakun sisältä löytyy puolestaan valkosuklaata ja vadelmamoussea. :) Pikkuleipien värimaailma haluttiin pitää hempeänä ja siksi päädyin käyttämään valkoista ja vaaleanpunaista. :) Pikkuleivät on valmistettu muropohjasta ja koristukset on tehty pikeerillä.


 Mielestäni tästä sokerimassakakusta tuli aikasta kiva. 


Väreiksi toivottiin hempeän vaaleanpunaista ja valkoista. :)



Kermakakkuun toivottiin tuollaista viiriä, johon on kirjoitettu lapsen nimi. Oli muuten eka kerta kun väsäsin viirin. Ihan hyvin se onneksi onnistui. :)


Kakkuun haluttiin myös jokin kiva pursotus. Mieleeni tuli silloin tuo ruusupursotus ja siitä tuli aika kivan näköinen kun käytti kahta eri väriä pursotuksessa. :)


Pikkuleivissä olikin sitten melkoinen urakka edessä. 
Ne olivatkin eniten aikaa vievät herkut tähän tilaukseen. :) 


Olisihan tuo pikeerin pursotusjälki voinut olla himpun verran tasaisempaa ja siistimpää. Mutta ottaen huomioon, että nämä olivat oikeastaan ensimmäiset koristepikkuleipäni, niin onnistuivat ne siihen nähden melko hyvin. Harjoitusta tarvitaan vielä tällä saralla. :D


<3<3<3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille