8. helmikuuta 2018

PERSIKKA-PASSION JUUSTOKAKKU



Jokin aika sitten bongasin kaupan hyllyltä uutta makurahkaa Arlalta, pesikka-passion rahkaa. Hetkeäkään epäröimättä nappasin hyllystä pari purkkia ja tällaisen kakun sain niistä sitten aikaiseksi. Voin sanoa, että ei ollut huono ollenkaan - kivan raikas, ei liian makea, oikein helposti syötävää ja herkullista kakkua. :D:D

Kakku on valmistettu 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
170 g vaniljatäytekeksejä
55 g voita

Täyte: 
4 liivatetta
2½ dl vispikermaa
400 g pesikka-passion rahkaa (Arla)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
2 rkl vettä

Kiille:
2 liivatetta
2 dl Bonne trooppista sosetta
1-2 rkl vettä

Koristelu:
keksimurua
vadelmia
kiiviä
valkosuklaamurua

Ota esille vuoka, pingota pohjalle leivinpaperi ja sisäreunaan reunakalvo/leivinpaperisuikale. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä nämä. Painele seos vuoan pohjalle. Laita jääkkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. 

Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan. Sekoita keskenään rahkat, tuorejuusto, vaniljasokeri ja tomusokeri. Kiehauta vesi ja liuota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana täytteeen joukkoon koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä parisen tuntia jääkaapissa. 

Valmista kiille. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Kiehauta vesi ja liuita liivatteet siihen. Kaada seos soseen joukkoon koko ajan sekoittaen ja sekoita hyvin sekaisin. Lusikoi kiille hyytyneen täytteen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Sittein vain herkuttelemaan! :)


Namskis! :)


Kakku oli mielestäni niin kivan näköinen etten meinannut raaskia leikata siitä palaa ollenkaan. :D


Täytteen koostumus hipoi mielestäni täytedellisyyttä ja oli muuten erittäin hyvän makuista. :)


Bonnen trooppinen sose oli oiva valinta tämän kakun kiilteeksi, sillä se toi vielä lisää makua muutenkin trooppisen makuiseen täytteeseen. Hyvä combo! :)



2 kommenttia:

Jätä viesti Herkkukatille