28. joulukuuta 2017

HERRASVÄEN PIKKULEIVÄT



Tulipas pitkästä aikaa leivottua herrasväen pikkuleipiä - nämä vain ovat niin hyviä ja kertakaikkisen vastustamattomia! :)

Ohjeella tuli 20 kpl sydämen muotoista pikkuleipää ja 25 kpl pieniä pyöreitä pikkuleipiä. 

Massa:
200 g pehmeää voita
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
230 g vadelmamarmeladia

Koristelu:
hienoasokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna joukkoon hyvin sekoittaen. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää seos parissa erässä massan joukkoon. Sekoita hyvin sekaisin. Anna massan levätä jääkaapissa yön yli tai vähintaan muutaman tunni ajan. Näin massaa on on huomattavasti helpompi työstää. 

Ota taikinasta aina pieni pala kerrallaan ja kaulaa se sopivan pakuiseksi levyksi. Ota muotilla (sydänmuottti ja pyöreä muotti) palat ja paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia riippuen pikkuleivän koosta ja paksuudesta. Tarkkaile etteivät pikkuleivät pala. Jäähdytä.

Täytä pikkuleivät marmeladilla ja pyöritä pienet pyöreät pikkuleivät sokerissa. Valmista! :)


Kyllä nämä ovat vain pikkuleipien parhaimmistoa! 


Välillä on myös kiva tehdä vähän eri mallisia pikkuleipiä pyöreiden rinnalle. :) 


Lurps, kyllä näillä kelpaa herkutella kahvipöydässä näin pyhien aikana. :) 


24. joulukuuta 2017

BANAANI-KINUSKIKAKKU



Reseptin tähän herkulliseen kakkuun näin jo kauan aikaa sitten Kanelitytön Kakkuparatiisin blogissa ja silloin jo päätin että tätä kakku teen varmasti joskus. Se kuulosti ja näytti niin herkulliselta! :) 

Pähkäilin tuossa että mitä oikein tekisin vähän ylikypsillä banaaneilla ja sitten muistin yhtäkkiä tämän juustokakkuohjeen. Eipä siinä kauaa nokka tohissut kun kakku oli jo kaapissa hyytymässä. :D

Resepti on tosiaan Kanelitytön Kakkuparatiisin blogista pienin muutoksin tehtynä. Kakku on valmistettu 20 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
175 g pipareita
65 g voita

Täyte:
4 liivatetta
2½ dl vispikermaa
2 isoa banaania (saa olla ylipkypsiä/pilkullisia)
½ sitruunan mehu 
120 g sokeria
400 g Philadelhia tuorejuustoa

Kiille:
1½ dl tomusokeria
½ dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
1 liivatelehti

Koristelu:
piparimurua
suolapähkinöitä
nonparelleja
sokerimassalumihiutaleita

Valmistele vuoka pingottamalla pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaan reunakalvo. 

Murskaa piparit ja yhdistä sulatetun voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaapiin täytteen valmistamisen ajaksi. 

Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet ja sokeri. 

Soseuta banaanit ja lisää liivate-sokeriseos siihen. Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää joukkoon banaanisose. Nostele joukkoon vaahdotettu kerma. Kaada valmis täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkapissa muutaman tunnin ajan. Kokeile sormella että täyte on varmasti hyytynyt ennen kuin alat tekemään kiillettä. 

Valmista kinuskikiille. Mittaa kattilaan tomusokeri, fariinisokeri ja kerma. Keitä seosta hiljalleen puolivalmiiksi kinuskiksi ja kaada seos kuumuutta kestävään kulhoon jäähtymään. Laita heti liivate kylmään veteen likoamaan ja sekoita liivate turpoamisen jälkeen hyvin kinuskin joukkoon. Anna kiilteen jäähtyä huoneenlämmössä noin 32 asteiseksi välillä sekoittaen. Liian kuumana laittaessa kiille sulattaa täytteen. Kaada jäähtynyt kiille täytteen päälle ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi. Anna kakun hyytynä yön yli jääkapissa. 

Irrota kakku vuoasta ja laita se tarjoilulautaselle. Koristele piparimurulla, suolapähkinöille ja muilla koristeilla. Huom! Nuo lumihiutaleet kannattaa valmistaa jo päivää kahta ennen koristelua jotta ne kerkeävät kunnolla kuivaa. 


Lurps! Olipas hyvää! Banaani ja kinuski sopii aivan loistavasti yhteen. :D


Pipareita laittamalla pohjaan tästä sai kivasti jouluun sopivan kaakun. :D


Tähän kakkuun tuli himo kun otti ensimmäisen palan. :)


Tämän herkkukakun saattelemana toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista Joulua!! <3

23. joulukuuta 2017

JOULUN ROCKY ROAD



Mitäpä joulu olisi ilman jouluista rocky roadia! :) Olen nyt jo muutaman vuoden ajan tehnyt juuri näin jouluksi tätä herkkua joulun mauilla ja eihän sitä voinut tänäkään vuolla olla tekemättä. :)

Tällä kertaa halusin rocky roadin olevan todella täyteläistä ja täynnä herkkuaineksia. Laitoinkin ehkä vähän vähemmän suklaata tällä kertaa ja enemmän noita kaikkia "täytteitä". Tämä tietty vähän hankaloitti palojen leikkaamista, mutta voi että kun palat olivat herkullisia. :D

Herkku on tehty pieneen noin 16x16 cm vuokaan.

Ainekset:
80 g tummaa suklaata 
245 g valkoista suklaata
40 g suolapähkinöitä
25 g suolattuja/paahdettuja pistaasipähkinöitä kuorittuna
40 g kuivattuja karpaloita
30 g pipareita

Ota esille noin 16x16 cm vuoka ja laita siihen valmuuksi leivinpaperi. 

Sulata suklaat erillisissä kipoissa. Punnitse loput aineet ja pilko niitä vähän pienemmiksi puukolla. Sekoita pilkotut aineet valkosuklaan joukkoon. Lisää lopuksi mukaan tummasuklaa ja sekoita vain sen verran että tummasuklaa ei sekoitu kokonaan massan joukkoon vaan jää ikään kuin marmorikuvioksi.

Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Voit vielä halutessasi ripotella esim. piparimurua ja pähkinöitä pinnalle. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja sitten vain herkuttelemaan! :)


Aijai, tämä on kyllä ihan mun lempparia! :)


Onneksi tämä herkku on kuitenkin sen verran makiaa, ettei kovin paljoa pysty syömään kerralla. Säästyy näin ollen vähän vielä huomiselle aatollekin herkkupaloja! :D:D



20. joulukuuta 2017

VANILJAINEN VIIKUNAKAKKU



Tuli tässä yksi päivä mieleen, että kuinkahan viikuna toimii kakun kakun täytteenä. Kaapissa sattui olemaan avattu viikunahillopurkki ja ajattelin hyödyntää sen tässä kakussa. :) Alunperin ajattelin tehdä valkosuklaamoussen ja sen kaveriksi tuota viikunahilloa mutta tulinkin toisiin aatoksiin. Huomasin nimittäin, että kaapissa oli piakkoin vanhaksi menossa oleva vanhan ajan vaniljakastikepurkki ja niipä siitä syntyi sitten vaniljamousse. Ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto valkosuklaan tilalle. :D

Kakku on valmistettu 16 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Kostutus: vaniljasokerimaitoa

Vaniljatäyte:
2½ dl vispikerma
2 dl vanhan ajan vaniljakastiketta (paksua)
3-4 rkl vaniljakreemijauhetta
+ viikunahilloa (Dalfour)

Kuorrute:
2½ dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Koristelu:
tuoreita viikunoita
valkosuklaarouhetta
piparimurua


Valmista kakkupohja. Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä keskenään kuivat aineet ja sihtaa parissa erässä vaahdon joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kaada valmis massa leivinpaperoituun vuokaan ja paista uunin alatasolla, 175 asteessa, noin 30-40 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Jäähdytä ja leikkaa pohja kolmeen osaan.

Valmista vaniljatäyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljakastike ja vaniljakreemijauhe. Sekoita hyvin sekaisin. 

Täytä kakku samaan kakkuvuokaan, jolla paistoit pohjan. Voit tehdä leivinpaperista vuoalle korkeammat reunat. Levitä pohjien päälle kerros viikunhilloa ja jaa vaniljatäyte tasaisesti kakun kahteen väliin. Kostuta kakku vaniljasokerimaidolla. Anna kakun maustua jääkaapissa yön yli. 

Valmista kuorrute. Vaahdota kerma ja mausta se sokereilla. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Kuorruta kakku kauttaaltaan kuorruteella ja tee lopuksi paletin/veitsen kärjellä kuvia kiertämään kakun reunaa ja päällistä. Koristele kakku tuoreilla viikunoilla, piparimurulla ja valkosuklaarouheella. 


