31. elokuuta 2017

MUSTIKKA-SALMIAKKIHILLO


Olen nyt jostain syystä innostunut tekemään näitä itse tehtyä tahnoja ja hilloja. :) Tällä kertaa testaukseen pääsi aivan ihanalta kuulostava mustikka-salmiakkihillo. Törmäsin tähän reseptiin Kakkuvaltakunnan blogissa ja päätin heti, että tätä haluan testata mahdollisimman pian. :)

Resepti on todella helppo ja raaka-aineitakaan ei tarvita paljoa. Suosittelen testaamaan tätä, mikäli olet mustikan ja salmiakin ystävä. Tämä hillo oli viedä kielen mennessään! :)

Raaka-aineet:
3 dl hillosokeria
5 dl mustikoita
1 dl turkinpippurirouhetta

Mittaa kattilaan hillosokeri ja mustikat. Keitä seosta noin viitisen minuuttia. Lisää joukkoon turkinpippurirouhe ja sekoita hyvin sekaisin. Purkita hillo puhtaaseen purkkiin ja anna jäähtyä. Helppoa kuin heinän teko! :)


Oi että kun tämä oli herkkua! 
Kaksi lemppariraaka-ainettani yhdessä, eihän se voi olla muuta kuin hyvää. :D


Ensimmäisellä maistamalla ajattelin, että eipä tämä nyt niin kovin ihmeellistä ollut mutta sitten kun otti lisää niin se oli menoa... :D Ensin hillo maistuu ihan mustikalla ja sitten tulee perästä salmiakin maku. Tykkään! :)


Mustikka-salmiakkihilloa tulen aivan varmasti tekemään jatkossa vielä monet kerrat ja käyttämään leivonnassa. Jes, tästä tuli mun uusi lemppari!:)

29. elokuuta 2017

KERMAKAKKUJA; MANSIKKA & LAKKA



Viime viikonloppuna meni tilauksesta pari kappaletta kermakakkuja. Toiveena oli ihan perinteistä kermakakkua ja makutoiveina olivat mansikka ja lakka. :)

Molemmat kakut on mitoitettu 10-12 hengelle ja pitävät sisällään vaalean sokerikakkupohjan. Ensimmäisen kakun täytteinä olivat mansikkahillo ja vaniljamousse tuoreiden mansikkapalojen kera. Toisessa kakussa puolestaan oli lakkahillo ja pehmeä vaniljamousse. Molemmat kakut on kuorrutetty kermalla ja kokeilin ensimmäistä kertaa tuon tyylistä kermapursotusta. En edes oikein tiedä millä nimellä kuorrutustyyliä kutsutaan - oisko jokin kalan suomu tai vastaava?? :D Mutta siitä tuli ihan kivan näköinen, tykkäsin. :)


Hmm... Paljon kermaa! :)


Nami nam... :D


Koristuksissa halusin ehdottomasti käyttää tuoreita marjoja, sillä ne vain ovat niin kivoja omasta mielestäni. Mansikkakakku sai koristeeksi mansikoita ja pensasmustikoita. Lakkakakkua puolestaan pääsivät koristamaan ananaskirsikat ja vadelmat. Harmikseni en löytänyt mistään tuoreita lakkoja koristeeksi tähän hätään vaikka kuinka kiersin kaupat ja torikojut läpi. :(


Tykkäsin kovasti tämän kakun koristuksesta. 
Keltainen ananaskirsikka ja punainen vadelma oli kiva väriyhdsitelmä kakun päällä. :)


Tuoreet lakat olisivat olleet niin kivat tuossa kakun päällä, mutta eipä sille mitään voinut kun niitä ei ollut saatavilla. :(


Kermaherkku! :)


Kiva oli tehdä pitkästä aikaa ihan perus kermakakkuja. :)

27. elokuuta 2017

LUSIKKALEIVÄT



En tajua miten olen näin pitkälle päässyt, etten ole ikinä leiponut näitä perinteisiä lusikkaleipiä. Nyt tähänkin asiaan tuli korjaus kun käärin yksi päivä töistä tullessani hihat ylös ja aloin leipoa näitä suussasulavia herkkuja. Nam! :)

Otin reseptin Valion nettisivuilta ja tällä ohjeella tulee noin 30 kappaletta valmiita lusikkaleipiä. 

Massa:
200 g voita
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

+ väliin vadelmamarmeladia
+ päälle hienoasokeria

Mittaa kattilaan voi. Anna voin sulaa ja kiehahtaa. Sekoita. Keitä voisulaa alhaisella lämmöllä noin 10-15 minuuttia välillä sekoittaen. Ole tarkkana ettei voi pääse palamaan.

Kun voi alkaa saada väriä/punertaa, ota kattila pois liedeltä. Mittaa voin joukkoon sokerit ja sekoita. Anna jäähtyä haaleaksi. Yhdistä jauhot ja sooda, sihtaa nämä voi-sokeriseoksen joukkoon ja sekoita. 

Ota mahdollisimman syväpesäinen teelusikka ja ota siihen taikinaa. Painele taikina lusikkaan tasaiseksi ja irrota varovasti leivinpaperille. Tee näin kunnes taikina loppuu. :) 

Paista lusikkaleipiä 175 asteessa, keskitasolla, noin 10-12 minuuttia tai kunnes ne ovat hiukan saaneet väriä paistoin aikana. Anna jäähtyä. Täytä valdelmmarmeladilla ja pyörittele lopuksi vielä sokerissa. 


Olipas nämä herkullisia! Vaikkakin melko kovatöisiä juuri tuon taikinan lusikkaan painelun takia... Mutta oli se sen arvoista! :)


24. elokuuta 2017

LAKRITSI-LIMEKAKKU


Itse tehdyn lime curdin innoittamana päätin tehdä kakun, johon tuli pehmeä lakritsitäyte ja juuri tuota lime curdia. Aika hyvä yhdistelmä! :)

Halusin myös kokeilla ekaa kertaa tehdä kakkuun marenkivoikreemikuorrutteen, sillä olen kuullut niin paljon kehuja siitä. :)

Olin ajatellut että tekisin tuon lakritsitäytteen Pandan lakritsifudgesta, mutta en löytänyt sitä mistään kaupasta vaikka kiersin Prisman, Cittarin ja vielä meidän lähi K-kaupankin. Luovutin, enkä jaksanut enää ravata kauppoja läpi etsien tuota fudgea. Korvasin fudgen Hopeatoffeilla. Täyte on valmistettu Kinuskikissan reseptin mukaan. Nam! :)

Kakku on valmistettu 18 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Kostutus: vaniljamaitoa

Väliin: itse tehtyä lime curdia

Täyte:
1 pss Hopeatoffee- karkkeja
2 dl kuohukermaa
2½ dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Marenkivoikreemi:
4 munan valkuaiset
200 g sokeria
260 g huoneenlämpöistä voita
+ vanilja-aromia oman maun mukaan
+ vihreää/mustaa pastaväriä

Koristelu:
mustia/vaal.vihreitä candy meltsejä
rypsiöjyö
lakukarkkeja
sokerihelmiä

Valmista pohja. Voit tehdä pohjan jo etukäteen vaikka pakkaseen tai täyttöä edeltävänä päivänä jääkaappiin valmiiksi. 

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sihtaa parissa erässä vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti nuolijalla sekaisin. Kaada valmis massa leivinpaperoituun vuokaan (pohja + reunat) ja tasoita pinta.

Paista uunin alatasolla, 175 asteessa, noin 30-35 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Jäähdytä. 

Valmista toffeetäyte. Mittaa kattilaan kerma ja karkit. Keitä seosta sekoitellen kunnes karkit ovat sulaneet kerman joukkoon. Jäähdytä ja siirrä seos jääkaappiin. Seoksen on hyvä olla jääkaapissa yön yli tai vähintään 5-6 tuntia ennen täytteen teon jatkamista. Ota seos jääkaapista ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdota vispikerma ja lisää joukkoon lakuvaahto. Sekoita ja lisää joukkoon vielä vaniljakreemijauhe. Sekoita hyvin sekaisin. HUOM! Lakuseos ei vaahtoudu, jos se ei ole ollu tarpeeksi kauan jääkaapissa!

Leikkaa pohja kolmeen osaan ja kokoa kakku irtopohjavuokaan. Kostuta pohjia täytön aikana vaniljamaidolla ja sipaise pohjien päälle kerros itse tehtyä lime curdia. Jaa lakutäyte tasaisesti kakun kahteen väliin. Anna hyytyä ja maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. 

Valmita marenkivoikreemi. Mittaa kuumuutta kestävään astiaan sokeri ja munan valkuaiset. Laita kattilan pohjalle vähän vettä, laita kattila levyllä niin, että vesi kiehuu. Aseta muna-sokeriastia kattilan päälle ja vatkaa seosta koko ajan käsivispilällä. Vatkaa kunnes seos 65 asteista tai kunnes sokeri on sulanut valkuaisten joukkoon. Vatkaa seosta sitten sähkövatkaimelle kunnes se on jäähtynyt ja lisää joukkoon sitten pieninä nokareina huoneenlämpöinen voi. Jatka vatkaamista vielä muutama minuuttia ja mausta kreemi halutessasi vanilja-aromilla tai vaihtoehtoisesti vaniljasokerilla tai jollain muulla makuaineella. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Kuorruta kakku kreemillä tasaisesti kauttaaltaan. Ota kreemistä pienet nokareet erillisiin kippoihin ja värjää ne mustalla ja vihreällä pastavärillä. Levitä värillisiä kreeminokareita sinne tänne kakun pinnalle ja tasoita. Laita kakku jääkaappiin hetkeksi, jotta kuorrute jähmettyy.

Sulata mikrossa noin 10-15 kappaletta mustia ja vaal.vihreitä candy meltsejä erillisissä kipoissa. Notkista niitä öljyllä, kunnes rakenne on sopivian notkeaa ja hyvin valunvaa. Lusikoi vuorotellen mustaa ja vihreää candy meltsiä kakun reunoille niin, että ne vähän valuvat kakun reunoja pitkin. Koristele lopuksi karkeilla ja sokerihelmikoristeilla. 


Tällainen siitä sitten tuli! Vähän olin kakun ajatellut päässäni eri näköiseksi mutta eihän se päässä oleva visio aina vastaa todellista lopputulosta. :D:D


Aluksi ajattelin kakun mausta, että en tykkää kakusta. Otettuani kakkua vielä toisen palan vähän myöhemmin, kakku maistui huomattavasti paljon paremmalta ja tykkäsin oikeastaan todella paljon lakun ja lime curdin yhdistelmästä. :)


Täyte oli ihan pehmeää ja maistui juuri sopivasti lakritsille. <3
Lime curdi raikasti kakun makua kivasti. :)


Tykkäsin myös todella paljon tuosta marenkivoikreemistä ja luulen, että siitä tuli mun uusi lempikuorrutteeni kakuille. :) Eikä se ollut yhtään vaikea valmistaa vaikka aluksi hieman jännitin kreemin tekovaiheita. :)


22. elokuuta 2017

ITSE TEHTY LIME CURD


Edellisen lemon curdin innoittamana halusin ehdottomasti kokeilla tehdä vielä itse tehtyä lime curdia. Valmistin tämän lime version samalla ohjeella kuin sitruunatahnankin, mutta vain sitruunan korvasin limellä. Tämä se vasta oli hyvää! :)

Ohjella tulee noin 4½ - 5 dl valmista lime tahnaa.

Massa:
3 dl vettä
1 dl limestä puristettua mehua
3 keltuaista
1½ dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
30 g voita pieninä nokareina
(+vihreää pastaväriä)

Mittaa kattilaan vesi, limemehu, keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos kiehahtaa ja sakenee. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voi pieninä paloina. Sekoittele kunnes voi on kokonaan sulanut massan joukkoon. Voit halutessasi värjätä tahnaa vihreällä pastavärillä. 

Jäähdytä seosta hieman ja kaada se sitten puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin ja säilytä valmista lime curdia jääkaapissa. 


Hmmm... Tämä oli hyvää! Mun mielestä tämä limeversio oli jopa parempaa sitruunaan verrattuna. :)


Jos vaan olisi pokkaa, niin tämän voisi syödä suoraan purkista lusikalla. :) 
Taidan kuitenkin kehitellä tässä jotain sellaisia leipomuksia, jotka pitävätä sisällään tätä itse tehtyä lime curdia. :)


21. elokuuta 2017

HEDELMÄINEN SYDÄNKAKKU


Tässä kakussa en niinkään jaksanut miettiä täytettä enkä niinkään että miltä kakku tulee maistumaan. Halusin vain päästä testaamaan tuota uutta sydämen mallista silikonista kakkuvuokaa. :)

Tein kakun oikeastaan vaan niillä aineilla, mitä kaapista sattui löytymään. Niinpä kakkuun sitten tuli tällainen hedelmäinen mango-banaani-kiiwi vivahteinen makumaailma. :)

Kakku on siis valmistettu Silikomartin sydänvuoalla ja vuoan mukana tulleella sydämenmuotoisella "kakkuleikkurilla. "

Täyte:
4 liivatetta
2½ dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
2 prk vauvojen mangososetta
1 banaani
1 kiiwi
noin 4-5 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua

Pohja:
120 g kaurakeksejä
50 g voita sulatettuna

Koristelu:
vaaleanpunaista suklaasprayta
sokerihelmiä

Kakku aloitetaan valmistamalla täyte. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljasokeri ja tuorejuusto. Sekoita hyvin sekaisin. 

Sekoita sauvasekoittimella keskenään sekaisin mangosose, banaani ja kiiwi. Lisää tämä seos kermaseoksen joukkoon ja sekoita. Sekoita joukkoon sokeria oman mauan mukaan.

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita hyvin sekaisin. Aseta silikoninen sydänvuoka esim. leikkuulaudan päälle ja täytä vuoka valmiilla massaa aivan piri pintaan asti. Kopauta vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat lähtevät pois. Siirrä kakkua leikkuulaudan avulla pakkaseen ja anna sen olla siellä yön yli.

Valmista kakulle pohja. Sydän vuoan mukana tulevan sydänleikkurin avulla valmistetaan kakulle keksipohja. Aseta sydänmuotti suoraan tarjoilulautaselle. Murskaa keksit ja yhdistä voisulan kanssa. Painele seos muottiin ja irrota muotti. Laita pohja hetkeksi jääkaappiin. 

Ota kakku pakkasesta ja irrota se varovasti vuoasta. Aseta jäinen kakku keksipohjan päälle. Koristele kakku sprayaamalla se kauttaaltaan vaaleanpunaisella suklaa spraylla ja muutamalla sokerihelmellä. Anna kakun rauhassa sulaa jääkaapissa, tähän menee noin 4-5 tuntia. 


Ai että kun tämä oli söpö pieni kakku! <3


Testissä oli myös ekaa kertaa tuo suklaaspray ja se oli kyllä positiivinen yllätys itselleni. Spraylla sai aikaan todella kivan pinnan kakulle ja mikä parasta, sen käyttö oli aivan älyttömän helppoa. Millekään se ei mielestäni maistunut mutta oli vain tosi kivan näköinen kakun päällä. :D


Tuota sprayta käyttäessä oli tärkeää että kakku oli jäinen, jotta saatiin kaunis tasainen spraypinta. :)


Kaikki ei kuitenkaan mennyt tämän kakun kanssa niin kuin strömsöössä. :D Tein kakun valmiiksi ilalla jääkaappiin, jotta se olisi syötävää seuraavana päivänä. Noh, sitten kun aamulla otin kakun kaapista, jotta olisin alkanut valokuvata sitä, niin huomasin että tuo koko kakkulautanen ui kellertävän nesteen peitossa. Olin aivan kauhuissani, että mitä ihmettä tämä nyt sitten oikein on!!?? :/ Olin jo aivan varma, että nyt kakku on pilalla ja sitä ei voi enää syödä. Ei siinä auttanut kuin  paperilla pyyhkiä nestettä pois lautaselta ja toivoa että kakku olisi vielä syötävää.

Otin kakusta nopeasti kuvat ja sitten leikkasin palan ja koemaistoin kakkua. Kakku maistui kyllä ihan hyvälle enkä huomannut että siinä olisi ollut mitään ihmeellistä. Täyte oli tosin TODELLA pehmeää ja kakku juuri ja juuri pysyi koossa. Ihmettelin hieman tuota koostumusta vaikka olin laittanut 4 liivatta täytteeseen. Aloin miettiä, että olisiko täytteeseen tullut kiiwi reagoinut jotenkin muiden aineiden kanssa ja aiheuttanut "nestevuodon" lautaselle sekä heikon hyytymisen. Mitään muuta selitystä en tapahtuneelle keksinyt, joten laitoin tämän kaiken kiiwin piikkiin. :D

Kaikesta tästä huolimatta, kakku oli hyvää ja kaikki tuli syötyä. Ensi kerralla en taidan suosiolla jättää kiiwin pois ettei mitään vastaavaa pääsee enää tapahtumaan. :)


20. elokuuta 2017

REKKAKAKKU


Sain tehtäväksi toiselta siskoltani valmistaa hänen tuttunsa synttäreille tällaisen rekka-aiheisen kakun. Synttärisankari on kuulemma oikein kunnon rekkamies, joten mikäs muukaan kakku sopi hänelle paremmin kuin rekkakakku. :) 

Kakku on mitoitettu noin 30 hengelle ja pitää sisällään vaalean sokerikakkupohjan. Välistä löytyvät vanilja- ja mansikkamousset. Kostutuksena toimi appelsiinimehu. Kuorrutus ja kaikki koristeet on valmistettu sokerimassasta ja sokerimassan alla on kerros vaniljan makuista voikreemiä. Kakku on toteutettu laktoosittomana. 


Vähän meinasi jänskättää kakun teko, sillä en ollut aikaisemmin tehnyt tällaista kakkua. Täyttäminen nyt oli helppo hommat mutta sitten kun piti lähteä kuorruttamaan ja koristelemaan, niin en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, millä tavalla, missä järjestyksessä jne. :D Mutta onneksi selvisin kuitenkin suhteellisen hyvin ja kakku jopa omasta mielestäni muistutti rekkaa. :)


Näin jälikäteen katsoessani kuvia kakusta, kiinnitin huomiota muutamiin kohtiin, joita olisin nyt tarkemmin ajateltuna tehnyt hieman toisin. Eipä vain tullut siitä tekovaiheessa mieleen. :) Olisin muun muassa tehnyt noiden etuvalojen ympärille mustat kehikot ja enkä olisi noista mustista viivoista tehnyt ihna noin jyrkästi kapenevia alaspäin. Noh, mutta täytyy muistaa nämä ensi kerralla, jos vielä pääsen tällaisia kakkuja tekemään. :D

15. elokuuta 2017

KISSAKAKKU OMILLE SYNTTÄREILLENI



Tulihan sitä tuossa kesän aikana taas itsekin täytettyä vuosia ja tällä kertaa mittariin tuli täyteen täydet pyöreät 30 vuotta. :) Tämän kunniaksi leivoin itselleni pienen kissakakun. Mitään juhlia en pitänyt, niin en viitsinyt kovin isoa kakkua tehdä. Tämä pikkuinen kissakakku oli juuri sopiva. :D

Kakku on tehty 16 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl venhäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1-2 rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta

Kostutus: vaniljamaitoa

Täyte:
250 g mansikoita
2½ dl vispikermaa
100 g vaniljarahkaa
1 rkl sokeria
½ dl vaniljakreemijauhetta

Kuorrute:
250 g voita
2 dl tomusokeria
½ dl kaakaojauhetta
1 rkl maitoa
+ mustaa pastaväriä

Koristeet:
sokerimassaa
cake pops tikkuja

Valmista kakkupohja. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi ja laita myös vuoan sisäreunaan leivinpaperi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sihtaa vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti nuolijalla sekaisin. Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin alatasolla, 175 asteessa, noin 30-35 minuuttia tai kunnes kypsä. Jäähdytä pohja ja leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan. 

Valmista täyte. Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai blenderissä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljarahka ja sokeri. Lisää joukkoon mansikkasose ja vaniljakreemijauhe. Sekoita kunnes täyte on sopivan jämäkkää. 


Kokoa kakku samaan irtopohjavuokaan, jolla paistoit pohjan. Laita leivinpaperista vuoalle korkeammat reunat ja kokoa kakku vuokaan. Kostuta kakkua kokoamisen yhteydessä vaniljamaidolla ja jaa täyte tasaisesti kakun kahteen väliin. Anna kakun hyytyä ja maustua jääkaapissa yön yli.

Valmista kuorrute. Notkista huoneenlämpöinen voi vatkaimella ja lisää tomusokeri + kaakaojauhe pienissä erissä voin joukkoon. Lisää mukaan maito ja vatkaa seosta voimakkaasti kunnes se on kuohkeaa. Värjää seos lopuksi mustalla pastavärillä. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta se tarjoilulautaselle. Levitä musta kuorrute kauttaaltaan kakun reunoilla ja päälle. Kuorrutetta ei tarvitse saada tasaiseksi kerrokseksi vaan se saa huolella jäädä epätasaiseksi, jotta se näyttäisi kissan turkilta. 

Laita paikoilleen koristeet; viikset, nenä, korvat ja numerot. Nämä koristeet kannattaa tehdä jo vaikka koristelua edeltävänä päivänä, niin ne kerkeävät kunnolla kuivaa. Leikkaa sokerimassast korvat ja nenä. Maalaa kullan värisellä maalilla nenä ja korvien sisukset. Ota neljä cake pops tikkua ja maalaa myös ne kullan väriseksi. 


Heh, huomasin heti kättelyssä, että kissan nenästä tuli AIVAN liian iso. En vain jaksanut alkaa muuttamaan sitä enää kun huomasin mittasuhdevirheen. :D


Kyllä nämä vuodet vain menevät nopeaa, kun itekin täytti jo 30 vuotta. Jotenkin itsestäni tuntuu että olen jämähtänyt sinne 25 ikävuoteen. :D


Miu, tälläinen synttärikakku tänä vuonna. Hiukan perinteet muuttuivat, kun en tehnyt perinteistä mansikkakermakakkua synttäreilleni. Mutta nooh... Olihan tässä kakussa sentaan mansikkatäyte. :D 

Kakku oli hyvää ja oli taas kiva kokeilla jotain uutta. :)


11. elokuuta 2017

VANILJAINEN LEMON CURD-KAKKU



Jaahas, josko sitä nyt lopettaisi tämän hiljaiselon loman jäljiltä ja palaisi taas tosi hommiin leivonnan pariin. :) Olen ollut tosiaan neljä viikkoa putkeen lomalla ja voin sanoa, että tämä vasta on ollut todellista lomailua kun en ole leiponut lomalla juuri ollenkaan. Poikkeuksena oli Lappajärvellä, kotonani, tehty pika-hyydykekakku äitin kaapin antimista. :) 

Tämän kyseisen, marjoilla koristellun kakun tein jo ennen kuin kesälomani alkoi. En vain ole kerennyt kiireen keskelle päivitää kakkua tänne. :) Sain tilaisuuden valmistaa tämän kakun, kun hyvä ystäväni tuli käymään kylässä. Ja eihän sitä voi kahvipöytään laittaa mitään kaupasta ostettua - itse tehtyä herkkua sitä olla pitää. :) 

Kakku on tehty pienellä 16 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl venhäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Kostutus: vaniljasokerilla maustettua maitoa

Täyte/kuorrute:
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl lemon curdia (itse tehtyä)
2 rkl vaniljakreemijauhetta
+ mansikkamarmeladia

Koristelu:
tuoreita marjoja
(sitruunan kuorta)

Valmista kakkupohja. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi ja laita myös vuoan sisäreunaan leivinpaperi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sihtaa vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti nuolijalla sekaisin. Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin alatasolla, 175 asteessa, noin 30-35 minuuttia tai kunnes kypsä. Jäähdytä pohja ja leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan. 

Valmista täyte/kuorrute. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, lemon curd ja vaniljakreemijauhe. Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Kostuta kakkupohjia vaniljamaidolla ja laita pohjien päälle kerros mansikkamarmeladia. Jaa täyte kahteen väliin niin että sitä jää myös kakun kuorruttamiseen. Kuorruta lopuksi kakku tasaiseki ja koristele tuoreilla marjoilla. Voit halutessasi vielä raastaa marjojen päälle vähän sitruunan kuorta. Sitten vain herkuttelemaan! :)


Aah että... Tämä oli kakku mun makuun! Tuo lemon curd sopi niin hyvin täytteen joukkoon. :)


Ja taas kerran... tuoreet marjat saivat kruunata kakun. :)


Valitettavasti en kerennyt ottamaan yhtään palakuvaa kakusta. 
Sen verran nopeasti tuli tuhottua kakku ystäväni kanssa. :D