30. huhtikuuta 2017

RAHKAMUNKIT



Hauskaa vappua kaikille! Eihän vappu olisi mitään ilman munkkeja. Sen verran laiska olin nyt kuitenkin tänä vuonna, etten ihan perinteisellä taikinalla jaksanut alkaa munkkeja tekemään vaan päädyin tekemään noita nopeita rahkamunkkeja. Nekin ovat kyllä todella herkullisia! :)

Herättyäni aikaisin tänä aamuna, aloitinkin ajan kuluksi paistelemaan noita herkullisia rahkamunkkeja. :)

Reseptillä tulee noin 15-20 kappaletta pieniä munkkeja. 
Isommiksi tehtynä munkkeja tulee noin 10-15 kappaletta. 

Taikina:
50 g voita
250 maitorahkaa
1 muna
1 rkl vettä
1 rkl sitruunamehua
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa

Paistamiseen: noin 8-9 dl rypsiöljyä

Sokerointi: erikoishienoa sokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Sekoita sitten keskenään voi, rahka ja muna. Lisää joukkoon vesi ja sitruunamehu. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. 

Laita öljy kattilaan ja lämmitä se noin 170-180 asteeseen. Jos omistast digitaalinen paistomittarin, voit sen avulla tarkkailla öljyn lämpötilaan. 

Pyörittele jauhotetuin käsin taikinasta palloja ja laske varovasti kuumaan öljyyn. Paista munkkeja noin 2-3 minuuttia per puoli. Paistoaika riippuu mun koosta. Nosta reikäkauhalla valmiit munkit talouspaperin päälle ja sokeroi heti kun pystyt käsittelemään kuumia munkkeja. Sitten vain nauttimaan! :)


Nam, nämä ovat niin hyviä! Sitruunamehu tuo kivasti raikkautta ja makua munkkeihin. :)


Tehtyäni munkit, mieheni kysyi multa, että noinko vähän tein vain munkkeja. Hänen mielestään munkkeja olisi pitänyt tehdä paljon isompi satsi. :)


Tänään voisi ehkä vähän maistella kuplivaa vappujuomaa ja nauttia muutaman munkin! :)


26. huhtikuuta 2017

KISSAKAKKU


Tämän kissakakun tein ihan vain huvin vuoksi, kun halusin kokeilla tuollaista kissakoristetta. <3 Halusin myös päästä eroon kaapissa lojuvista sokerimassan jämistä. :)

Tällä kertaa en niinkään keskittynyt kakun makuun vaan halusin panostaa tuohon visuaaliseen puoleen. Teinkin sitten aivan yksinkertaiset täytteet kakkuun ja sain käytettyä pois kaapissa kauan olleet tuorejuustot. :)

Kakku on tehty 16 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täytteet:
2½ dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
200 g vadelmatuorejuustoa
200 g kinuskituorejuustoa
vadelmamarmeladia

Kostutus: vaniljasokerilla maustettua maitoa

Voikreemi:
200 g huoneenlämpöistä voita
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maitoa

Kuorrutus: 
valkoista sokerimassaa
mustaa sokerimassaa koristeisiin

Valmista kakkupohja. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja valmistele vuoka; pingota leivinpaperi pohjalle ja sisareunaan. 

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sihtaa varovasti munasokerivaahdon joukkoon. Kääntele varovasti nuolijalla sekaisin. Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia. Huom! Paistoaika vaihtelee uunikohtaisesti. Tarkkaile kypsyyttä. Jäähdytä pohja.

Leikkaa pohja kolmeen osaan ja valmista täytteet. Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljakreemijauheen kanssa. Jaa kerma kahteen kippoon ja sekoita toiseen vadelmatuorejuusto ja toiseen kinuskituorejuusto. Täytä kakku suoraan kakkualustan päälle tai tarjoilulautaselle. Laita molemmat täytteet omiin väleihin kakussa ja tuon vadelmtäytteen alle voi laittaa kerroksen vadelmamarmeladia. Laita kakku jääkaappiin.

Valmista voikreemi. Notkista ensin voita yksikseen kulhossa ja lisää sitten joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri ja maito. Vatkaa kunnes kreemi on tasaista ja kuohkeaa. Kuorruta täytetty kakku kreemillä mahdollisimman tasaisella kerroksella. Laita jääkaappiin ja anna kreemin jähmettyä. Halutessasi voit vielä laittaa toisen kerroksen voikreemia kakun ympärille ja tehdä paikkauksia, mikäli ensimmäisestä kerroksesta ei tullut tasainen. 

Kuorruta kakku sokerimassalla. Kaulaa valkoista sokerimassa isoksi levyksi ja nosta se kakun päälle. Tasoita pinta ja asettele massa nätisti kakun ympärille. Leikkaa ylimääräinen massa pois. Valmista mustasta massasta kakun alareunaan ohut nauha ja kiinnitä se esim. vedellä tai elintarvikeliimalla kakkuun kiinni. Valmista myös mustasta massasta iso rusetti ja nauhat sekä kakun päälle tulevat kissat ja sydän. Ota kaulatusta mustasta sokerimassasta pikkuleipämuotilla kissahahmot ja sydän. Aseta kuivumaan tasaiselle alustalle ja kiinnitä kissoihin hammastikut tässä vaiheessa. Tikkujen avulla kissat on helppo vain "tökätä" paikoilleen kakun päälle. Huom! Kaikki nämä koristeet; kissat, sydän ja rusetti kannattaa tehdä jo vaikka paria päivää ennen kakun kokoamista, niin ne kerkeävät kunnolla kuivaa ja pysyvät siten hyvin muodossaan kakun päällä. :)

Kiinnitä koristeet kakkuun ja valmista tuli! Ihana kissakakku, miu! <3


Miu mau mou! <3


Tästä tuli aivan hääkakun näköinen. :) Vähän meinasi olla ongelmia tuon valkoisen sokerimassan kanssa, kun se oli jo vähän päässyt kuivamaan eikä siitä meinannit saada tasaista. Mutta eipä se nyt niin haitannut kun kakku tuli vain itselle. :) 

Täytyy vielä todeta että tuo Valion kinuskituorejuusto on kyllä hyvää, siitä tuli hyvän makuinen täyte tähän kakkuun. Nyt en niinkään pitänyt tuosta vadelmatuorejuustosta. Se maistui jotenkin oudolta ja oli loppujen lopuksi aika teollisen makuinen. Luulen että tuota vadelmajuustoa en tule enää jatkossa käyttämään. :(


24. huhtikuuta 2017

MUSTIKKA-VANILJAKAKKU



Viime viikonloppuna leivoin itselle herkuteltavaksi tällaisen mustikka-vaniljakakun. Mustikat löytyvät itse kakkupohjasta ja kakun välissä ja kuorrutteena oli ihanan pehmeää vaniljamoussea. Luprs, hyvää oli! :)

Kakku on tehty 24 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
100 g voita
4 munaa
3½ dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa
350 g mustikoita (pakaste) + vähän vehnäjauhoja mustikoiden joukkoon

Täyte + kuorrute:
2½ dl vispikermaa
2 dl maitoa
1 pss vaniljan makuista kakkumoussea (Dr. Oetker)
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Kostutus: maitoa

Koristelu:
valkosuklaata rouhittuna
vadelmia/mustikoita

Valmista kakkupohja. Laita uuni lämpenemään 175 asteesee. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi ja laita myös vuoan sisäreunaan leivinpaperisuikaleet. Näin ei tarvitse voidella eikä jauhottaa vuokaa.

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä keskenään jauhot, vaniljasokeria ja leivinjauhe. Lisää munasokerivaahtoon vuorotelle kuivia aineita, voisulaa ja maitoa. Huom! Sekoita tässä vaiheessa aineet massaan nuolijan avulla varovasti käännellen. Nostele massan joukkoon lopuksi varovasti vehnäjauhoissa pyöritellyt mustikat. 

Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 40-50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikukka ja lisää tarvittaessa paistoaikaa. Jäähdytä pohja ja irrota vuoasta. 

Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita sitten keskenään moussejauhe ja maito, sekoita muutaman minuutin ajan. Yhdistä kerma ja mousse keskenään ja lisää joukkoon vaniljakreemijauhe. Sekoita hyvin sekaisin. 

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Aseta pohja lautaselle ja kostuta hyvin maidolla. Jaa täyte niin, että se riittää kahteen täyteväliin ja jätä vielä vähän myös kuorruttamiseeen. Koristele kakku valkosuklaarouheella ja marjoilla. 


Kakku oli kyllä hyvän makuista ja mustikat kakkupohjassa olivat todella kivoja. :) Näin jälkikäteen ajatellen olisin vielä tuohon täytteeseen lisännyt vähän sitruunan makua. Se olisi sopinut kakkuun todella hyvin. :)


Koristuksesta tuli mielestäni vähän tökerö, kun jouduin käyttämään pakastettuja mustikoita ja vadelmia. Unohdin nimittäin aivan totaalisesti ostaa kaupasta pensasmustikoita ja tuoreita vadelmia! :D:D


Kakun kostuttamisessa saa käyttää todella reilusti kostuketta! Muuten kakku jää kuivaksi eikä maistu niin hyvälle. Nuo pohjat tuntuivat oikein imevän maitoa itseensä. :)

Jätin myös tarkoituksella tuon kuorrutuksen vähän epätasaiseksi että reunat vähän paistavat kuorrutteen läpi. Halutessaan kakun voi myös kuorruttaa oikein kunnolla peittävällä kerroksella kuorrutetta. :)


20. huhtikuuta 2017

KORVAPUUSTIN MAKUINEN JUUSTOKAKKU UUNISSA


Tämän herkkukakun reseptiin törmäsin Leivo suomalaisia makuja -lehdessä. Luettuani reseptin läpi päätin heti, että mun pitää kokeilla tehdä tätä kakkua piakkoin. Niinpä hankin seuraavalla kauppareissulla tarvittavat aineet kasaan, käärin hihat ja aloin leipoa. :D

Tästä aivan loistavasta reseptistä saan kiittää Liisa Westerbergiä, joka oli loihtinut tämän kertakaikkisen herkullisen makuisen kakun. :)

Kakku on valmistettu 20 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
300 g digestivekeksejä
150 g voita
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
150 g ranskankermaa
1 rkl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1½ dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
4 munaa

Kastike:
50 g voita
1½ dl fariinisokeria
1 rkl kanelia

Ota esille vuoka ja pingota pohjalle leivinpaperi ja voitele/sprayaa reunat. Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä keskenään keksimuru, voisula, fariinisokeri ja kaneli. Painele seos vuoan pohjalle ja myös reunoille. Apuna tässä kannattaa käyttää suorareunauista juomalasia. Sillä saa hyvin painettua keksimurun reunoilla. Esipaista pohjaa 160 asteessa noin 10 minuuttia. 

Valmista täyte. Notkista ensin tuorejuustoa kulhossa. Lisää joukkoon ranskankerma, kardemumma, vaniljasokeri, sokeria ja maissitärkkelys. Älä käytä sekoituksessa enää tässä vaiheessa sähkövatkainta, sekoita aineet sekaisin esim. isolla lusikalla tai kauhalla. Lisää lopuksi massan joukkoon munat yksitellen. Sekoita massa aina tasaiseksi ennen seuraavan munan lisäämistä. Jätä täyte syrjään odottamaan.

Valmista kastike. Sulata voi ja sekoita joukkoon kaneli ja fariinisokeri. Kaada esipaistetun pohjan päälle noin puolet täytteestä ja täytteen päälle kaada noin puolet juuri tehdystä kastikkeesta. Kuvioi pintaa esim. veitsen avulla, jotta täyte ja kastike hieman sekoittuvat keskenään. Kaada päälle loppy täyte ja lusikoi päälle vielä loput kastikkeesta. Marmoroi pintaa veitsen avulla. 

Paista kakkua 160 asteessa noin 45 minuutin ajan. Sammaut uuni ja jätä kakku vielä noin tunniksi jälkilämpöön kypsymään. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja anna tekeytyä jääkapissa yön yli. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. 


Hmmm... herkullista! Aivan kuin olisi syönyt korvapuusteja. :)


Oli kyllä hyvää kakkua! Luulen että tätä teen vielä joskus toistekin. :)

16. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄISEN KINDERJUUSTOKAKKU



Hyvää pääsiäistä kaikille! Meidän herkkupöydästä löytyi tänä vuonna muun muassa tämä makoisa ja suklainen kinderjuustokakku. Nam, hyvää oli ja jo pienellä palalla sai tyydytettyä makean himon. :) 

Kakku on tehty 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
170 g dominoita tai muita täytekeksejä
55 g voita

Valkosuklaatäyte:
3 liivatetta
200 g valkosuklaata
125 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 rkl vettä

Maitosuklaatäyte:
2 liivatetta
200 g maitosuklaata
125 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 rkl vettä

Suklaaganache:
100 g suklaata (tumma+maito)
1 dl kuohukermaa
nokare voita

Koristeet:
erilaisia suklaakarkkeja

Ota esilla vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaan reunakalvo. Sulata voi mikrossa, murskaa keksit muruski ja yhdistä voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Valmista ensin valkosuklaatäyte. Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 8 minuutiksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa ja jätä sivuun odottamaan. Vatkaa myös kerma valmiiksi sivuun odottomaan. Sekoita keskenään maitorahka, tuorejuustoa ja sokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana rahkatuorejuustomassan joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita hyvin sekaisin. Lisää massan joukkoon sula suklaa ja sekoita taas tasaiseksi. Kääntele lopuksi joukkoon vatkattu kerma. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin.

Valmista maitosuklaatäyte. Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 8 minuutiksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa ja jätä sivuun odottamaan. Vatkaa myös kerma valmiiksi sivuun odottomaan. Sekoita keskenään maitorahka, tuorejuustoa ja sokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana rahkatuorejuustomassan joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita hyvin sekaisin. Lisää massan joukkoon sula suklaa ja sekoita taas tasaiseksi. Kääntele lopuksi joukkoon vatkattu kerma. Kaada valmis täyte valkosuklaakerroksen päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä vähintään nelisen tuntia jääkaapissa tai mieluiten yön yli.

Valmista suklaaganache-kuorrute. Pilko suklaa pieniksi paloiksi kulhoon. Kuumenna kerma melkein kiehumispisteeseen ja kaada suklaan joukkoon. Sekoittele rauhassa kunnes suklaa on sulanut kerman joukkoon ja syntyy tasainen massa. Lisää sekoituksen loppuvaiheessa joukkoon nokare voita tuomaan kiiltoa kuorrutteeseen. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Kaada valmista suklaakuorrutella kakun päälle ja levitä kuorrutella esim. paletin avulla kohti kakun reunoja, jotta se lähtee vähän valumaan reunoja pitkin alas. Laita kakku hetkeksi jääkaappiin, jotta kuorrute vähän jämähtää. Koristele sitten haluamallasi tavalla erilaisilla suklaakarkeilla ja -munilla. :)


Makeaa tämä oli mutta NIIN hyvää! :)


Kinderkakut ovat olleet jo muutama vuonna iso hitti juuri näin pääsiäisen aikaan. Viimeinkin sain itse myös leivottua tämän makoisan hittikakun. :)


Lurps! :)


15. huhtikuuta 2017

KUORRUTETTU KÄÄRETORTTU (gluteeniton)



Janin työkaverille valmistui tässä jokin aika sitten tällainen kuorrutettu kääretorttu. :) Ainoana vaatimuksena tortun suhteen oli vain, että sen pitää olla gluteeniton. Muuten sain sitten itse päättää täytteet ja ulkoasun. :)

Torttua varten valmistin ensin viiden munan kääretorttupohjan. Väliin laitoin kunnon kerroksen mansikkahilloa ja vaniljarahkalla maustettua kermaa. Kuorrutus on tehty kermalla ja koristelussa käytin tuoreita marjoja. Marjat ovat mielestäni niin kivoja koristeita! <3


Lurps! :)


Kovasti sain kiitosta tortusta että oli ollut YLI hyvää, kuten täällä Vaasassa on aina tapana sanoa kun jokin asia on tosi hyvää. :) Mieltähän se aina lämmittää kovasti kun saa hyvää palautetta leipomuksista. :)

12. huhtikuuta 2017

KINDERKAKKU



Tämä suklaistakin suklaisempi kakku valmistui samalle henkilölle kuin tuo edellinen Tiffany-kakku. Toiveena oli kinderkakku ja tällaisen kakun sain sitten aikaiseksi. :D

Kakku on mitoitettu 18 hengelle ja pitää sisällään tumman sokerikakkupohjan. Välistä löytyvät valkosuklaa- ja maitosulaamousset. Kostutus on tehty vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kakku on kuorrutettu suklaisella tuorejuusto/kerma seoksella ja päällä on vielä valuva suklaaganache. Överikoristelussa on käytetty erilaisia suklaakarkkeja, fudgepaloja ja kultaisia/valkoisia sokerikoristeita. :)


Aijai, tämä näytti herkulliselta. Olisi tehnyt mieli maistaa kakkua itse! :)


Suklaanumerot valmistin silikonimuotilla Candy Meltiseistä. Jähmettyneet numerot maalasin kullan värisellä tomuvärillä. :)


Tässä kakussa sitä on sitten suklaata oikein kunnon annos!! :D

11. huhtikuuta 2017

TIFFANY LAHJAPAKETTIKAKKU


Tämä vaaleanpunainen Tiffany lahjapakettikakku valmistui nuoren naisen 18-vuotis synttäreille. Kakku on mitoitettu 18 hengelle ja pitää sisällää vaalean sokerikakkupohjan. Täytteiksi valikoitui valkosuklaa- ja mansikkamousset. Kostukkeena käytin appelsiinimehua. :)

Kakun kuorrute ja koristeet on tehty sokerimassasta ja massan alle laitoin vaniljalla maustetun voikreemin. Tämä olikin ensimmäinen lahjapakettikakku, jonka olen tehnyt ja oli taas kiva haastaa itseään ja tehdä joitain uutta. :) 


Rusetin ja tuon onnittelukyltin valmistin jo paria päivää aikaisemmin, jotta ne kerkesivät kuivaa kunnolla ennen kakun täyttämistä ja kuorruttamista. :)


Tämä oli kiva kakkuprojekti. :)


:D


9. huhtikuuta 2017

KERMAKAKKU 40-V. SYNTYMÄPÄIVILLE


Tällä viikolla matkaan lähti tälläinen kermainen tilauskakku 40-vuotissyntymäpäivälle. Kakku on mitoitettu noin 15-18 hengelle ja pohjaksi valmistin vaalean sokerikakkupohjan kuudesta munasta.

Kakun makutoiveina olivat mansikka ja vanilja, joita laitoinkin sitten kakun täytteiksi mansikkahillon ja vaniljakerman muodossa. Kuorrutteeksi kakku sai runsaat kermapursotukset kolmessa eri värissä. Värjäsin kermaa kaakaojauheella kahteen eri ruskean sävyyn. :) Koristeiksi toivottiin keltaista ruusua sekä suklaista 40 v. kylttiä. Kakun pinnalle ripottelin vielä hiukan tuollaisia kultaisia hippuja koristeeksi. Mielestäni kakusta tuli aika kivan näköinen! :)


Nuo suklaanumerot valmistin suklaan makuisesta Candy Meltseistä silikonimuotin avulla. 
Oli aika kätevä ja helppo tapa. :) 

5. huhtikuuta 2017

ENTREMET KAKKU; VALKOSUKLAA-SITRUUNA-MUSTIKKA + PEILIKIILLE


Tämän tyylinen kakku on ollut to do-listallani jo iän päivät ja viimeinkin sain sen toteutettua. Jes! :) 

Tykkään tuosta vuokamallista aivan älyttömästi ja mielestäni sillä saa todella kivoja kakkua aikaiseksi. Tilasin vuokasetin juhlakauppa.com:sta ja setti pitää sisällään pienemmän ja isomman silikonimuotin, jolla saa tehtyä kakun sisuksen ja ulkokuoren. Olin aivan innoissani kun aloin tehdä kakkua! Kakussa on aika monta eri vaihetta ja siksi melko kovatöinen mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. :) 

Kakku on valmistettu Silikomartin savariini silikonivuoilla. 

Sitruunamousse:
3 liivatetta
200 g sitruunatuorejuustoa
60 g maitorahkaa
1-2 tl sokeria
puolikkaan sitruunan kuoriraaste
2 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunamehua
+ keltaista pastaväriä

Mustikkamakuraita:
1 liivate
1 dl mustikoita soseutettuna
1½ - 2 tl sokeria

Valkosuklaa-riisimuropohja:
70 g valkosuklaata
2 dl riisimuroja

Valkosuklaamousse:
3 liivatetta
125 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
200 g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
2 rkl vettä

Peilikiille:
20 g liivatejauhetta
120 g vettä
300 g glukoosia
300 g sokeria
150 g vettä
200 g kondensoitua maitoa
300 g valkosuklaata
+ valkoista / keltaista / violettia pastaväriä

Aloitetaan valmistus kakun sisälle tulevista täytteistä. Tähän tarvitaan pienempi savariinivuoka. Valmista sitruunamousse. Laita liivatteet kylmään veteen noin 8-10 minuutiksi.  Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeria, raastettu sitruunan kuori ja maitorahka. Kuumenna sitruunamehu ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen ja koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto ja värjää keltaisella pastavärillä. Kaada valmista täytettä vuokaan. Huom! Täytettä tuli aika reilusti, joten älä käytä kaikkia. Jätä vuokaan tilaan mustikkaraidalle ja riisimuropohjalle.  Tasoita pinta ja laita jääkaappiin.

Seuraava vaihe on valmistaa mustikkaraita. Laita liivate kylmään veteen ja soseuta mustikat. Lisää oman maun mukaan sokeri. Kuumenna osa soseesta kuumaksi ja liuota liivatteet siihen. Yhdistä lopun soseen kanssa ja sekoita hyvin. Kaada valmis mustikkatäyte vuokaan sitruunamoussen päälle. Laita pakkaseen. 

Sitten tehdään tämän pienen vuoan mustikkaraidan päälle riisimuropohja. Mittaa kulhoon riisimurot. Sulata suklaa mikrossa varovasti ja yhdistä murojen kanssa. Painele seosta varovasti hieman jähmettyneen mustikkaraidan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laita kakku takaisin pakkaseen ja anna sen olla siellä yön yli tai vähintään 4-5 tuntia.

Sitten valmistetaan isommalla savariinivuoalla kakun uloin kerros eli valkosuklaamousse. Laita taas liivatteet kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, maitorahka ja sokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa ja lopuksi nostele varovasti massaan kermavaahto. Kaada täytettä isoon vuokaan noin puoleen väliin. Ota pienenpi vuoka pakkasesta ja irrosta jäätynyt "minikakku" vuoasta. Upota se valkosuklaamousseen ja lisää valkosuklaamoussea kunnes vuoka on täynä. Laita vuoka pakkaseen ja anna sen olla siellä seuraavaan päivään. 

Valmista kakun pintaan laitettava peilikiille. Yhdistä liivatejauhe ja vesi 120 g keskenään. Jätä sivuun turpoamaan. Pilko suklaa pienemmiksi paloiksi. Mittaa kattilaan glukoosi, sokeri ja vesi 150 g - kiehauta ja ota pois liedeltä. Lisää joukkoon turvonnut liivateseos. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja sekoita sekaisin. Kaada seos suklaan joukkoon ja sekoita sauvasekoittimella sekaisin kunnes suklaa on sulanut joukkoon ja seon on tasaista. Värjää tässä vaiheessa seos valkoisella värillä ja sekoita vielä sauvasekoittimella ilmakuplat pois. Pidä sauvasekoitinta koko ajan paikoillaan seoksessa, älä tee nostelevaa liikettä, sillä se vain lisää ilmakuplia ja ne halutaan seoksesta pois. Jäähdytä seos noin 32-35 asteiseksi. Jäähtymisen loppuvaiheessa voit ottaa jo kakun pakkasesta, irrottaa vuoasta ja asettaa esim ritilän päälle, jonka alla on iso astia, johon ylimääräinen kuorrute pääseen valumaan. 

Itse odotin seoksen jäähtyneen 38 asteeseen ja sitten erotin seoksesta kahteen eri kippoon pienet määrää seosta ja värjäsin toisen keltaiseksi ja toisen violeteksi. Ota iso kippo ja kaada siihen vuorotellen valkoista, keltaista ja violettia seosta niin kauan että ne loppuvat pienemistä kipoista. Sitten vain ripeillä liikkeillä ala kaataa kiilleseosta kakun pintaan käyden läpin koko kakun. Jos jää laiskoja kohtia, johon kiillettä ei tullut, kaada vain lisää kiillettä siihen kohtaan. Kiillettä on sen verran reilusti että sitä voi huolettaa käyttää kuorrutuksesta. Sitä meinaan jää sitten aika paljon vielä yli! :) Anna ylimääräisen kiilteen valua alla olevan astiaan ja siisti sitten kakun alareuna esim paletin tai veitsen avulla. Siirrä kakku tarjoilautaselle ja anna sen rauhassa sulaa jääkapissa ennen tarjoilua. 

Huom! Voit kerätä ylimääräisen kiilteen talteen, pakastaa sen ja käyttää myöhemmin uudestaan. :)


Olin kyllä erittäin tyytyväinen kakkuun ja varsinkin tuohon kiilteeseen. Se oli hyvää ja onnistui vielä kaiken lisäksi täydellisesti. :)


Makukin oli kohdillaan kakussa. Valkosuklaa, mustikka ja sitruuna toimivat hyvin yhdessä! :)


Kivaa vaihtelua pohjaan toivat nuo riisimurot ja se oli oikeasti hyvän makuista. Eihän se voinut pahaa olla kun siinä oli valkosuklaata. ;)


Mulle tuli tästä kakusta ihan mieleen pääsiäinen keltaisen värin perusteella. Tämä voisikin olla hyvä idea pääsiäisen herkkupöytään. :)


Instagrammissa näkyy nykyään paljon näitä tämän tyylisiä kakkuja ja ne ovat mielestäni aivan mahtavan nökäisiä. Niitä tapaankin aina ihailla kun pyörin instassa. :) 




2. huhtikuuta 2017

MANSIKKAINEN JUKURTTIHYYDYKEKAKKU


Mieheni halusi itse päättää tänä vuonna millaisen kakun leivon hänen synttäripäivän kunniaksi. Yleensä olen tehnyt yllätyskakun hänelle mutta nyt hän sai itse päättää. :) Olin aivan varma, että hän haluaa perinteisen kermakakun mansikkahillolla ja kermavaahdolla kuten aina ennenkin mutta tällä kertaa kävikin toisin. :) Sainkin valmistaa mansikkaisen hyydykekakun kermakakun sijaan. Tämä kävin oikein hyvin sillä hyydykekakkuja on aina kiva tehdä. :)

Tällä kertaa en jostain syystä halunnut käyttää kakussa tuorejuustoa, kuten olen yleensä käyttänyt, vaan halusin kakkuun vähän erilaisen koostumuksen. Päädyinkin sitten käyttämään mansikkajukurttia ja mansikkasosetta kakussa ja tämä oli oikein hyvä päätös. Kakusta tuli mielestäni oikein hyvän makuinen ja täyte aivan suli suussa. :)

Kakku on tehty 18 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
150 g digestikeksejä
50 g voita

Täyte:
4 liivatetta
300 g mansikkajukurttia (Valion sileä, á 150 g/prk)
125 g ranskankermaa
1 dl sokeria
2½ dl mansikkasosetta (Bonne)
100 g valkosuklaata
2½ dl kermaa
2 rkl vettä

Kuorrute + koristelu:
50 g valkosuklaata + 1 tl öljyä
50 g maitosuklaata + 1 tl öljyä
tuoreita mansikoita
pari palaa valkosuklaata rouhittuna

Ota esille vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaa kiertämään reunakalvo. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä. Painele seos vuoan pohjalla ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Laita täytteen liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa. Sekoita keskenään jukurtti, ranskankerma, sokeri ja mansikkasose. 

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Jäähdyttele seosta jonkin aikaa mikäli se tuntuu kovin kuumalta. Kaada liivateseos sitten ohuena nauhana jukurttiseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon sulatettu valkosuklaa. Viimeiseksi kääntele joukkoon vatkattu kerma. Kaada valmis täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä mielellään yön yli jääkaapissa tai vähintään neljä/viisi tuntia. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Laita kuorrutteisen suklaat eri kippoihin ja sulata ne varovasti mikrossa. Lisää molempiin öljyt ja sekoita hyvin sekaisin. Lusikoi suklaita vuorotellen lusikan avulla kakun yläreunaan niin, että ne lähtevät hieman valumaan reunoja pitkin alas. Kuorrutteita jää vähän yli, joten voit näillä koristella mansikkoihin suklaaraitoja. Koristele kakku puolitetuilla/kokonaisilla mansikoilla ja viimeistele suklaarouheella. 


Kakun täyte onnistui mielestäni todella hyvin ja oli aivan super hyvää! Se oli niin pehmeää, että se ihan suli suussa. :) Oli kivaa vaihtelua perinteisille juustotäytteille. 


Onneksi löysin kaupasta tuoreita mansikoita kakun koristeluun. Olivat muuten todella makoisia ja mehukkaita mansikoita. Lurps! :)


En osannut päättää laitanko kakun kuorrutteen valkosuklaasta vai maitosuklaasta, joten tein sitten tuollaisen sekakuorrutuksen. Oli aika kivan näköinen! :) Pienenä miinuspuolena oli vain, että kakkua oli vähän hankala leikata paloiksi kun nuo suklaat olivat jähmettyneet niin koviksi jääkaapissa. Mutta nooh... Ei se mitään haitannut loppujen lopuksi! :)


Ensimmäisenä mieleeni tuli kakusta mansikka Eskimot. Nam nam :) 
Onneksi synttärisankarikin tykkäsi kakusta. :)