Aluksi meinasin olla vähän epäileväinen kakun mausta mutta tämä olikin oikein hyvää!! :)
Viikunahillo sopi loistavasti yhteen vaniljatäytteen kanssa.


Kakku oli maultaan melko neutraalin makuinen mutta silti erittäin herkullista.
Hillon joukossa olevat viikunpalat toivat kivaa pureskeltavuutta kakkuun. :)


Kuorrutteen suhteen olin vähän laiskalla päällä ja sekoitin tosiaan vain tuorejuustoa kerman joukkoon. Tämä kuorrute sopi kakkuun kuitenkin hyvin . :)


Harmittaa vähän kun tein tämän kakun jo näin aikaisin. Tämä olisi ollut loistava jouluaaton jälkkäri! Nooh, ei auta kuin suunnitella uusi kakku jouluksi. :)

PS. Söin yksin melkein koko kakun!!!! :D:D:D


17. joulukuuta 2017

VALKOSUKLAA-MUSTIKKAPANNACOTTA



Itsenäisyyspäivänä otin itseäni oikein niskasta kiinni ruuanlaiton kanssa ja valmistin kolmen ruokalajin menuun itselleni ja miehelleni Suomi 100 juhlan kunniaksi. Tarjolla oli itsetehtyä saaristolaisleipää savulohitäytteellä, poronsisäfilettä punaviinikastikkeella, kermaperunoita, uunijuureksi ja puolukkaa. Jälkkäriksi valmistin vielä tätä valkosuklaa-mustikkapannacottaa ja kruunasi juhlailallalisen hienosti. :) 

Pannacottaa tulee tehtyä suhteellisen harvoin, mitä en kylläkäään tiedä miksi, sillä pannacotta on todella hyvää. Suomi 100 teemaa noudattaen oli heti selvää, että halusin käyttää mustikkaa jälkiruoassa ja näin siitä muodostui kiille pannacotan päälle. :)

Tällä ohjeella tulee noin 4 annosta pannacottaa. Itse tein vain kaksi jättiannosta jääkaapin tilanpuutteen vuoksi. :D

Massa:
2 liivatetta
2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
100 g valkosuklaata
2 dl maustamatonsta jukurttia
1 tl vaniljasokeria

Kiille:
1 liivate
1 dl mustikkakeittoa (Marli)

Koristelu:
valkosuklaarouhetta
mustikoita

Valmista pannacottamassa. Rouhi suklaa. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mittaa kerma ja sokeri kattilaan ja anna kiehahtaa. Siirrä kattila pois levyltä ja liuota liivatteet seokseen. Lisää joukkoon suklaarouhe ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Anna jäähtyä jonkin aikaa. Lisää joukkoon jukurtti ja sekoita. Mausta lopuksi vaniljasokerilla. 

Kaada valmis massa annoslaseihin ja anna hyytyä jääkaapissa noin 3-4 tuntia. 

Valmista kiille. Laita liivate kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Kuumenna mustikkakeitosta ½ dl ja liuota liivate siihen. Kaada liivateseos lopun mustikkakeiton joukkoon ja sekoita hyvin sekaisin. Annostele kiille annosten päälle lusikan avulla. Anna hyytä jääkaapiissa muutaman tunnin tai yön yli. Koristele annokset ennen tarjoilua mustikoilla ja suklaarouheella. 


 Lurps, tässä yhdistyvtä lempiraaka-aineeni - mustikat ja valkosuklaa. Hyvää!! :)


Mustikkakiille antaa kivan värikontrastin valkoiselle pannacottatäytteelle. :)


Kyllä tällä jälkkärillä kelpasi herkutella Itsenäisyyspäivän kunniaksi. :)

Harmikseni en tajunnut ottaa kuvaa koko ruokakattauksesta, kun kerrankin olin panostanut ruokaan. Noh, ehkä sit jouluna vois kuvata vähän ruokiakin makeiden herkkujen rinnalla. :)



11. joulukuuta 2017

PUOLUKKA BANOFFEE ELI PUOLOFFEE



Käytyäni tuossa syksyllä kummipoikani synttäreillä, sain maistaa siellä tätä aivan taivaallisen herkullista puolukka banoffeeta. Se oli vielä kielen mennessään! Makeaahan tämä on kuin mikäkin mutta ei se mua ainakaan haittaa. Nam nam! :) 

Tein tästä puoloffeesta jouluisen version lisäämällä pohjaan pipareita. Pohjan voi myös tehdä kokonaan pipareista, jolloin jouluinen maku senkuin vahvistuu. Täytteestä voi myös hyvin jättää suolan pois jos haluaa. Itse halusin kuitenkin testata suolaa kinuskin joukossa ja voin sanoa että toimi hyvin! :)

Kakku on valmistettu apuna käyttäen 24 cm irtopohjavuoan reunaa. 

Pohja:
150 g digestivekeksejä
150 g pipareita
100 voita

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa valmiiksi karamellsisoituna 
noin ½-1 tl suolaa
200 g puolukoita

Kuorrute:
2½ dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl tomusokeria

Koristelu:
puolukoita
piparimurua

Ota esille tarjoilulautanen ja aseta siihen irtopohjavuoan reuna. Murskaan keksit ja ja yhdistä sulatetun voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja ehkä hiukan myös reunoille. Laita hetkeksi jääkaappiin. 

Ota pohja jääkaapista ja irrota reunavuoka varovasti pohjan ympäriltä. Sekoita kinuskin joukkoon suola. Levit suolakinuski pohjan päälle ja ripottele päälle puolukat. Jätä puolukoita vähän myös koristeluun. 

Kuorrutetta varten vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, vaniljasokeri ja tomusokeri - sekoita hyvin sekasin. Pursota kuorrute kinuskin päälle ja koristele vielä lopuksi puolukoilla ja piparimurulla. Sit vain suut makiaksi! :)


Aijai, tämä on kyllä aivan yksi lemppareistani! Sairaan hyvää! :)


Makea kinuski ja hapan puolukka tasapainottavat hyvin toisiaan ja maistuvat vain niin hyvältä yhdessä. Tätä tuli syötyä ihan mahakipuun saakka. :D:D


Mielestäni tämä herkku sopisi loistavasti joulun jälkkäripöytään tai sitten vaikka pikkujouluihin tarjottavaksi. :) 

Luulen että tätä herkkua pitää tehdä piakkoin uudestaan! ;)


30. marraskuuta 2017

PIIMÄKAKKU/MAUSTEKAKKU



Tämä perinteinen ja yksinkertainen piimäkakku on jotain aivan parasta! Kakkua tulee tehtyä aika harvoin näin kotosalla ja ehkä siksi se maistuukin aina niin hyvältä. :) Vaikka näitä töissä tulee tehtyä tasaisin väliajoin, niin ei siellä kuitenkaan pääse kakkuja maistelemaan. Saa vain nauttia huumaavasta tuoksusta, joka levittyy koko leipomoon kun avaa uunin oven ja ottaa valmiit tuotteet uunista. :) Nam nam... :)

Ohjeella tulee yksi kahvikakku noin 2 litran vuokaan.

Massa:
3 dl piimää
200 g voita
2 dl sokeria
1 dl siirappia
2 tl neilikkaa
2 tl kardemummaa
1 tl soodaa
6 dl vehnäjauhoja

Ota esille vuoka ja voitele se hyvin. Lämmitä uunin 175 asteeseen. 

Sulata voi mikrossa. Sekoita keskenään piimä, voi sokeri, siirappi ja mausteet. Yhdistä keskenään toisessa kipossa sooda ja jauhot. Sekoita jauhoseos massan joukkoon. Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 60 min tai kunnes kypsä. 

Anna kakun hieman oleentua vuoassa ja kumoa se sitten jäähtymään ritilän päälle. 


Mulle tämä kakku edustaa joulua ja usein juuri leivonkin tätä näin joulun alla kotona. :)


Tekemällä kakun erilaisella kakkuvuoalla, saa tavallisestakin kakusta hienon ja näyttävän näköisen. :)


Mielestäni piimäkakku ei edes tarvi mitään ylimääräisiä koristuksia tai muita härpäkkäitä päälle. 
Se on just hyvää sellaisenaan! :)


22. marraskuuta 2017

SUKLAA-APPELSIINIKAKKU KONVEHTIKORISTELULLA



Tämä kakkuidea oli jo tovin pyörinyt mielessä ja viimein sain kakun toteutettu viime viikonlopun herkkuhetkiin. Mielestäni suklaaan ja appelsiinin yhdistelmä on vain niin kertakaikkisen hyvä, ettei voi muuta sanoa. :D Kuorrutteessa maistuu kivasti mascarponejuusto ja kakun kruunaa iso läjä erilaisia suklaakonvehteja. Nami nam! :)

Pohjana kakussa on itseni hyväksi todettu suklainen pohja, mikä ei mielestäni tarvi edes kostutusta. Täytteessä käytin kuohukermaa, mutta jos tekisin täytteen nyt uudestaan niin käyttäisin kyllä ennemmin vispikermaa. Ei tuo kuohukermalla tehty täyte pahaa ollut mutta ehkä hivenen raskas maultaan. Uskon että vispikermalla saisi aikaiseksi hieman kevyemmän täytteen. :)

Kakku on valmistettu 18 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
2½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 muna
1 dl maitoa
½ dl öljyä
1 dl kuumaa vettä

Täyte:
2 dl kuohukermaa (tai vispikermaa)
200 g appelsiinirahkaa
200 g appelsiinituorejuustoa
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Kuorrute:
200 g tummaa tai maitosuklaata
2½ dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa

Koristelu:
paljon erilaisia suklaakonvehteja
kultaisia nonparelleja
(irtokarkkihyllystä)

Valmista kakkupohja. Ota esille vuoka ja leivinpaperoi se (pohja + reunat). Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet. Lisää joukkoon muna, maito ja öljy - sekoita hyvin sekaisin. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää massan joukkoon koko ajan sekoittaen. Jatka sekoittamista vielä parin minuutin ajan. Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 55-60 minuuttia tai kunnes kypsä. Kokeile kypsyyttä tikulla. Jäähdytä pohja hyvin ja leikkaa sitten kolmeen osaan.

Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka, tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe. Koko kakku suoraan tarjoilulautaselle. Jaa täyte tasaisesti kakun kahteen väliin. Laita kakku jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat kuorrutteen.

Kuorrutetta varten sulata suklaa varovasti mikrossa ja jätä sivuun jäähtymään. Vatkaa kerma suht löysäksi vaahdoksi. Notkista mascarpone erillisessä kipossa ja sekoita sen joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita hyvin joukkoon vatkattu kerma. Kuorruta kakku kauttaaltaan kuorrutteella ja koristele lopuksi suklaakarkeilla ja nonparelleilla. Vinkki! Saat kuorrutteen kauniin tasaiseksi kakun pinnalle kastelemalla palettia/veistä kuumassa vedessä. Ja ota myös mascarpone hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen kuorrutteen tekoa, jotta se kerkeää vähän lämmetä.


Ai että... Tämä oli hyvää! Appelsiinitäyte sopi loistavasti suklaisen pohjan kanssa. :)


Koristeina olleet karkit houkuttelivat syömään itsensä yksi toisensa jälkeen ennen kuin kerkesin edes palaa leikkaamaan kakusta. :D:D


Namskis! 

15. marraskuuta 2017

PIPARIJUUSTOKAKKU



Ihanaa kun joulu lähestyy jo kovaa kyytiä. Tänään oli kiva huomata töiden lomassa ikkunasta, kuinka lunta alkoi hiljalleen sataa maahan. :)

Joulufiilistelyn kunniaksi leivoin tämän herkullisen piparijuustokakun. Ohjeen tähän bongasin uusimmasta Herkku Leivontaa - lehdestä. Aivan orjallisesti en ohjetta noudattanut vaan tein hieman omia muutoksia. Tämä kakku kyllä osui ja upposi meikäläisen makuun! Nam! :)

Kakku on valmistettu 18 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
135 g pipareita
1 rkl fariinisokeria
50 g voita

Täyte:
4 liivatetta
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
3/4 dl kinuskikastiketta
1 dl maitoa
70 g pipareita muruna

Koristelu:
1 dl vispikermaa
pipareita
sokerikoristeita (tähtiä, nonparelleja)

Ota esille vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaa kiertämään reunakalvo. Murskaa keksit ja yhdistä fariinisokerin ja voisulan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja laita täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin. 

Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan. Sekoita keskenään tuorejuusto, ranskankerma, sokerit ja kinuskikastike. Vispaa tasaiseksi ja kuohkeaksi massaksi. Kuumenna maito ja liuota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken jos seo on liian kuumaa. Kaada liivateseso täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nostele joukkoon vaniljakermavaahto. Murskaa piparit kaulimella pieneksi muruksi ja sekoita täytteen joukkoon. 

Kaada valmis täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia tai mielellään yön yli. 

Irrota valmis kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota koristeita kakun päälle. Viimeistele koristelu pipareilla ja muilla sokerikoristeilla. Sitten vain herkuttelemaan!


Kylläpäs olikin herkullista kakkua! Söin heti monta palaa yhteen soittoon. :)


Kakun rakenne oli ihanan kuohkeaa ja pehmeää - se aivan suli suussa. :D


Luulen että tämä kakku tulee olemaan meidän herkkupöydässä jouluna. :)

9. marraskuuta 2017

RISTIÄISKAKKU


Myös tämä hempeän mintunvihreä norsukakku lähti matkaan kuluneena viikonloppuna. :)

Kakku on mitoitettu 20 hengelle ja siinä on vaalea sokerikakkupohja. Täytteinä tällä kertaa itse tehtyä lemon curdia ja valkosuklaamoussea. Hyvä yhdistelmä omasta mielestäni! :) Kuorrutteena toimii tässä kakussa vaniljainen tuorejuustokreemi ja valuva kuorrute on valmistettu Candy Meltseistä. Kaikki koriteet on valmistettu sokerimassasta. :) 


Nimikyltti valmistettu painokirjaimilla sokerimassalaatalle. :)


Söpö pikkuinen norsu. :)


Hempeää touhua! :)


Nuo valuvat kuorrutteet ovat kyllä kivoja. Tykkään niistä kovasti! :)


Kuvat ovat taas vähän kehnoja, kun jouduin kuvaamaan keinovalossa. :/

8. marraskuuta 2017

HEVISAURUSKAKKU



Viime viikonloppuna sain valmistaa pienen pojan synttäreille kakun ja toiveena oli saada kakkuun teemaksi Hevisaurus. Tunnustin heti, etten ole aikaisemmin Hevisauruskakkuja tehnyt mutta otin haasteen ilomielin vastaan. :)

Kakku on mitoitettu noin 10-12 hengelle ja pitää sisällään vaalean sokerikakkupohjan. Täytteinä kakussa on valkosuklaa- ja vadelmamousset. Kuorrutteena on vaniljainen tuorejuustokreemi ja tuo valuva vihreä "lima" on valmistettu limen vihreistä Candy Meltseistä. Hevisauruskoriste on toteutettu sokerimassalle maalaamalla.


Räyh! :)


Tämä oli kiva kakkuprojekti! :)


Kermasta ja Candy Meltseistä sai kivan valumakuorrutteen aikaiseksi. :)


Onnea vielä Rasmukselle! :)

1. marraskuuta 2017

OREOJUUSTOKAKKU UUNISSA


Löysin kaapin perukoilta pari pötköä Oreokeksejä ja päätin tehdä niistä uunissa paistettavan juustokakun. En olekaan pitkään aikaan tehnyt uunissa paistettavaa juustokakkua. :D

Kakku on tehty 16 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
100 g Oreoita
40 g voita

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vaniljatuorejuustoa
200 g ranskankermaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
½ dl maissitärkkelystä
2 munaa
3-4 kpl Oreoita

Koristelu:
1 dl vispikermaa
2 kpl Oreoita

Ota esille vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat hyvin. Vuoraa vuoan alle foliota ja nosta foliosta korkeat reunat vuoan ympärille, jotta valuva rasva ei pääse valumaan uuniin. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä. Painele seos vuoan pohjalle ja esipaista pohjaa noin 8 minuuttia. 

Valmista täyte. Notkista ensin kulhossa tuorejuustot ja lisää sitten joukoon ranskankerma, sokerit, sitruunamehu - sekoita. Lisää maissitärkkelys ja sekoita nopeasti sekaisin. Lisää munat yksitellen varovasti sekoittaen. Muskaa oreot pieniksi paloiksi. Kaada täytteestä noin puolet vuokaan ja ripottele päälle keksipalat. Kaada päälle loppu täyte. Paista uunin keskitasolla noin 45-55 minuutti kunnes kakku on keskeltä vähän hyllyvä. Sammuta uuni ja jätä kakku jälkilämpöön noin reiluksi puoleksi tunniksi. Jäähdytä kakku huoneenlämpöiseksi ja anna olla jääkaapissa yön yli. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota nokareet kakun päälle. Viimeistele kakku orepaloilla. Sitten vain suut makiaksi! :)


Kakku oli ihanan pehmeää ja samettista. Nam! :)


Melkoisen makeaahan tämä oli mutta vain niin herkullista! :)


Keksin palat täytteen seassa olivat kiva lisä kakun täytteeseen ja tykkäsin muutenkin kovasti kakun kokonaisuudesta. Janikin jopa sanoin mulla, että olipas hyvää kakkua. :D:D