6. syyskuuta 2017

SAARISTOLAISLEIPÄ



Nyt tein sellaisen vedon, että poistuin omalta mukavuusalueeltani ja leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni saaristolaisleipää. Monet kerrat on käynyt mielessä, että tätä herkkuleipää pitäisi kokeilla joskus tehdä itse, mutta en vain ole saanut sitä aikaiseksi. Voin kyllä sanoa, että kannatti kyllä leipoa leipä itse, sillä se oli NIIN hyvää! Paljon parempaa mielestäni kuin kaupasta ostetut saaristolaisleivät. Tykkäsin todella paljon! :)

Ohje on napattu Valion nettisivuilta ja reseptiä muunnettu niin, että ohjeella tulee yksi vuokaleipä.

Taikina:
3 dl piimää
25 g hiivaa
1 dl mämmi-leipämaltaita
½ dl tummaa siirappi
½ dl fariinisokeria
1/3 rkl suolaa
1,3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 dl Kuidukasta, kolmen viljan leseseosta

Voitelu:
0,2 dl kahvia
0,2 dl tummaa siirappia

Liuota hiiva kädenlämpöiseen hiivaan. Lisää joukkoon maltaat ja sekoita.

Lisää siirappi, fariinisokeri ja suola. Sekoita hyvin sekaisin. Lisää lopuksi ruis-, vehnäjauhot ja leseet. Alusta taikinaksi ja ripottele päälle hiukan jauhoja. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, tässä kestää noin 1½ tuntia.

Ota esille pitkänmallinen leipävuoka (tilavuus noin 1,3 litraa) ja voitele sekä korppujauhota vuoka hyvin. Kaada taikina vuokaan ja tasota pinta tarpeen vaatiessa. 

Paista leipää uunin alatasolla 175 asteessa ensin 1 tunti 20 minuuttia. Ota vuoka uunista ja valele pinta kahvi-siirappiseoksella. Peitä leipä kevyesti foliolla ja jatka paistamista vielä 40 minuuttia. 

Ota valmis leipä uunista ja anna jäähtyä hetken aikaa vuoassa. Kumo ritilälle jäähtymään liinalla peitettynä. 

Leivän maku on parhaimmillaan 1-2 päivän päästä. Säilytä valmista leipää jääkaapissa. 


Nyt ei voi muuta sanoa, kuin iso NAM! :)


En enää ikinä osta saaristolaisleipää kaupasta, vaan teen sen tästä lähtien aina itse. Niin hyvää! :)


Tämä leipä ei muuta kaivannut päällen kuin voita. Ai että oli hyvää! :) Aluksi hieman epäröin tuota voiteluun tullutta kahvia ja meinasinkin eka korvata sen vedellä... mutta päädyin kuitenkin käyttämään kahvia loppu peleissä. Kannatti, sillä se toi hyvän makuvivahteen leipään ja sopi siihen kuin nenä päähän. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille